Kalajoen kirkoista

Erkki Aho   27 05 2007, 0:26

image

image

image

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Laaja emäseurakunta jakaantui 1800-luvulla osiin, kun kappeliseurakunnat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, ensimmäisenä Haapajärvi vuonna 1838 ja viimeisenä Rautio vuonna 1921.

Kalajoen toinen kirkko oli pappisluettelon mukaan Pohjankylän ylipäässä, lähellä Mantilan taloa. Kirkko lienee rakennettu 1550-luvun keskivaiheilla. Erään tiedon mukaan kirkko sijaitsi tuolla paikalla vuosina 1556-1597. Kalajoen ensimmäiset kirkot olivat pieniä ja vaatimattomia. Toisen kirkon oletetulle paikalle Luutaojan varteen on pystytetty muistomerkki 11.9.1961.

Kirkko ei ollut kauan Mantilankaan luona. Vanha kirkko siirrettiin tai luultavammin uusi kirkko rakennettiin Pohjankylän alapäähän Kirkko-ojan ja Tapuliojan välille nykyisen terveyskeskuksen kohdalle jokitörmälle. Kalajoen kolmannen kirkon paikka osoittautui kuitenkin ennen pitkää kelvottomaksi. Tämä johtui siitä, että joki syövytti kirkon kohdalla savista rantatörmää, jossa oli hautausmaa ja joka alinomaa vyöryi veteen. Kolmas kirkko lienee rakennettu Ljungo Tuomaanpojan aikana. Ei auttanut muu kuin siirtää kirkko Etelänkylään sille hiekkakummulle, jolla Kalajoen nykyinen kirkko seisoo.

Neljäs kirkko rakennettiin vuonna 1636 ja maalattiin kaksi vuotta myöhemmin. Kirkon sisustus oli ennen Isoa vihaa pääpiirteissään samanlainen kuin nykyäänkin vanhoissa kirkoissa. Kirkossa oli lehteri. Saarnastuolin reunalla oli tiimalasi, josta saarnaa pitävä pappi näki ajan kulun. Köyhienlipas oli kirkon ovensuussa. Sillä kerättiin rahaa kunnan köyhille. Eteisessä oli jalkapuu, jossa kirkkorangaistukseen tuomittujen seurakuntalaisten täytyi istua häpeämässä.

Outoja hautaustapoja

Varakkaita talollisia ja heidän emäntiään haudattiin joinakin vuosina useita Kalajoen kirkon alle. Köyhemmät saivat haudata omaisensa maksutta kirkkotarhaan. Hautoja ei kaivettu kunnolla maahan, vaan ruumiit asetettiin puusta ja kivestä tehtyihin kammioihin, jotka olivat puolittain maan päällä. Kun tällainen kammio tuli täyteen, sieltä otettiin vanhimmat ja maatuneimmat ruumiit pois ja heitettiin kirkkotarhassa olevaan suurempaan kuoppaan toisten vainajien luiden joukkoon. Kuopan päälle oli rakennettu pienehkö huone, jota sanottiin luukarsinaksi. Tuon ajan hautaustavat tuntuvat nykypäivän ihmisestä sekä epäterveellisiltä että kammottavilta. Kalajoen kirkon luona oli pitkämatkalaisten seurakuntalaisten kirkkotalleja, joihin hevoset pantiin siksi aikaa kun viivyttiin kirkossa.

Viides kirkko
Emäseurakunnan vanhassa kirkossa suoritetut korjaustyöt eivät voineet estää rakennuksen jatkuvaa rappeutumista. Kirkon seinät olivat pahin vahingoittuneet ja pienet eteisen itäisin pilari ja sakastin pilari olivat pahoin vahingoittuneet ja moneen kertaa paikatut. Heikoista seinistä ja kannatinpilareista johtuen kattokin oli pahoin vioittunut keskeltä alas. Uusi kirkko saatiin valmiiksi vuonna 1781. Se oli ristin muotoinen.

Suomen sodan aikana kirkko sytytettiin tahallaan tuleen Ruotsi-Suomen Kalajoelle tulleiden joukkojen päällikön eversti Olof v. Schwerinin käskystä. Kirkko paloi perustuksiaan myöten. Samalla tuhoutui kellotapuli kelloineen. Rauhan tultua jumalanpalveluksia pidettiin pappilan vintillä.

Kuudes kirkko
Kuudes kirkko valmistui vuonna 1815 ja se vihittiin käyttöönsä 1.1.1817. Sisustukseltaan kirkko oli melko vaatimaton. Anton von Arppen suunnittelemaan kirkkoon ja tapuliin tehtiin vuonna 1858 muutoksia. Kuudes kirkko paloi 26.7.1869 raivonneen ukonilman aikana perustuksiaan myöten. Kellotapuli saatiin varjeltua tulelta. Väliaikainen kirkko tehtiin laudoista. Varat saatiin talokas Juho Pahikkalalta. Uusi kirkko otettiin käyttöön vuonna 1870.

Seitsemäs kirkko
Tämän palon jälkeen kalajokiset päättivät rakentaa kirkkonsa tiilestä. Kirkon suunnitteli arkkitehti F. W: Luhow. Kirkon rakentamisessa oli lukuisia kiistoja mitä erilaisimmista asioista. Kirkon rakentajana toimi laivanvarustaja Anders Östman. Kirkko on vihitty käyttöönsä 26.10.1879. Syksyllä 1886 päätettiin tilata kirkkoon alttaritaulu professori A. von Beckeriltä aiheena Jeesuksen ylösnousemus.

Lämmityslaitteita ei kirkossa ollut. Kalajoen kirkko paloi perustuksiaan myöten 16.2.1930. Siitä jäi vain perustukset ja tiiliseinät, joiden varaan nykyinen kirkko rakennettiin 1931 arkkitehti W.G. Palmqvistin toimiessa suunnittelijana. Kirkko on sen jälkeen peruskorjattu ja maalattu v. 1979 kirkon satavuotisjuhlia varten sekä vuonna 1999, jolloin kirkon etuosaan saatiin uudet urut ja alttarialue korjattiin siten, että se voi paremmin palvella uudistuneen jumalanpalveluksen toteuttamista.

Vuonna 1815 valmistuneen kellotapulin on rakentanut Heikki Kuorikoski. Nykyisen kaltaiseksi se on korotettu vuonna 1858.

Onnettomuus kirkon rakentamisessa
Kirkkoa rakennettaessa oli Matti Jaakonpoika Naatuksen jaloille pudonnut iso kiviharkko, mikä oli musertanut hänen jalkansa ja hän oli tullut raajarikoksi ja kykenemättömäksi työhön. Kihlakunnan oikeus velvoitti kirkkoyhdyskunnan korvaamaan Naatukselle kivusta ja särystä sekä esteestä elinkeinon harjoittamiseen vahingon 500 markalla. Seurakunta päätti valittaa asiasta hovioikeuteen, mikä kumosi kihlakunnan oikeuden päätöksen. Matti Naatus vetosi senaattiin, joka yhtyi hovioikeuden päätökseen. Näin Matti Naatus jäi korvauksia vaille.

Kirkon muita tiloja
Muita toimitiloja seurakunnalla on seurakuntakoti (1970), Vuorenkallion kappeli (1982), Kivirannan leirikeskus (1985) sekä historialliset Jokelan (1802) ja Hietalan (1826) pappilat. Viime vuosikymmenen entisöintien ja korjausten ansiosta ulkonaiset puitteet monipuoliselle seurakunnalliselle toiminnalle ovat hyvät.

Raution kirkko ja kirkkoherrat
Laajaan Suur-Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneilla rautiolaisilla oli pitkät kirkkomatkat Kalajoelle ja sen kappeliseurakuntiin Alavieskaan ja Sieviin. Ruotsin kuningas hyväksyi 20. lokakuuta 1796 kolmenkymmenenneljän rautiolaisen tekemän anomuksen omasta seurakunnasta ja hautausmaasta. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi, pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804 Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf 1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.

Vuonna 1826 Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet ja oikeuden
valita kappalaiset: Karl Abraham Keckman 1829-1839,
Esaias Castren 1839-1848,
Johan Gabriel Lagus 1851-1858,
Johan Henrik Ervast 1858-1863,
Karl Emil Aeimelaeus 1867-1872,
Adolf Castern 1874-1880,
Oskari Vilhelm Snelman 1886-1893,
Niiloa Iisakki Simelius 1894-1900,
Jaakka Kajanen 1900-1917.
Vuonna 1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.

Kirkkoherroina ovat toimineet:
Mauri Jaakko Kokko 1921-1926, Aarne Aukusti Alikoski 1927-1928,
Vilho Kalevi Vihma 1936-1946,
Jaakko Sulo Kurkela 1946-1951,
Armo Eino Antero Juntumaa 1952-1955,
Martti Jaakko Peltonen 1956-1971,
Paavo Veikko Paananen 1972-1975,
Veli Otto Taanila 1975-1979, Kaarlo Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984,
Jorma Johannes Manninen 1985-2000,
Jari Jaakko Savinainen 2000-2002.

Raution puinen ristikirkko on kuulun kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän piirustusten mukaan rakennettu. Se valmistui vuonna 1800. Kirkkoa ja tapulia on korjattu vuosina 1881-1884 jolloin kirkkoa korotettiin vajaalla metrillä ja siihen rakennettiin torni. Kirkon viimeisin remontti on tehty 1999-2000. Kirkkoon saatiin jalkaharmoni vuonna 1938 ja vuoden 1968 sisäkorjauksen yhteydessä sen sijalle sijoitettiin Kemiön seurakunnalta lahjaksi saadut vanhat kunnostetut urut. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa. Alttaritauluja on kolme, joista vanhin on vuodelta 1804 Johannes Kempin ”Ristiinnaulittu”. Alttariseinällä on Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” ja keskellä on Aino Håkanssonin ”Hyvä Paimen” vuodelta 1939. Seurakuntakoti vihittiin käyttöön 13.8.1978. Laajennus- ja korjaustöitä tehtiin vuonna 1998.

Kallan kirkko
Kalastajayhdyskunnan ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Se oli puurakenteinen, matala rakennus, jossa oli viisi ikkunaa. Vesikatto ole tehty laudoista, välikattoa ei ollut. Lattiana oli karkea kallio. Saarnastuolia ei ollut. Vajaassa sadassa vuodessa tämä herranhuone rappeutui huonokuntoiseksi. Alettiin puhua uuden kirkon tarpeellisuudesta. Piirustukset laati kirkonrakentaja Simon Jylkkä. Katto suunniteltiin jyrkkälappeiseksi, joten kirkko muodostui melko korkeaksi. Kirkon rakentamiseen saatiin maaherran vahvistus 1779 ja kirkko valmistui kesällä 1980. Kirkosta tuli mm. tärkeä maamerkki. Se näkyy kauas merelle. Kirkkorakennus toimi myös Kallan ”kaupungintalona”, jonka suojissa saatettiin pitää tärkeitä kokouksia. Kallan papin palkka maksettiin tuoreina kaloina.

Ensimmäinen virallinen saarnaaja oli vuonna 1926 kokkolalaisen kauppiaan poika Mathias Pazelius. Häntä seurasi Georg Meurling, joka siirtyi Poriin 1732. Hänen jälkeensä tuli Johan Forsman. Hyvin pitkäaikainen saarnaaja oli Erik Juvelius 1749-1776. Sen jälkeen saarnaajat vaihtuivat tiheään. Uuden kirkon rakentamista lähti toteuttamaan silloinen saarnaaja ja haminavouti Johan Kreander.
Papin pieni tupa on ollut Kallassa ainakin vuodesta 1726 lähtien.

Kuvat
Taiteilija Oma Orell on ikuistanut Kalajoen nykyiset kirkot viehättävällä tyylillään

palautteet


ei palautteita