Tekijänoikeuslaki - aina roiskuu kun rapataan

Erkki Aho   01 03 2007, 10:14

image

image

image

Kalajokilaakso-lehden päätoimittaja Seppo Kangas kirjoittaa lehden laajalevikkisessä keskiviikon 28.2.2007 numerossaan alaotsikolla Kangastuksia: "Laki se on internetilläkin". Lainaan kirjoituksesta suoraan vain otsikon, etten tietoisesti loukkaa päätoimittajan tekijänoikeuksia. Minun pitäisi nyt ilmeisesti kehua, että olen rohjennut näyttää nettisivullani lupaa kysymättä toimittaja Pirjo Kuneliuksen tekemän jutun minusta, Erkki Ahosta. Juttu oli minun muistini mukaan ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen Kalajokilaakso-lehden tekemä positiivinen ja totuudenmukainen juttu minusta. Se on sinänsä jo suuren luokan uutinen ja antaa viitteitä Kalajokilaakso-lehden linjan muuttumisesta.

Ensin epäilin, että poliittinen painostus on saanut aikaan päätoimittaja Seppo Kankaan ”primitiivireaktion”, jolla hän vaati positiivista ja lehden muuttuneen linjan mukaista juttua poistettavaksi nettisivuiltani. Toisin kuitenkin oli, sillä Ylivieskan vaalipaneelissa Keskustan kansanedustajaehdokas Meeri Rinta-Jouppi kauhisteli Kalajokilaakson päätoimittajan toimintaa. Hän olisi halunnut levittää tietoa Kalajokilaakson toimittajien ammattitaitoisesta työstä laajasti ympäri maailman nettisivujensa välityksellä. Häneltäkin oli vaadittu 300 euroa tällaisesta teosta. Sitä Meerin oli vaikea ymmärtää. Hänellä ei varmasti olisi ollut tarkoitus loukata tai mitenkään vahingoittaa Kalajokilaakso-lehteä, eikä käyttää uutista rahastukseen, vaan päinvastoin antaa suurta kiitosta toimittajan ammattimaisesta työstä.

On luonnollista, että alueen eri toimijoiden pitää pyrkiä kaikin tavoin yhteistyössä ajamaan alueen asukkaiden etuja. Valitettavasti tällainen harhaluulo kaatuu hyvin pian itsensä tärkeiksi kokemiin henkilöihin. Olen aivan varma siitä, että jos Ylivieskan seutukunta saa omalta alueelta ehdokkaansa kansanedustajaksi, vaikka hän ei olisikaan Keskustan riveistä, mutta ajatuksiltaan keskustalaisempi kuin keskustalaiset itse, niin siitä olisi suuri hyöty myös Kalajokilaakso-lehdelle. Suurin virheeni tässä oli lehdessä olleen oman kuvani näyttäminen. Kalajokilaakso voi nyt auttaa tekemällä minusta uusia positiivisia juttuja ennen vaaleja.

Tekijänoikeuslaki
Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 määrittelee tekijänoikeudet.
Sen ensimmäisen luvun 1 § on selkeä.
Se, joka on luonut kirjallisen ja taiteellisen teoksen, sillä on tekijänoikeus teokseen. Hyvä tapa olisi luonnollisesti vaatinut sen, että olisin pyytänyt lupaa Kalajokilaakso-lehdeltä tuon mainitun jutun näyttämiseen. Sitä en tehnyt. Se oli ajattelemattomuutta, koska olin saanut sen käsityksen, että Kalajokilaakso-lehti oli muuttanut linjaansa minun suhteeni ja oli auttamassa minua samalla tavalla kuin muitakin ehdokkaita saavuttamaan tavoitteeni eli kansanedustajuus. Pieneen mieleenikään ei tullut kiireessä, että Kalajokilaakso-lehti olisi näin pikkusieluinen tällaisen jutun suhteen.
Onhan se kuitenkin historiallinen juttu.

Mielestäni tässä on lieventävänä tekijänä se, että jutun julkistamisella ei ole haluttu loukata lehteä, vaan päinvastoin tuoda sen korkeaa ammattitaitoa esille. Lisäksi jutulla ei ole ollut tarkoitus rahastaa, vaan luoda myönteistä kuvaa ehdokkaasta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi eli kansanedustajan paikan saamiseksi Ylivieskan seutukunnan alueelta. Tästä yhteisestä tavoitteesta Kalajokilaakso-lehti näyttää livenneen erikoisella tavalla. Jos olisin tehnyt tuon ajattelemattomuuteni tarkoituksellisesti ansiointitarkoituksessa, niin minut olisi voitu tuomita tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoihin. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä asiassa, ellei asianomistaja sitä itse vaadi. Näin suuresta rikoksesta tässä oli kysymys. Pyydän anteeksi Kalajokilaakso-lehden päätoimittajalle aiheuttamaani mielipahaa ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Internetiltä puuttuu kontrolli?
Tässä asiassa päätoimittaja Seppo Kangas on oikeassa, jos asiaa tarkastellaan vaikkapa Ylivieskan poliisin toiminnan perusteella. Olen tehnyt poliisille tutkintapyynnön nettisivullani esiintyneistä loukkaavista kirjoituksista, joissa minun nimelläni on kirjoitettu sopimattomia. Pohjanmaan Puhelinosuuskunta olisi pystynyt heti selvittämään antamieni tietojen perusteella mistä nuo sopimattomat viestit on lähetetty sivuilleni. Siihen kuitenkin tarvitaan poliisin lupa. Tietääkseni tutkinnanjohtajana oleva Raimo Ollila ei ole eväänsä väräyttänyt tähän selvitykseen. Jos tutkinta olisi tehty ripeästi, niin jopa syyllinen olisi ehkä löytynyt. Asia on sen verran oleellinen juuri tässä tapauksessa, että totuuden tietäminen olisi tärkeää. Voin yhtyä täysin Seppo Kankaan mielipiteeseen, että Internetiltä puuttuu kontrolli.

Selkokielellä sanottuna: Ei voi välttyä vaikutelmalta, että ilkeämielisten palautteiden antaja voisi olla jopa Ylivieskan käräjäoikeuden syyttäjä omassa persoonassaan. Tätä varmaan palautteenantajakin Alpo Ylitalon jutussa tarkoitti. Sellainen häivähdys mielessäni on käynyt tuota vi.....sta lukiessani. Mikäli tässä on vähänkään totuutta takana, minkä yksinkertaisen tarkistamisen Ylivieskan poliisi Ollila estää, niin kysymys on vakava. Jos minun ja palautteenantajan epäilys on väärä ja "vain" ajattelemattomat pikkupojat ovat väärentäneet nimeni, niin minulla on jo valmiiksi ostettuna hiekkalaatikkoleikkikaluja annettavaksi ensi kesän leikkejä varten Kalajoen kauniilla rannoilla.

Muutoin Internet-kirjoittelua koskevat aivan saman säännöt ja lait kuin sanomalehdissä julkistettuja kirjoituksia. Siinä suhteessa Seppo Kangas hurskastelee silti liikaa. Sepon mukaan ennakkotarkastamattomat keskustelut sisältävät toisinaan sellaista tekstiä, että niistä mentäisiin käräjille, että helähtää. Näinhän se on, mutta poliisilta pitää saada ensin tutkintalupa. Se ei ainakaan Ylivieskan poliisilta kovin helposti heltiä, jos mahdollisesti viestienlähettäjä on yleisesti tunnettu henkilö.

Journalistiset ohjeet
Seppo Kangas viittaa kirjoituksissaan journalistisiin ohjeisiin ja antaa sen kuvan, että perinteisissä tiedotusvälineissä on totuttu noudattamaan niin lakeja kuin hyviä tapojakin. Niin Seppo Kankaan edustamalla Kalajokilaakso-lehdellä kuin sen emoyhtiöllä Keskipohjanmaa-lehdellä sekä sen toimittaja Kari Viiperillä oli varmasti tiedossa se, että Ylivieskan käräjäoikeuden minua koskeva
kunnianloukkaustuomio oli saatu aikaan runsaiden minusta riippumattomien rikosten avulla ja tuomio oli kovempi kuin murhamiehillä.

Olin valistanut asioista lehtiä lukuisilla sähköposteilla. Lehdet kuitenkin tietoisesti loukkasivat minun kunniaani törkeällä tavalla levittämällä näyttävästi Ylivieskan käräjäoikeuden väärää päätöstä omilla sivuillaan 2005 vuoden lopulla. Nostivat julkisuuteen kunniaani loukkaavan nimittelyn, millä ei ollut mitään perustetta päätöksen kanssa.

Otan esimerkkinä tässä yhteydessä Keskipohjanmaan toimittajan Kari Viiperin 20.12.2005 kirjoittaman jutun minusta ja tuosta mainitusta tuomiosta. Mielestäni tämä uutisointi täyttää kirkkaasti törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Toimittaja Kari Viiperi oli Alpo Ylitalolle kertonut kuinka hän oli lukenut kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa kannesta kanteen erittäin tarkasti. Siksi minulla on varsin perusteltu syy epäillä Kari Viiperiä törkeästä kunnianloukkauksesta. Kirjassani on kerrottu totuus asioista sekä siinä on myös valokopiot asiakirjoista todistusaineistona. Myös Kalajokilaakso-lehdellä on tuo kirja, koska se on painettu heidän kirjapainossaan, nykyisessä Art Print-painossa.

Ehkäpä toimittajien kannattaa perehtyä journalistisiin ohjeisiin tarkemmin sekä keskittyä myös tutkivaan journalismiin ja perustaa tietonsa muuhunkin tiedonhankintaan kuin virallisessa tiedonannossa muodostettuun sanamuotoon. Sellaisen totuuden ei tarvitse olla yhteneväistä todellisen totuuden kanssa, vaikka on kuinka virallista. Esimerkiksi Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksessä olisi pitänyt perehtyä muihinkin asioihin kuin syyttäjä Sulo Heiskarin tekemään tiedotteeseen Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksessä. Siis siihen miten se on syntynyt. Onko virallinen totuus oikea tieto asiasta?

Myös Kalajoen valtuustoa on syytä epäillä törkeästä kunnianloukkauksesta, koska kaikki valtuutetut tuntevat minut ja minun toimintatapani pitkältä ajalta ja tietävät, että olen ehkä ainoa valtuutettu, joka noudattaa tiukasti Suomen lakia. Epäilen, että valtuuston käsittelyn asiassa sai aikaan valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä.

Kaikki valtuustolle tekemäni selvitykset 1879 sivua on pyritty salaamaan julkisuudelta. Tiedostusvälineet mm. Kalajokilaakso olisi voinut tutustumalla tuohon todistusaineistoon korjata virheellisen uutisointisointinsa oikeusjutusta ja kertoa kansalle totuuden todistusaineistoineen. Kalajokilaakso ei näin tehnyt. Kalajokilaakso ei mitenkään reagoinut siihen, että valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti kuulemiseni valtuustossa, vaikka valtuusto oli sitä itse pyytänyt. Mielestäni on turha yrittää vakuutella lehden korkeaa moraalia, koska lehti on jättänyt tietoisesti kertomatta oikean sisällön näistä asioista suurelle yleisölle. Samoinkuin Keskipohjanmaakin.

Kuvat
Keskipohjanmaa-lehden jutusta osa (lehtileike) 20.12.2005, mikä voidaan esittää päiväkirjassani tekijänoikeuksia loukkaamatta. Samaten Kalajokilaaksosta 28.2.2007.

Lisätietoja
Journalistin ohjeet:
http://www.jsn.fi/jourohje.html
Eräs määritelmä tutkivasta journalismista:
http://www.jyu.fi/viesti/verkkotuotanto/tutkiva/mitajournalismion.shtml


________________________________________________________
Kiitos Tyhmälle palautteesta
Joskus voidaan käyttää niin sanottua kuvakieltä kun kerrotaan asioista. Sellaiseen olen pyrkinyt käyttäessäni ko. ilmaisua.

Kiitos NovaPatrialle palautteesta
Jos ja kun tulen valituksi kansanedustajaksi, niin Raimo Ollilakin joutuu varmasti vastuuseen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Myös moni muu kokee saman kohtalon. Varmasti moni jännittää ensi sunnuntaina vaalituloksia ehkäpä vieläkin innokkaammin kuin minä. Suomi palautetaan oikeusvaltioiden joukkoon.


palautteet


Onko ihmisellä eviä? Tavallisestihan puhutaan räpylöistä kun omia käsiä tarkotetaan. Onko Erkki tietonen?

Viittako kyseinen Tyhmä nimimerkki Erkin kirjoittamaan virkkeeseen: "Tietääkseni tutkinnanjohtajana oleva Raimo Ollila ei ole eväänsä väräyttänyt tähän selvitykseen." Voidaanko vetää johtopäätös että "Raipe" itse kirjoittelee sivustolle? Pitäisikö jonkun tehdä tänne herjaava tai panetteleva kirjoitus Raimo Ollilasta, jos sitten alkaisi selvittäminen kiinnostamanaan?

http://cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11-t.huihg897.info <a href="http://cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11-h.huihg89 7.info">cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11</a> [url]http://cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11-b1.huihg897.inf o[/url] [url=http://cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11-b2.huihg897.inf o]cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11[/url] [u]http://cf8953d33cdb65bc5dee6efb68013a11-b3.huihg897.info[ /u] e03050ea2e02bd604983470c788d56c6

http://8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197-t.k90u0h.info <a href="http://8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197-h.k90u0h. info">8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197</a> [url]http://8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197-b1.k90u0h.info[ /url] [url=http://8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197-b2.k90u0h.info] 8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197[/url] [u]http://8b0f49312a5117ddfc3b3265657ac197-b3.k90u0h.info[/u ] 86b4eaaaf8201e29470f084ce1d2d695