Suojelupoliisi on lakkautettava – tapaukset Kuusinen, Dumell ja Mattila

Erkki Aho   24 08 2007, 13:40

Salainen poliisi perustettiin Suomeen heti itsenäistymisen jälkeen, ensin yleisesikunnan kylkeen. Etsivä Keskuspoliisi (EK 1919-1937) valvoi tehokkaasti ennen muuta kommunisteja. EK:n nuori etsivä Urho Kekkonen perehtyi tiedusteluun, mutta myös laitoksen kanslistiin Sylvi Uinoon, tulevaan puolisoonsa. Esimerkkinä EK:n toiminnasta otan esiin Hertta Kuusisen.

Hertta Kuusinen syytettynä

Hertta Kuusinen syntyi Luhangassa vuonna 1904 ja aloitti koulunkäyntinsä Jyväskylässä. Hän jatkoi koulunkäyntiään Helsingissä, jossa hän joutui kokemaan luokkasodan vaiheet. Hän siirtyi 18-vuotiaana isänsä Otto Wille Kuusisen kutsusta Neuvostoliittoon, jossa jatkoi opintojaan. Siellä hän myös solmi avioliiton, mistä syntyi poika Juri eli Jurkka. Vuonna 1930 Hertta liittyi kommunistiseen puolueeseen ja tuli neljä vuotta myöhemmin Suomeen. Hän ehti oleskella maassa vain pari viikkoa, kun joutui pidätetyksi ja sai lähes viiden vuoden tuomion.

Mielenkiintoni heräsi Hertta Kuusisen oikeudenkäynnin asiakirjoihin.

Juttu istuttiin Turun hovioikeudessassa 21.8.1934. Asiakirjoista käy selville, että Etsivä Keskuspoliisi on lähettänyt vuoden 1934 heinäkuun 12. ja 17. päivänä kahdessa eri kirjeessä kanneviskaalivirastolle valtiopetokselliseen toimintaan syypäiksi epäiltynä seuraavia henkilöitä koskevat kuulustelupöytäkirjat, nimittäin .... Hertta Elina Kuusista, Helsingin kaupungista ......

Syyttäjä ilmoittaa, että tarkastettuani tämän johdosta jutun asiakirjat olen havainnut, että edellä luettelemani henkilöt ovat osallistuneet maan laillisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaista kumoamista sekä köyhälistödiktatuurin voimaansaattamista valtakunnassa tarkoittavien Suomen Kommunistinen puolue-nimisen salaisen puolueen ja Suomen kommunistinen nuorisoliitto-nimisen salaisen järjestön perustamiseen sekä niiden ohjaamiseen. Hertta Elina Kuusinen on ollut vuodesta 1922 Venäjällä ja siellä toiminut Suomen kommunistisen puolueen tarkoitusperin hyväksi ja saavuttuaan keväällä 1934 Suomeen toukokuun 25. päivästä alkaen kesäkuun 12. päivään saakka osallistunut Suomen kommunistisen puolueen uudelleen järjestelyyn. Edellä esitetyillä perusteilla syyttäjä kunnioittaen vaati, että Hertta Elina Kuusiselle rangaistusta rikoslain 11 luvun 4 ja 6 §:n nojalla valtiopetoksen valmistelusta. Hertta Elina Kuusiselta otettiin takavarikkoon 600 markkaa ja julistettiin valtiolle menetetyksi.

Omana kommenttinani voin sanoa, että Hertta Kuusinen tuomittiin varsin köykäisin perustein erittäin kovaan rangaistukseen.

Valposta Supo

Valtiollinen poliisi (Valpo 1938-1948) etsi tuloksellisesti ennen muuta sodan aikana neuvostovakoojia. Kahdeksan juutalaispakolaisen luovuttaminen Saksalle 1942 herätti kohua ja henkilövaihdoksia. Syksyllä 1944 ”punainen” Valpo sisäministeri Yrjö Leinon johdolla jahtasi ”fasisteja” huonoin tuloksin.

Suojelupoliisi perustettiin vaaran vuosien päätyttyä 1948-1949 silloisen valtiollisen poliisin eli Valpon jatkajaksi. Kun kommunistit hävisivät 1948 eduskuntavaaleissa, Valpo päätettiin lakkauttaa ja tilalle luotiin Supo. Valpo puhdistettiin kommunisteista ja nimi muutettiin Suojelupoliisiksi. Supo valvoi kommunisteja ja SDP:n oman tiedustelun eli Puskalan putiikin avulla. Vähitellen Suposta kehittyi presidentti Kekkosen oma poliisi. Supon avulla presidentti Kekkonen osasi arvioida hyvin kommunistien liikkeitä.

50-luvulta 90-luvun alkuun saakka suojelupoliisin historiaa on määrittänyt kylmä sota. Supolla oli suuria vihollisia: kommunismi ja Neuvostoliitto. Vieraiden valtojen agenttien, etenkin KGB:n, jyllätessä Helsingissä Suomi tarvitsi oman turvallisuuspalvelunsa. 50-luvulta lähtien Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) jäsenyys vei automaattisesti Supon kortistoon.

Vuosien saatossa tarkkailuun joutuivat muut vasemmalle kallistuvat ja radikaalit liikkeet. SKP:n jäsenten rekisteröinti jatkui aina 80-luvulle saakka. Kylmä sota ei kuitenkaan loppunut. 80-luvun alussa kohua herätti tapaus, jossa Supo pidätti Yleisradion toimittaja Matts Dumellin epäiltynä yhteyksistä KGB:hen. Epäilyt johtivat syytteisiin, jotka suurimmalta osin hylättiin. Dumell tuomittiin muutamaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen melko heppoisin perustein. Mats Dumell kirjoitti vuonna 1983 asiasta kirjan Minä Vakooja.

Minä Vakooja

Mats Dumell kuvaa kirjassaan Minä vakooja kuulusteluja näin:

Lihava aloitti lyhyellä esittelyllä.
-Minä olen komisario Nikula, tässä on ylietsivä Penko ja tässä on vanhempi konstaapeli Thomas Äppel. Väitättekö ettette tiedä miksi olette täällä?
- En tiedä, vastasin
-Teitä kuulustellaan epäiltynä maanpetoksesta. Se kuuluu vakavimpiin rikoksiin, mitä ihminen ylipäätään voi tehdä, ja laki on tässä suhteessa hyvin ankara. Teidän on nyt parata kertoa kaikki mitä olette tähän saakka pimittänyt. Älkääkä vedotko muistin menetykseen. Me tiedämme kokemuksesta että ihmiset eivät unohda. Maanpetos, sitä Te olette harjoittanut viime vuodet. Me tiedämme miten KGB:n agentit toimivat, ja sen takia on teidän itsenne kannalta parasta, että kerrotte yksityiskohtaisesti mitä olette luovuttanut heille.”
-Mitä te sitten haluatte tietää?
-Minä haluan vielä kerran kehottaa teitä järkiintymään. Muistattehan varmasti yksityiskohtia ja muun muassa nimiä; teidän ammattiinnehan kuuluu muistaa joskus aikaisemmin tapahtuneita asioita.
Nikula jatkoi jauhamista ja yritti kuulostaa samanaikaisesti sekä isälliseltä että uhkaavalta. Koko juttu alkoi tuntua ylen epämiellyttävältä. Nikula oli aivan selvästi vainoharhainen. Jossakin on ilmeisesti sattunut karmea erehdys, joka minun täytyisi yrittää oikaista heti paikalla. Supo oli ilmeisesti valehdellut kokoon hiuksia nostattavan tarinan saadakseen minut loukkoon. Muuta selitystä ei ollut. Minua alkoi pelottaa mitä tuleman piti.
Vielä jonkin aikaa räyhättyään Nikula tosiaankin vaihtoi sävyä.
-Millainen koulutus teillä on?
-Valt.kand.
-Mikä?
-Olen suorittanut valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
-Mikä on teidän sotilasarvonne?
-Vänrikki
-Milloin teidät ylennettiin vänrikiksi
-Toukokuussa 1975. Olen ollut kertausharjoituksissa.
-Kuinka te joka olette upseeri ja maisteri, olette voinut olla KGB:n vakituisessa palveluksessa monen vuoden ajan? En ymmärrä mitä te olette ajatellut; onko teille maksettu hyvin.
-Teidän syytöksenne ovat järjettömiä. Mistä helkkarista olette saanet päähänne, että minä olisin ollut KGB:n palveluksessa tai edes juossut sen asioilla? Tämä muistuttaa jo farssia.
Nikula ponnisti ylös tuolistaan ja huusi suoraan päin naamani:
-Mitä te sanotte? Mikä on farssia? Ja kuka tässä on järjetön? Te olette toimittajatyön varjolla työskennellyt useita vuosia KGB:n laskuun, sanotteko te sitä järjettömäksi?
-Saanko soittaa asianajajalle?
-Ette
-Onko minulla oikeus ylipäätään soittaa?
-Ei
-Mitä te haluatte minun tekevän?
-Kertokaa yksityiskohtaisesti mitä puhuitte KGB:n agenttien kanssa?

Mats Dumell tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kun jotakin on käynyt ilmi, niin prosessi on varsin yksinkertainen. Supo hoitaa esitutkinnan, rikospoliisi lopulliset kuulustelut ja hovioikeus tuomitsee suljettujen ovien takana. Dumell kysyy, miksi esitutkintaan ryhdyttiin minun tapauksessani. Toimittajan työssäni olin tavannut ulkomaisia diplomaatteja mm. Bulakovin, Grusin ja Tsvigun. Näitä Supo epäili KGB:n agenteiksi.

Hovioikeus tuomitsi Mats Dumell kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeuden päätös on numero 2429. Toimittaja tuomittiin myös korvaamaan valtiolle 2000 markkaa rikollisin keinoin hankitusta taloudellisesta hyödystä. Aarno Laitisen mukaan tuomio oli annettu siksi, ettei hovioikeus menettäisi täysin kasvojaan, ja koska viranomaiset olivat halunneet varoittavan esimerkin. Suojelupoliisi halusi varoittaa kotiryssäsysteemistä, siitä että kuka tahansa ja milloin tahansa ja alituisesti kertoo kaiken tapahtuvan niin sanotuille kotiryssille. Aarno Laitinen sanoi minulle (Mats Dumellille), että käytä minun puhelinta siltä varalta, että omaasi kuunnellaan.

Omana kommenttinani sanon, että Mats Dumell oli harkitun oikeusmurhan uhri. Tiedot, joita Dumell antoi venäläisille, olivat täysin julkisia. Monissa lehdissä Dumell tuomittiin maanpetokseen ennen kuin häntä oli edes syytetty.

Tapaus Olli Mattila

Helsingin hovioikeus on tuominnut ulkoasiainsihteeri Olli Mattilan vakoilusta, turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja asiakirjan luvattomasta paljastamisesta yhden vuoden neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi Mattila tuomittiin viraltapantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa. Hovioikeus katsoi Mattilan luovuttaneen Venäjän tiedustelupalveluun kuuluneille henkilöille syytteessä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot 26. helmikuuta 1997 ja 8. kesäkuuta 1998 välisenä aikana. Luovutetuista asiakirjoista osa oli laadittu Suomen ulkoministeriössä ja osa Euroopan unionin toimielimissä. Mattilan rangaistusta määrättäessä hovioikeus otti huomioon, että tässä tapauksessa asiakirjojen paljastamisesta ei ole voinut aiheutua Suomen eduille erityisen merkittävää vahinkoa.

Hovioikeuden mukaan Mattila ei ole saanut toiminnastaan myöskään erityistä taloudellista etua. Rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon myös se, että Mattila tuomittiin viralta pantavaksi. Vakoilusta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta, joten tuomio tuli rangaistusasteikon alapäästä. Osa valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken syytteistä meni nurin. Hovioikeuden mukaan eräät asiakirjat olivat sisältäneet vain vähemmän merkittäviä valtionsalaisuuksia ja niiden luovuttamisesta on voinut aiheutua vain vähäisenä pidettävää vahinkoa. Suljetuin ovin istutun vakoilujutun oikeudenkäyntiaineisto julistettiin 30 vuodeksi salaiseksi. Mattila itse olisi halunnut, että juttua ei olisi käsitelty suljetuin ovin. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski yllättyi, että tuomiona oli ehdollista.

EY-tuomioistuimen antoi asiassa vapauttavan päätöksen. Se oli kova isku suomalaisen oikeuslaitoksen maineelle. "Tarkasteltavaksi esitetyt asiakirjat eivät ole salaisia, ja kaikilla halukkailla on pääsy tutustumaan niihin". "Tiesin, että en saa Suomessa oikeutta, ja sen vuoksi jouduin hakemaan suojaa eurooppalaisista tuomioistuimista", "venäläinen vakooja" Mattila kommentoi asiantuntijatarkastuksen tuloksia. "Nyt kun on selvinnyt, että luovutin venäläisille julkisia asiakirjoja, minun on helppo saada vapauttava tuomio Strasbourgissa toimivalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. En halua valittaa tuomiosta Suomessa. Jo tuomioistuinkäsittelyn aikana kehotin useaan otteeseen tiedustelemaan EU:sta, ovatko venäläisille antamani tiedot salaisia, mutta kahden eri oikeusasteen tuomioistuimet sen paremmin kuin suojelupoliisi (vastavakoilu) tai syyttäjäkään eivät ottaneet pyyntöjäni huomioon."

"Minua ei tuomittu konkreettisista rikoksista, vaan liian läheisestä kanssakäymisestä venäläisten diplomaattien kanssa. Minun avullani otettiin revanssia menneisyydestä, jolloin Suomi Kekkosen aikana piti yllä hyviä suhteita Neuvostoliittoon. Kyseessä oli poliittinen prosessi, jossa tuomittiin "Kekkosen aika".
Minut valittiin syntipukiksi isäni takia."

Suomessa tuomittiin 1944–1972 yli 100 ihmistä maanpetoksesta, etupäässä vakoilusta Moskovan hyväksi, mutta niistä ajoista venäläisten agenttien metsästys on hiipunut. Toisaalta Suomen vastavakoilun johtaja Seppo Nevala on useaan otteeseen todennut, että Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995 venäläisten vakoilu maassa muuttui aktiivisemmaksi ja aggressiivisemmaksi. Mattilan pidätys oli välttämätön todiste tämän väitteen todenmukaisuudesta.

Suhtautuminen Mattilan tapaukseen Suomessa koki merkittävän muodonmuutoksen. Jopa jutun syyttäjä Jarmo Rautakoski esiintyi lukuisissa haastatteluissa vähemmän vakuuttavasti ja vältti puhumasta EU:n salaisuuksien luovuttamisesta Moskovaan. Pikemminkin hän painotti tietoisuuden merkitystä: "Mattilan olisi diplomaattina pitänyt tietää, että sellaisia asiakirjoja ei saa antaa venäläisille".

Oma kommenttini on, että Olli Mattilan juttu oli tekaistu alusta loppuun saakka. Mattila joutui oikeusmurhan uhriksi.

palautteet


Ei voi muuta todeta kuin, että olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä näistä tapauksista. Kenen etua palvelee tällainen vainopolitiikka? Stasi tapauksetkin ovat kuivuneet täysin kasaan ja ketään ei ole tuomittu muuta kuin julkisuuden löysään hirteen. Miten tämä sopii demokratian ja oikeusvaltion korkeisiin ihanteisiin?

Laitinen kirjoitti kolumnin Ollin tapauksesta: http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2009090510182778_k6.shtm l