Åke Utter - kesäkuun taitelija
Erkki Aho 30 05 2008, 8:32Tapion Tuvan kesäkuun taiteilija on Åke Utter.
Näyttelyn noin 40 taideteoksen raaka-aineet ovat peräisin luonnosta. Luonnonmateriaalista saadaan todella hienoja töitä muun muassa eläimistä, Kalevasta sekä kauniita maisematauluja. Nämä taulut soveltuvat erittäin hyvin Tapion Tuvan näyttelytiloihin. Taidenäyttely on näkemisen arvoinen.
Åke Utter on syntynyt Vaasassa vuonna 1930. Hän on asunut vaimonsa Maj-Karinin kanssa Lestijärven Yli-Lestillä vuodesta 1958. Maj-Karin toimi opettajana Lestijärvellä. Lestijärven Yli-Lestillä.
- Minulle tarjottiin Kinnulan Osuuskaupan myymälänhoitajan paikkaa. Olin merimies, joten ala ei ollut aivan tuttu, mutta ihmisten kanssa tulin hyvin toimeen. Niin minusta tuli myymälänhoitaja.
- Sitten tuli tämä turkistarhavillitys. Edvin Brandt, Esko Oksanen ja minä laitoimme tarhan. Muut osakkaat luopuivat siitä hiljalleen, ja se jäi meille. Tuolloin elettiin vuotta 1970. Jostain syystä tappaminen alkoi tuntua kamalalta.
- Mies alkoi pehmetä, tuleva taiteilija kuvailee tilannetta. Vähensin tarhausta ja vuonna 1975 lopulta ryhdyin kokopäivätoimiseksi taiteilijaksi. En ole kertaakaan väsynyt tähän työhön. Se on aina yhtä kiinnostavaa, Åke Utter kertoo.
Åke on aina ollut kiinnostunut luonnosta
Mieli veti miehen Lestijärven erämaihin. Lestijärven metsistä noin puolet on Metsähallituksen omistuksessa ja näihin ikivanhoihin metsiin Åken retket suuntautuvat. Hän on löytänyt kauniita, luontoäidin muokkaamia oikkuja, joista syntyi kipinä taiteen tekoon. Åke Utter aloitti taideharrastuksena vuonna 1970. Erään ammattilaisen kehotuksesta Åke vei kolme työtään yhteisnäyttelyyn. Teokset myytiin heti. Se innosti jatkamaan tällä erikoisella taiteen alalla, jota Åke on itse kehittänyt merkittävästi.
Presidenti Koivisto kutsuttiin kylään
Erään kerran Åke Utter marssi Lestijärven kunnantalolle ja sanoi silloiselle kunnanjohtaja Jari Kangasvierelle, että nyt otat kynän käteen ja kirjoitat Tasavallan presidentille kirjeen. – Siitä ei saa tulla mikään virallinen, huomautin heti samaan hengenvetoon. Jari kirjoitti, ja kirje lähetettiin Koivistolle. Kirje sisälsi kutsun saapua vierailulle Lestijärvelle. Vierailupäivää piti sitten myöhemmin muuttaa, kun Tellervokin halusi lähteä matkalle, ja hän olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut juuri tuolloin Virossa, Åke selvittää.
Maaherralla vääränlaiset kirjeet
Kun asioita lopulta hoidettiin virallisesti, piti kutsujana piti olla jokin kunta, lääni tai jokin vastaava taho. Yksityinen henkilö ei käynyt. – Soitin Vaasan läänin maaherra Tom Westergårdille ja sanoin, että Koivisto tulisi vierailulle, kun hänelle lähetettäisiin virallinen kutsu. Maaherra sanoi, että mitenkähän se on mahdollista, kun hänkin on yrittänyt kutsua, eikä matka ole vielä toteutunut. Sinulla on ollut vääränlainen kirje, lohkaisin maaherralle, Åke kertoo elävästi. Maaherra Westergård oli Uttereiden tuttu, joten Åke voi hienoisesti arvostella maaherran kirjeitä. Vierailu toteutui ja kaikki meni hyvin.
Kaksi näyttelyä vuodessa
Åke Utter on pitänyt keskimäärin kaksi näyttelyä vuodessa eri puolilla Suomea. Hänen töitään on hankittu myös julkisiin tiloihin. Seurakunnilla, vakuutusyhtiöillä, pankeilla ja Metsästäjäin keskusjärjestöllä on Åken töitä. Monet kunnat kuten esimerkiksi Lestijärvi, Närpiö, Hyrynsalmi, Kannus ja Kokkola ovat hankkineet Åke Utterin töitä. Presidentti Urho Kekkosella oli myös Åke Utterin työ vuodelta 1976.
Utterin työt ovat erilaisia taideteoksia. Ne ovat peräsin aidosta luonnosta. Taideteosten hintataso on sopiva myös tavallisen kansalaisen kukkarolle: 60 eurosta 600:aan euroon. Kannattaa poiketa Tapion Tuvan näyttelytiloihin. Tämä näyttely on yksi Åke Utterin parhaista ellei peräti paras näyttely kautta aikain.