Virheellinen kaava - tontille ei ole tietä

Erkki Aho   15 09 2008, 23:20

Kalajoella on hyväksytty kaava, jossa tontille ei ole merkitty tietä lainkaan.

Virheellinen kaava on lainvoimainen eli siitä ei voi valittaa. Tästä luonnollisesti aiheutuu haittaa tontin omistajalle. Kaavanlaatija on aikanaan jättänyt huomioonottamatta suullisen huomatuksen asiasta. Viranomaisen olisi viran puolesta pitänyt laatia asemakaava asetun mukaiseksi. Tonttien omistajat ovat luottaneet viranomaisen toimintaan ja uskoneet siihen, että suullisesti tehty huomatus on riittävä. Nyt virheellinen kaava on lainvoimainen.

Näin asia on edennyt

Kalle Korhonen *) on saanut rakennusluvan 23.7.1993 asuinrakennukselle silloin voimassa olleen rakennuskaavan kortteliin 246. Rakennuslupa on myönnetty rakennuskieltoajan umpeuduttua. Rakennusluvan myöntämisen aikaan alueelle oli vireillä rakennuskaavan muutos. Rakennuslupaa myönnettäsessä on huomioitu se, ettei rakennusluvan myöntämisellä vaikeuteta uuden kaavan laatimista. Rakennuslain 11 luvun 78 §:n mukaan tonttijaon on oltava tarkoituksenmukainen ja siinä on mahdollisuuksien mukaan kiinnitettävä huomiota maanomistusoloihin.

Rakennuslain 79 §:n mukaan valmisteltaessa erillistä tonttijakoa on kuultava tonttijakoalueen ja siihen rajoittuvien kiinteistöjen omistajia ja haltijoita sekä myös vastapäisen kiinteistön omistajaa ja haltijaa, jos päätös voi olennaisesti vaikuttaa vastapäisen kiinteistön rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen.

Alueelle on käynnistynyt asemakaavan muutos vuonna 2004, jolloin osallisten kirjaamisen yhteydessä todettiin Kalle Korhosen omistuksessa olleen tilan jakautuminen kahdeksi tilaksi. Kalle ja Ville Korhonen ovat molemmat suullisesti käyneet huomauttamassa kaavan laatimisvaiheessa kaavanlaatijalle Seija Suojelijalle *) kaavatien paikasta. Heidän mukaansa kaavatie olisi pitänyt kaavoittaa tonttien todelliselle rajalle, eikä pirstoa Ville Korhosen toista tonttia kaavatiellä, jolloin osa tontista on jäänyt tien toiselle puolle. Tuota tontin osaa on erittäin vaikea hyödyntää.

Kaavanlaatijan virhe

On ilmeistä, että kaavanlaatija ei ole ottanut lainkaan huomioon Kalle ja Ville Korhosen suullisia huomautuksia siitä, että kaavatien paikka on siirrettävä tonttien rajalle. Näin on jäänyt muodostamatta liittymä Kalle Korhosen tontille. Jokaiselle tontille on oltava liittymä. Ketään ei voida pakottaa kulkemaan toisen maan kautta omalle tontilleen. Kysymyksessä on kaavoittajan ilmiselvä virhe, jossa liittymä Kalle Korhosen omistamalle tontille on jäänyt muodostamatta, kun kaavanlaatija ei ole huomioinut kaavaa laatiessaan Korhosten suullisia huomautuksia. Korhoset eivät ole huomanneet tehdä asiasta kirjallista muistutusta, koska ovat ymmärtäneet, että suullinen huomatus asiassa riittää. Tonttijaossa ei ole huomioitu rakennuslain edellyttämällä tavalla maanomistusolosuhteita eikä tonttijako ole tarkoituksenmukainen. Menettely on siis ollut rakennuslain vastainen.

Kuka on vastuussa virheestä?

Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut.

Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään.

Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Koska Korhoset ovat joutuneet kärsimään kaavoittajan rakennuslain vastaisen menettelyn johdosta, niin virkamies ja kaupunki ovat vahingonkorvausvelvollisia. Kun uusi asemakaava on vahvistunut on virhe päässyt toteutumaan eli asetuksen edellyttämää yhteyttä katualueeseen ei ole muodostettu. Ollaan tilanteessa, minkä ei pitäisi olla mahdollinen. Virheellinen kaava on lainvoimainen eli siitä ei voi enää valittaa. Ryhdytäänkö tekemään uusi asemakaava asian vuoksi? Kalajoen kaupunki on vastuullinen virheestä. Virheen tunnustamiseen ja asian korjaamiseen Kalajoen kaupungilla ei näytä olevan haluja.

*) oikeat nimet kirjoittajan tiedossa


anna palautetta


Nimi
Palaute




palautteet


ei palautteita