Kallan karikokous sunnuntaina 22.7.

Erkki Aho   18 07 2007, 14:20

image

image

image

image

Kallankarit sijaitsevat noin 17 kilometrin päässä Kalajoen Hiekkasärkkien edustalla.

Kalla on Perämeren harvoja saaria. Se on matala, kivinen, lähes puuton kari, josta ulottuu kohti mannerta pitkä ja kapea niemi – Maasääri. Yleisväri on harmaa. Kivet, joita riittää, ovat harmaita. Harmaita ovat lähes kaikki rakennuksetkin. Kasvit tuovat väriä kuvaan. Kivien koloissa monet kukat huojuvat ainaisessa tuulessa ja pihlajat tunnustelevat kasvun mahdollisuuksia kareilla. Siellä on myös jokin matala kuusi ja leppä. Kun aurinko paistaa – se paistaa koko kesän. Ulkomerellä sataa harvemmin. Kalla tarjoaa huikaisevan näyn. Taivas kaartuu uskomattoman korkeana, meri on rajaton, eikä mikään estä näkyvyyttä. Sadat tiirat ja lokit välähtävät valkoisin siivin taivaan sineä vastaan ja niiden kirkunaan sekoittuu karikukon kimeä huuto. Ellei tuule kovasti ja on selkeää, voi kaukana idässä erottaa Kalajoen kullankeltaiset hiekkasärkät. Sellaisena päivänä kun istut suuren harmaan kiven juuressa, nautit auringosta, aaltojen kohinasta, loputtomista avarista näkymistä, niin silloin kivetkään eivät ole harmaita. Niissä on tuhansia eri värejä ja ne kimmeltävät niin, että silmiin sattuu. Tällainen on Kalla.

Kallan hallinnosta

Kun tälle ahtaalle luodolle kertyi satamäärin pyyntimiehiä laajalta alueelta ja koska koko elinkeinon harjoitus oli kilpailunluonteista, niin täällä aina on tarvittu varma sisäinen järjestäytyneisyys.

Jo 1600-luvun lopulla Kallaan ruvettiin soveltamaan virallisempia ja hallinnollisia asetuksia. Vanhin valtakunnan hallituksen antama satamaoikeusasetus, joka määrättiin myös noudatettavaksi Suomen kalastuspaikoissa, on Kaarle XI:n holhoojahallituksen antama ”Hampne-Rätt”, joka annettiin 10.5.1669. Se perustui keskiaikaisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin. Tätä Kaarle XI:n aikaista asetusta noudatettiin siis myös Kallassa, muun muassa yhtäaikainen kalaan lähtö ja karista karkottaminen ovat juuri tämän asetuksen mukaisia.

Vuonna 1726 annettiin edellistä laajempi ”uudistettu satamajärjestys” ja 1771 ”Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki”. Tämä viimeksi mainittu suomenkielinen laitos oli käytössä Kallassa. Asetuksen mukaisesti paikallishallinnosta Kallassa huolehti kolme elintä: karikokous, haminakokous ja haminavouti. Karikokouksessa olivat läsnä kaikki Kallaan saapuneet kalastajat. Heidän velvollisuutensa oli osallistua kokoukseen. Kokouksen alkaminen ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloja soittamalla. Alkuaikoina rumpuna oli tyhjä tynnyri. Oikea rumpu päätettiin hankkia vuonna 1784. Tätä rumpua käytettiin myös merkinantolaitteena pimeinä öinä. Sen avulla ilmoitettiin merellä oleville kalastajille Kallan, turvapaikan, sijainti. Kirkonkello saatiin lahjoituksena 1700-luvulla.

Kokous valitsi ensimmäiseksi haminavoudin ja karinlautamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Valituksi tullut haminavouti luki seuraavaksi läsnäolijoille hamina-asetuksen ja muut mahdolliset päätökset, jotka oli vuosittain päätetty lukea. Tämän jälkeen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen. Merkkilyhty oli kumpeleen päässä. Samoin myytiin huutokaupalla muut tehtävät työt alimman tarjouksen tehneelle. Karikokouksessa käsitellään kaikki saaren hallintoa koskevat kysymykset. Nykyisin matkailijat ovat ihastuneet Kallan karin rauhaisaan ja kiireettömään elämään. Monet olisivat mielellään hankkineet karista oman kesäasunnon. Elokuun 15. päivänä 1966 pidetyssä karikokouksessa käsiteltiin tätä asiaa. Pöytäkirjan kahdeksannen pykälän mukaan ”Kaikilta ulkopuolisilta päätettiin kieltää huvilain rakentaminen karille. Asuntolupa myönnetään kaikille niille nuoremmille kalastajille, joilla on perintöoikeus vanhemmilta ajoilta”. Kysymys on niin sanotusta ikimuistoisesta nautintaoikeudesta.

Haminaoikeuden toiminnasta

Haminaoikeus piti istuntonsa pappilassa. Näin tapahtui silloinkin, kun saarnaaja ei ollut paikalla, vaan oikeuden puheenjohtajana toimi kalastajien keskuudestaan valitsema haminavouti. Toimituksessa noudatettiin kihlakunnan oikeudelle tyypillisiä menettelytapoja. Päätösten ohjenuorana oli ”Karin lakikirja” eli asetus vuodelta 1771. Usein tuomio sisälsi vain varoituksen tai kehotuksen, varsinkin jos syytetty oli tunnustanut rikkomuksensa ja pyytänyt anteeksi. Ankarin käytettävissä ollut rangaistus, jonka haminaoikeus saattoi esittää ja yhdessä karinkokouksen kanssa päättää ja panna toimeen, oli karista karkottaminen. Tunnetuin esimerkki on heinäkuulta 1827, jolloin karkotuksen kohteeksi joutui talollinen Jaakko Isola Hailuodosta. Hän oli jatkuvasti kannellut naapureistaan, räyhännyt humalassa ja esittänyt perättömiä syytöksiä. Kun Isolan tavat eivät varoituksista ja sakoista huolimatta ottaneet parantuakseen, karikokous langetti yksimielisesti ikuisten karkotustuomion, jonka perusteluissa todettiin syytetyn olleen ”pahan ja epäsovun alkujuuri tässä muuten rauhallisessa paikassa”. Samalla määrättiin viiden hopeataalarin uhkasakko sille, joka toisi Isolan veneessään Kallaan. Lisäksi tuomio päätettiin lukea Hailuodon kirkossa, jotta miehen ominaisuudet varmasti tulisivat tunnetuksi myös hänen kotiseudullaan.

Perimätiedon mukaan karkotuspäätös pantiin aina välittömästi täytäntöön. Kalastajat alkoivat rummuttaa puupalikoilla tyhjiä tynnyreitä ja tämän metelin aikana tuomitun oli pikaisesti koottava tavaransa veneeseen ja lähdettävä, ellei hän halunnut tulla kovakouraisesti veneeseen heitetyksi ja aalloille työnnetyksi.

Kirkko ja pappila Kalajoen kotiseutuyhdistykselle

Kalastajien vähetessä ja kalastuksen tuoton laskiessa kirkon ja Kallan pappilan ylläpito kävi ylivoimaisen raskaaksi. Vuonna 1949 luovutettiin Maakallan kirkko ja pappila Kalajoen kotiseutuyhdistykselle, jotta ”ne säilyisivät muistona tuleville sukupolville siitä suuresta uhrautuvaisuudesta, minkä kalastajat ovat ennen tehneet”. Mutta vaikka kirkon hoito luovutettiin muille, ei kalastajien huolenpito siitä ole lakannut. Vuonna 1967 valmistui Kallan kirkon ovenpieleen vaivaisukko, jonka tuotto käytetään kirkon kunnossapitoon. Tämä vaivaisukko lienee Suomen vaivaisukkojen kuopus. Vaivaisukon isä on Ville Orell. Ukko on tehty petäjästä ja lankkua vaivaisukkoon on kulunut peräti 30 metriä. Vaivaisukolla on mittaa 147 cm. Toviottavasti Kallan vaivaisukko onnistuu siinä, missä vähentyneiden venekuntien voimat eivät enää riittäneet: kirkon kunnossapidossa. Minusta näyttää siltä, etteivät edes nykyiset Kalajoen kotiseutuyhdistyksen johtohenkilöt tiedä, että heidän yhdistyksensä on ottanut vastuun Maakallan kirkosta ja pappilasta.

Kalastajayhdyskunnan ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Se oli puurakenteinen, matala rakennus, jossa oli viisi ikkunaa. Vesikatto oli tehty laudoista, välikattoa ei ollut. Lattiana oli karkea kallio, lukuunottamatta keskikäytävää ja alttaria. Saarnastuolia ei ollut. Sen tilalla oli korkea istuin, joka oli ympäröity laudoin. Vajaassa sadassa vuodessa tämä herranhuone kuitenkin rappeutui huonokuntoiseksi, eivätkä tilatkaan vastanneet tarvetta.

Uuden kirkon vaiheita

Alettiin puhua uudesta kirkosta. Vuonna 1778 silloinen saarnaaja ja haminavouti Johan Kreander ryhtyi toimeen. Piirustukset laati Kalajoelta kotoisin oleva tunnettu kirkonrakentaja Simo Jylkkä. Kahdeksankulmaisen kirkon piti olla 7 ½ syltä pitkä, 5 ½ syltä leveä ja 2 syltä korkea kivijalasta kattolistaan. Katto suunniteltiin jyrkkälappeiseksi, joten rakennus tuli melko korkeaksi. Kirkkoon piti tulla pieni kuori, alttarikaide ja –pöytä sekä saarnastuoli. Osa rakennusaineista pyydettiin Oulun, Raahen ja Kokkolan kaupungeilta, koska kirkosta korkeutensa takia tuli mainittujen kaupunkien merenkulkua hyödyttävä purjehdusmerkki. Kirkon rakentamiseen saatiin maaherran vahvistus vuonna 1779 ja kirkko valmistui kesällä 1780. Hyvää työtä seurasi hyvä palkka. Kerrotaan kalansaaliiden sinä kesänä olleen erityisen runsaat. Kallan kirkossa pidetään kesäisin edelleenkin jumalanpalveluksia. Näissä tunnelma on usein aidompi kuin monissa suuremmissa ja tasokkaimmissa temppeleissä pidetyissä tilaisuuksissa.

Kallan karit eivät ole EU:n jäsen.
Kallan kareilla on itsehallinto. Vai onko?
Lue lisää tämän päiväkirjan kohdissa:

Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?” (6.11.2006)

Kallan karit ei ole EU:n jäsen” (28.5.2007)

Kalajoen kirkoista” (27.5.2007)

Lähdeaineisto
Kustaa Vilkuna: Kallan kalastajayhdyskunta
Osmo Thiel – Matti Käki: Kalla – Perämeren kalakari
Lauri Järvinen: Kaikuja Kallasta

Kuvat Kallasta
Maasääri
Kallankarien savusauna
Kalamaja Kallassa
Kallan kirkko kesäyönä

palautteet


Hei! Olen edesmenneen Matti Orell`n Korpilahdella Keski-Suomessa asuva tytär ja luin mielenkiinnolla Kalajokea ja Kallaa koskevia kirjoituksiasi. Isä kertoili aina paljon ja mielellään tarinoita ja siitä miten mikäkin ja kukakin ihminen teki mitäkin, mutta koska en ole nauhoittanut isän puheita enkä mitään kirjoittanut muistiin, olen nyt mm. sinun tietojesi varassa. Isä tuntui tuntevan Kalajoelta kaikki ja tiesi Kallankin asioista paljon. Kallan mökki saa meidätkin vieraakseen ensi kesänä.

On ollut oikein mielenkiintoista lukea Kallan karien itsehallintoa kösitteleviä kirjoituksianne. Muistaakseni aiasta käytiin oikeutta ylintä astetta myöten 1980-luvulla Metsähallituksen Merenkulkulaitoksen ja karien hallinnon välillä .Tästäkin episodista olisi mielenkiintoista saada näkemyksenne. Kohteliaimmin Lea Sinisalo