Riitta Koukkusen näyttely Tapion Tuvalla kesäkuun ajan

Erkki Aho   06 06 2007, 8:11

image

 Riitta Koukkunen os. Kärjä on syntynyt Kalajoella. Hän on Veera ja Reino Kärjän tytär. Riitta on minulle tuttu henkilö, koska olimme Kalajoen yhteiskoulussa aikoinaan samalla luokalla. Opin tuntemaan Riitan erittäin tunnollisena oppilaana, joka suoritti kaikki koulutehtävät viimeisen päälle tarkasti. Riitta oli kiinnostunut kuvaamataidosta jo lukioaikana. Silloin kuvaamataidon opettajanamme oli tunnettu taidepersoona Raimo Ryynänen. Riitta asuu nykyisin Kauhavalla ja hän on kuvaamataitoon erikoistunut luokanopettaja. Hän toimii luokanopettajana Kirkonkylän koulussa. Hän on naimisissa historian ja filosofian lehtori Kari Koukkusen kanssa. Heillä on kaksi poikaa. Jussi opiskelee historiaa Jyväskylän yliopistossa ja Tuomas tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.

Kävin Riitta Koukkusen taidenäyttelyn avajaisissa Tapion Tuvan näyttelytiloissa. Kalajoen parhaimmat taidenäyttelytilat ovat Tapion Tuvalla ja siellä vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Riitta on kehittänyt itseään taiteilijana päämäärätietoisesti. Hän on osallistunut Kokemäen kansalaisopiston kuvataidekurssille lukuvuonna 1988-89 ja hän ollut aktiivisesti mukana Kokemäen kuvataideseuran toiminnassa 1985-90. Hän on pitänyt lasten kuvataidekerhoa ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Riitta on opiskellut kuvanveistoa, savi- ja kipsitöitä opettajanaan taiteenmaisteri Juha Kaipio. Hän on osallistunut myös lumenveistotoimintaan ja tehnyt seinämaalauksia. Riitta on osallistunut professori Olavi Lamun ympäristötaiteen kursseille Kauhajoen evankelisella opistolla 1993 ja suorittanut taideteollisen korkeakoulun piirustus- ja maalauskurssit 1-11. Riitta on maalannut myös öljyväritöitä.

Tapion Tuvalla on esillä Riitta Koukkusen kukka-aiheiset akvarellityöt. Riitta on hinnoittelut työnsä varsin edullisiksi. Taulujen hinnat vaihtelevat 100-380 euron välillä.



palautteet


ei palautteita