Gordievskyn lista

Erkki Aho   18 09 2007, 12:06

image

Neuvostotiedustelija Oleg Gordievsky loikkasi 1980-luvulla länteen ja toi mukaan KGB-listan. Suomessa toimi Gordievskyn kirjan Sokea Peili mukaan 376 Neuvostoliiton agenttia, joista 216 oli Suomen kansalaisia. Heistä 91 oli varsinaisia agentteja, 50 oli luottamuksellisia kontakteja, jotka toimivat KGB:n poliittisen tiedustelun hyväksi, 60 harjoitti tieteellis-teknologista vakoilua ja 15 toimi avustajina. Tähän Gordievskyn listaan on viitattu presidentti Mauno Koiviston muistelmissa.

Kirjan mukaan Kalevi Sorsan 50-vuotispäiviä vuonna 1980 käsiteltiin NKP:n keskuskomiteassa, joka päätti hankkia Sorsalle kallisarvoisen lahjan. Asian vieminen keskuskomiteaan todistaa kirjan mukaan, että kysymyksessä oli KGB-yhdyshenkilö. Suomen valtio väittää, ettei sillä ole Gordievskyn listaa. Onko Suopo laiminlyönyt tehtävänsä? Minun on vaikea uskoa, ettei Gordievskyn listaa olisi hankittu Suomeen. Todellinen syy, miksi listaa ei julkisteta, lienee huippupoliitikkojen suuri määrä listalla.

Kuka on Oleg Gordievsky?

Oleg Gordievsky palveli neuvostotiedustelussa 25 vuotta ollen samanaikaisesti yli kymmenen vuotta Englannin tiedustelupalvelun kaksoisagentti. Englantilaiset järjestivät hänen pakonsa Suomen kautta länteen kesällä 1985. KGB-eversti Oleg Gordievsky oli toiminut kaksitoista vuotta lännen kaksoisagenttina Moskovassa koodinimellä ”Felix”. Neuvostoliitto langetti Gordievskyn maanpetoksesta kuolemantuomion, joka on edelleen voimassa – siitäkin huolimatta, että Neuvostoliittoa ei ole enää olemassa ja että Oleg Gordievsky on nykyisin Iso-Britannian kansalainen.

Mitä Gordievsky kirjoittaa?

Suomalaiset eivät ole tienneet kuinka laajamittaista Suomen vakoileminen ja soluttautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut. Vielä vähemmän he ovat tienneet Neuvostoliiton juonista Suomen rajojen ulkopuolella. Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan on ollut kovempaa kuin mitään toista maata kohtaan lukuun ottamatta kommunistisia maita.

Kehittelykohde on henkilö, jonka kanssa KGB:n upseeri työskentelee erittäin aktiivisesti: he tapaavat säännöllisesti (kerran kuukaudessa), KGB maksaa lounaat ja illalliset jne. Suomessa pelkästään poliittisella tiedustelulla oli 25 kehittelykohdetta. Päätöksen siitä, mihin kategoriaan KGB:n yhteistyökumppanit oli sisällytettävä (agentti, luottamuksellinen kontakti, kehittelykohde) teki aina Moskova. Tavallisen kohteen ”viljelyaika” on 10-20 kuukautta.

Sitä ainutlaatuista neuvostomenetelmää, että Suomessa työskenneltiin poliittisten puolueiden koko spektrin kanssa, voidaan nimittää ”Akulovin ketjureaktioksi”. Maalaisliitto on ollut KGB:n luotettavin partneri. Suomessa oli aina erityinen KGB-upseeri, jonka tehtävänä oli poliittisiin nuorisojärjestöihin kohdistunut työ. Suomi oli KGB:n laboratorio. KGB:n ja Supon kesken solmittiin 1970-luvun alussa luottamuksellinen ”herrasmiessopimus” yhteistyöstä ja informaation vaihdosta. Keskeinen henkilö Suomen puolelta asiasta sovittaessa oli Supon silloinen päällikkö Arvo Pentti. Näin KGB pääsi tunkeutumaan Suomen sisäministeriöön ja poliisilaitokseen.

KGB:n Suomi-”mafiaan” kuuluivat V. Vladimirov, Albert Akulov, Vladimir Stepanov, Gennadi Titov, Vladimir Silvestrov, Vjatseslav Marusits, Valeri Marejev, Vitali Beresnev, Mihail Kotov, Vladimir Minin, Valeri Silov ja Feliks Karasev.

Mihail Makarov päätyi Suomeen tultuaan karkotetuksi Tanskasta. Viktor Kubeikin tuli Suomeen tultuaan karkotetuksi Englannista. Albert Kozlov oli komennettu Suomi-"mafiaan" Amerikan osastolta. Myös Ruotsista karkotettu Grigori Rapota, Englannista karkotetut Anatoli Tsernajev ja Vladimir Samonov siirrettiin Suomeen. Valeri Kartysov oli Feliks Karasevin seuraaja.

Suomi oli paikka, jonne voitiin lähettää muissa maissa paljastuneet ja vakoilun takia karkotetut KGB-upseerit. Syitä KGB:n ainutlaatuiseen rooliin Suomessa olivat se, että KGB:n onnistui luoda Suomessa suunnaton kontaktimäärä, Suomen viranomaiset eivät tohtineet rajoittaa Neuvostoliiton jättimäisen läsnäolon mittasuhteita ja Suomessa erikoispalvelujen kädet olivat sidotut Suomen poliittisen johdon linjan takia.

Erityistä menestystä kotiryssäpeli saavutti Suomen eduskunnassa. Eduskunnassa KGB:n toiminta oli poikkeuksellisen tehokasta. Gordievsky mainitsee Kalevi Sorsan ja Ulf Sundqvistin nimet KGB:n toimissa. Teoksessa paljastetaan myös, että Ahti Karjalainen oli KGB:lle hyvä kontakti ja ”oma mies”. KGB:n ulkoisen tiedustelun entinen päällikkö Oleg Galugin on vahvistanut tämän väitteen. Sokeassa Peilissä paljastetaan, että Karjalaisen operatiivinen salanimi oli ”Rehtori”. Isänmaan petturin viitta heitetään myös Taneli Kekkosen päälle ”jota jos ketä voi kutsua Neuvostoliiton agentiksi”, väitetään teoksessa nimettömiin venäläisiin tiedusteluveteraaneihin viitaten. Myös Paavo Väyrynen ja muut keskustan pojat mainitaan useasti Gordievskyn kirjassa. KGB oli presidentti Koivistonkin mielestä paras yhteyskanava Kremliin. Yrjö Hakanen mainitaan kirjassa moneen kertaan. Presidentti Urho Kekkosen peitenimi oli ”Timo”. Gordievsky mainitsee hyvänä esimerkkinä 1960-luvulla noin 20-vuotiaan suomalaispoliitikon, jonka nimeä ei kuitenkaan sanota. Hän on palvellut KGB:tä jo 30 vuotta ja yhteistyö jatkuu yhä edelleen, kirjoittaa Gordievsky. Kirja Sokea Peili on julkaistu vuonna 1997.

Golitsyn ja muut

Suomen kautta länteen loikanneen Anatoli Golitsynin vuonna 1984 julkaistuissa muistelmissa mainitaan KGB-agenttina Kustaa Vilkuna (agentti ”Ahti”). Lisäksi hän on kuulusteluissaan maininnut TPSL:n puheenjohtaja Emil Skogin, Aarre Simosen ja poliisikomentaja Gabrielssonin. Hannu Rautkallion mukaan yhteysmiehenä toimi myös Eero A. Wuori eli ”Mooses”. KGB:n vaikutusvallassa oli myös RKP:n puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson. Presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Paavo Väyrynen suhtautuivat Viron itsenäistymiseen KGB:n esittämällä tavalla. Väyrysen väitöskirjassa Neuvostoliittoa pidettiin lähes ikuisena.

Mielestäni myös Gordievskyn lista on julkistettava.

Kuva
Kansikuva kirjasta Sokea Peili

palautteet


Totuus ei pala tulessakaan.