Juhani Suomi: Koivisto varmisti sinipunalla jatkokautensa

Erkki Aho   15 02 2008, 8:52

image

Juhani Suomen uusi kirja Kohti sinipunaa, Mauno Koiviston aika 1986-1987  julkistettiin tiistaina 12.2.2008 Kustannusosakeyhtiö Otavassa Helsingissä.

Koiviston aikaa 1986-87 tutkineen professori Juhani Suomen mukaan Koivisto runnasi kuin Kekkonen. Suomi pitää sinipunahallituksen nimittämistä 1987 poliittisen kähminnän tuloksena. Sinipunahallituksen muodostamisen tärkein syy vuonna 1987 oli Mauno Koiviston toisen presidenttikauden varmistaminen seuraavana vuonna. Koiviston ja SDP:n hallituskaavailut perustuivat aluksi siihen, että SDP voittaa vaalit. Toisin kuitenkin kävi. Näinollen kokoomus muodostui Koivistolle yhä tärkeämmäksi tekijäksi. Koivisto oli häikäilemätön peluri.

Suomen mukaan sinipunahallituksen pääministerillä Harri Holkerilla (kok.) ei ollut paljon sananvaltaa ministerien valinnassa ja ohjelma tehtiin sosialidemokraattien papereista. Hallitus tehtiin "manuaalisessa" ohjauksessa. Professorin mukaan Koivisto oli presidenttinä yhtä vahva kuin Urho Kekkonen. Sinipunan synnyttämisessä Koivisto käytti Suomen mukaan kekkoslaisia otteita.
Kirjan takakansi kuvaa sinipunahallituksen muodostamista "poliittisen kähminnän ylittämättömäksi saavutukseksi".

Ote luvusta Sinipuna ja sen kummisedät

Suora lainaus kirjan tekstistä:
Voidaan kysyä, miksi Koiviston valinta osui Holkeriin, ja esittää vastaukseksi useampiakin potentiaalisia perusteita. Ensinnäkin Holkeri oli ainoa raskaan sarjan kokoomuspoliitikko, joka oli asettunut näyttävästi sinipunaratkaisun kannalle, päinvastoin kuin puolueensa johto. Toiseksi oli ennakoitavissa, että pääministeriksi noustuaan hän tuskin tuntisi enää ambitioita toimia todellisena presidenttiehdokkaana. Siitä oli antanut osviittaa jo hänen puheittensa sävyn selvä muutos heti sen jälkeen, kun hänelle oli selvinnyt, ettei Väyrystä tultaisi nimittämään pääministeriksi. Sen osoitti myös aikanaan vuoden 1988 presidentinvaalitaistelu, jonka aikana Holkeri ilmoitti pyytävänsä valitsijamiehiään äänestämään Koivistoa, vaikka oli vielä joulukuussa 1985 vannonut »pysyvänsä mukana» loppuun saakka. Kolmas Holkerin puolesta puhunut seikka oli se, ettei hän tulisi asettumaan esteeksi vahvan markan -politiikalle, jonka peräsimeen Koivisto oli asettunut. Sen oli osoittanut viimeistään Holkerin puhe 17.3.1987.

Väyrynen sivuun

Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa porvarienemmistö vahvistui. Pääministeri Kalevi Sorsan johtamat demarit menettivät yli 100 000 ääntä, mutta vain yhden paikan. Se säilyi suurimpana puolueena 56 edustajalla. Kokoomus voitti yhdeksän paikkaa ja keskusta kaksi.

Kokoomusjohtaja Ilkka Suominen, keskustajohtaja Paavo Väyrynen ja rkp-johtaja Christoffer Taxell tekivät kassakaappiin suljetun pöytäkirjan, jossa ne sitoutuivat yhteisiin hallitustavoitteisiin.
Niiden kiikarissa oli kolmen suuren hallitus. Jos se ei toteutuisi, puolueet valmistautuivat porvarihallitukseen. Niillä oli eduskunnassa 105 edustajaa. Väyrynen pyrki pääministeriksi 1987 elinkeinoelämän eliitin tuella ja salaisen porvarisopimuksen turvin. Hän tähtäsi siihen, että olisi voinut pääministerinä haastaa Koiviston ja voittaa porvarillisen valitsijamiesten tuella presidentinvaalit 1988.
Suunnitelmista vuoti tieto Holkerille ja Koivistolle. Suomen mukaan Koivisto oli syksyllä 1986 päättänyt tavoitella toista presidenttikautta. Väyrynen oli jo valittu keskustan ehdokkaaksi.

Suomen mukaan sosialidemokraatit katsoivat, että Väyrystä ei saa päästää presidentinvaaleihin pääministerin eikä ulkoministerin paikalta. Käytännössä tämä tarkoitti, että keskusta oli sysättävä sivuun. Väyrysestä tuli punainen vaate SDP:lle ja Koivisto tunsi vastenmielisyyttä Väyrystä kohtaan. "Sinipunataistelun rangaistuksen saajasta ei ollut epäselvyyttä. Hän oli Paavo Väyrynen ja keskustapuolue", Juhani Suomi kirjoittaa.

SDP:n ja keskustan vastakkainasettelu syveni syksyllä, kun Väyrynen ryhtyi varoittamaan idänkaupan ongelmista. Väyrysen näkemyksiä ei noteerattu. Suomi tuo kirjassaan esille ulkomaankauppaministeri Jermu Laineen (sd.) ylioptimistisen toiminnan. Suomi ei tunnu arvostavan Laineen kykyjä.

Kokoomusta uhkailtiin

Suomi sanoo Koiviston kertoneen venäläisille jo ennen ns. puhemiehen kierrosta, että hän nimittää maahan sinipunahallituksen. Presidentti ottikin ohjat itse käsiinsä, eikä ns. puhemiehen kierrosta edes käyty.

Koivisto antoi Holkerin tehtäväksi tunnustella ensisijaisesti sinipunahallitusta, toissijaisesti porvaripohjaa. Kun puoluejohtaja Suominen yritti vaihdattaa järjestyksen, Koivisto uhkasi Suomen mukaan, että kokoomus pullahtaa kokonaan pois ja palataan punamultaan.

Holkeri puolestaan uhkaili, että hän ei ryhdy kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, jos hallitusneuvotteluissa ei edetä Koiviston nuottien mukaan. Kokoomuksen johto alistui ja sinipunahallitus muodostettiin. Seuraavana vuonna Koivisto valittiin toisen kerran presidentiksi.

SDP vahvimmillaan

Kamppailu sinipunasta on Suomen kirjan yksi osio. Hän kuvaa vuosina 1986-87 Neuvostoliitossa puhaltaneita muutoksen tuulia ja sanoo presidentti Koiviston suoraan "ihastuneen" uuteen johtajaan Mihail Gorbatshoviin. Samoihin aikoihin Yhdysvallat "näytti lippua" monella tavalla Suomen suunnalla ja kiinnostui maan tekemisistä.

Gorbatsovin vierailua Suomeen odotettiin kiivaasti, mutta se toteutui vasta vuonna 1989. Suomessa Gorbatshovin lennokkaat puheet jaksoivat innostaa, vaikka tämän tähti olikin jo laskussa. Suomen mukaan tämänkaltainen suhtautuminen oli osittain selityksenä sille, miksi päättäjille tuotti vaikeuksia analysoida itäisen suurvallan kehitystä objektiivisen kriittisesti ja miksi aikanaan romahdus tuli sitten yllätyksenä. Ihailussa pisimmälle menneitä oli Koivisto.

Juhani Suomen mukaan sosialidemokraattien asema oli noihin aikoihin vahvempi kuin koskaan, ja puolueet kilvoittelivat Moskovan suosiosta innokkaasti. SDP:n ja neuvostosuhteiden lähentymisessä keskeisessä asemassa oli puoluesihteeri Erkki Liikanen. Hän sukkuloi monesti Moskovassa puoluesuhteissa. Suomi antaa ymmärtää, että Liikanen oli näissä asioissa aika lailla liiankin innoissaan. Talouspolitiikassa oli tuolloin alkamassa vahvan markan politiikan myötä kierre, joka johti suureen lamaan 1990-luvun alussa. Sitä nopeutti idänkaupan romahdus. Väyrynen arvosteli myös "vahvan markan" puolustajia. Arvostelun kohteena olivat Koivisto ja Sorsa.

Koivisto viivästytti evakuointia

Professori Juhani Suomen mukaan presidentti Mauno Koivisto yritti neuvostosuhteiden takia viivyttää suomalaisten evakuointilentoa Kiovasta Tšernobylin ydinvoimalaturman tapahduttua huhtikuussa 1986. Koivisto ei halunnut Suomen mukaan säröä idänsuhteisiin. Samalla presidentti sai panna järjestykseen evakuointilentoa järjestäneen ulkoministeri Paavo Väyrysen (kesk). Lento viivästyi viisi kuusi tuntia vapunpäivän iltapäivänä, koska ulkoministeriö otti Suomen mukaan "työvoiton".

Väyrynen vahvisti "yllättyneensä", kun presidentti soitti, että evakuointilentoa pitää viivästyttää. "Minä sanoin, että lento pitää laittaa liikkeelle, mutta vetäydyin. Ei siinä isoilla kirjaimilla puhuttu, enkä tiedä vaikuttiko tapaus meidän välisiin suhteisiin“, Väyrynen kertoo. Koiviston motiiveja Väyrynen ei tulkinnut, mutta ymmärsi presidentin saaneen yhteydenottoja Neuvostoliitosta.

Erkin kommentti

Juhani Suomen "Kohti sinipunaa - Mauno Koiviston aika 1986-1987" on 459-sivuinen järkäle. Se on vetävästi kirjoitettu kirja, jossa on paljon uutta mielenkiintoista tietoa ja kutkuttavia yksityiskohtia. Professori Juhani Suomen teos on kirja, jonka ei alkujaan pitänyt edes syntyä. Kun Suomen toinen kirja Mauno Koiviston presidenttikaudesta ilmestyi, hän kertoi, että lähteet olivat vaienneet. Näin ollen päätelmänä tuolloin oli, että seuraavaa kirjaa ei enää tule.

Juhani Suomi jatkaa omalla linjallaan. Hän kirjoitteli aikanaan ulkoministeriössä työskennellässään nimimerkillä Kunta Kalpa Keskisuomalaisessa totuuksia asioista. Tuolloin ulkoministeri Kalevi Sorsa yritti erottaa Juhani Suomen, kun epäili nimimerkin Kunto Kalpa olevan juuri Juhani Suomi. Suomi kuitenkin valehteli Sorsalle päin naamaa ja sai jatkaa ulkoministeriön palveluksessa.

Juhani Suomen kirja tuo selvyyttä maamme lähihistoriaan ja suomalaispoliitikkojen erikoista suhdetta Neuvostoliittoon. Juhani Suomen tulkintoja asioista tukevat myös Esko Seppäsen ja Paavo Väyrysen kirjoittamat kirjat. On täysin selvää, että Juhani Suomella on jo tiedossa Mauno Koiviston valtiopetokseen viittaava toiminta ja sitä käsittelevä aineisto. Tämän julkistamista sosiaalidemokraatit pelkäävät.

Lähde
Juhani Suomi, Kohti sinipunaa - Mauno Koiviston aika 1986-1987, ISBN 978-951-1219699

Kuva
Kirjan kansikuva


palautteet


20v sitten äänestin nuorisovaaleissa demareita. Nyt on valtiopetollinen toiminta paljastumassa kansalle. Sosialismi ei Koiviston toteuttamana eronnut ihmisten evakuoimis välinpitämättömyyden suhteen poikennut näköjään Neuvostoliittolaisesta ihmisoikeuskäsitteestä! Hyvää työtä Erkki osaltasi, jatka samaan malliin .

Tämä teos kuuluu jokaisen lähimenneisyyden ja tämän päivän politiikan taustoista kiinnostuneen kirjahyllyyn. Kohti sinipunaa sattuu paljastamaan kattavalla tavalla myöskin lamaan ja EU:hun johtaneet kaksinaamaiset kuviot ja tekijät, mikä saattaakin olla perimmäinen syy siihen, miksi tämä kirja koetaan eräiden taholta niin kiusallisena. Juhani Suomen kirja on tosin yhtä vaikealukuinen kuin äärimmäisen mielenkiintoinen.

Näin kävi, miksi ja kuka vei rahat? Ei ainakaan Suomen kansa, kas, kun Turun mafia oli asialla. Suomi ei täysin ole tietoinen Turun mafian puuhista ja apumies Urpo Lahtisesta jallu-hymyineen. Näistä puuhista seurasi monta konkurssia ja 400000 suomalaisen tuomitseminen jatkuvaan työttömyyteen. Milloin Mauno-Erkki-Tarja-akseli vihdoin ymmärtää tekojensa hedelmät. Karvaita oli demareiden työn hedelmät.