Vasemmalta ohi - Alpo Rusin kirja

Erkki Aho   24 11 2007, 8:56

image

Tohtori Alpo Rusi kertoo kirjassaan Vasemmalta ohi (ISBN 978-951-20-7484-6), että demarit olivat Itä-Saksan avainkontakteja Suomessa.
Kalevi Sorsan toiminta Stasin ja KGB:n yhteystyökumppanina saa lisää vahvistusta. KGB oli junailemassa aikanaan Kalevi Sorsan nimitystä Sdp:n puoluesihteeriksi. KGB panosti Kekkoseen, K-linjaan, TPSL:ään, kommunisteihin ja SDP:n käännynnäisiin. Sorsan KGB-kontakti oli Aleksandr Hrabskov. Sorsan kontakteja olivat myös Valentin Kossov ja Felix Karasev.

Rusi kirjoittaa: "Stasi oli penetroinut vuoden 1969 loppuun mennessä SKP:n ohella pääpuolueisiin (kansanrintamapuolueiden avaintoimitsijat, eräitä yksittäisiä kokoomusvaikuttajia), eduskuntaan (noin 30 kansanedustajaa, sihteeri Jaakko Hissa), valtioneuvostoon (suurin osa ministereistä, tiedotussihteeri Jukka Rusi, pääministerin sihteeri Seppo Lindblom) presidentin lähipiiriin (presidentin pojat, Loikkanen) ja mediaan (vasemmistolehdet, Helsingin Sanomat, YLE) ja alkoi saada sekä koosteraportteja että dokumentteja Helsingistä. Radloffin kontakteja olivat ulkoministeriöstä Jaakko Bergkvist ja yleisradiosta Ralf Friberg. Stasin raportointi kattoi kaiken olennaisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vuonna 1976."

Sundqvist avainkontakti

Ulf Sundqvist oli Itä-Saksan avainkontakti jo 1960-luvun lopulla. Pälkäneellä marraskuussa 1969 Ulf Sundqvist kirjoitti julkilausuman, jonka mukaan Suomessa ”harvainvalta on korvattava työtä tekevän enemmistön vallalla”. Tilaisuudessa Paavo Lipponen käytti alustuspuheenvuoron, jossa hän yksiselitteisesti suositteli siirtymistä ”työväen valtaan”.

Rusin mukaan Sundkvistin koodi oli XV/175/68. Luottomies selosti opetusministerinä kesällä 1973 heti DDR:n suurlähettiläälle Kalevi Sorsan ja Urho Kekkosen tapaamisen tiedot. SDP:n puoluesihteerinä Ulf Sundqvist luovutti Stasin asemapäällikölle Hans-Joahicm Kahlmayerille vuonna 1976 Sosialistisen Internationaalin ja pohjoismaisen sos.dem. puolueiden järjestön asiakirjat. Sundqvist arvosteli usein yksittäisiä henkilöitä Stasin miehille, jotka kertoivat asiat Itä-Saksaan. Sundqvist mustamaalasi muun muassa Ahti Karjalaista ja Marjatta Väänästä.

Keskeinen henkilö oli Paavo Lipponen

Yksi kirjan keskeisimmistä asioista on SDP:n kansainvälisen sihteerin Paavo Lipposen toiminta. Lipposen peitenimi lienee ollut Mungo ja koodi XV/326/71. Lipponen tapasi kevään ja syksyn 1972 aikana säännöllisesti DDR:n edustajia. Hän oli yksi demareiden uuden ulkopolitiikan ryhmän jäseniä. Ryhmään kuului myös nykyinen suurlähettiläs ja entinen tasavallan presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela. Kalela oli todennut 1970 seminaarissa ettei puolueettomuuden menettäminen ole kohtalokasta, koska Suomi olisi silloin samalla puolella Neuvostoliiton kanssa. Presidentin kansliapäällikkönä Jaakko Kalela kävi vaimoineen erityislomalla DDR:ssä 1984. Samalla matkalla hän edusti demareita neuvotellessaan SED-puolueen ja Sdp:n suhteiden syventämiseksi.

Nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen oli Rusin mukaan peitenimi Andreas XV/251/79. Koodin sai myös ministeri-suurlähettiläs Lars Lindeman. Sdp:n entinen kansainvälisten asiain sihteeri Pentti Väänänen oli todennäköisesti peitenimi Franke. Myös Sdp:n Unto Niemi ja Matti Ahde on epäiltyjen listalla. Samoin Erkki Raatikainen, Väinö Leskinen ja Pekka Kuusi. Stasin avustaja Manfred Radloff sai hoitoonsa Kansan Lehden päätoimittaja Vilho Halmeen sekä Suomen Sosiaalidemokraatin toimitussihteeri U. G. Seppäläisen. Edustuston päällikkö Heinnz Ölzner vastasi pääjohtaja ja pääministeri Mauno Koivistosta ja tutkimussihteeri Paavo Lipposesta varakonsuli Joachim Elm. Lisäksi Gerahard Lidner oli Väinö Leskisen, Pekka Kuusen ja usean muun avaindemarin kontakti. Rusi kytkee Paavo Lipposen myös Zavidovo-vuotoon. Zavidovo-muistion todellinen vuotaja oli Erkki Tuomioja.

Rusi oli itsekin aikoinaan Sdp:n jäsen. Hän erosi puolueesta vuonna 1972.

Jaakko Laakso huippulähde

Alpo Rusi epäilee kirjassaan kansanedustaja Jaakko Laaksoa Stasin huippulähteeksi peitenimellä Mantel ainakin vuosina 1976-1985. Mantelin koodi oli XV/4068/76. Häneltä on ainakin parikymmentä Stasi-raporttia. Laakso oli 28-vuotias Tiedonantajan eduskuntatoimittaja, kun hän aloitti. Hän toimi toimittajana 1976-1991. Sen jälkeen hänestä tuli kansanedustaja. Jaakko Laakso tapasi Stasin Helsingin aseman päällikkönä 1976-79 työskennellyttä Klaus Detloffia. Mantel raportoi Stasille muun muassa kokoomuksesta, suomalaisista eurokommunisteista, Sdp:n ulkopolitiikasta, maolaisista, ulkoministeriön työntekijöiden puoluekannoista, Puolan kriisistä ja SKP:stä. Eräässä raportissa lähteeksi mainittiin Urho Kekkonen. Laakson toiminnalle saadaan vahvistusta muun muassa Mats Dumellin kirjasta Minä vakooja (1985) sekä Iltalehden haastattelusta vuonna 2003.

Rusi tuo esille myös nimen Cay Kankaanpää (nykyään Cay Sevon). Hän oli Rauhanpuolustajien pääsihteeri ja Stasin urkkija. Rusin mukaan Rauhanpuolustajat oli KGB:n peitejärjestö.

Neuvostotiedustelu pääsi tunkeutumaan kaikkialle suomalaiseen yhteiskuntaan, kun maahan syntyi kansanrintamahallitus vuonna 1966. SKP:n pääsihteeri Ville Pessi oli KGB:n peitenimi Baranov, joka sai heinäkuussa 1977 KGB:ltä tehtäväksi löytää Suomesta henkilöitä, joista oli tarkoitus tehdä vakoilijoita. Pessin tuli löytää 4-5 SKP:tä lähellä olevaa henkilöä, joita KGB voi käyttää Nato kohteiden vakoiluun Yhdysvalloissa. Rusi viittaa lähteeksi muun muassa Veli-Pekka Leppäsen väitöskirjaa Kiväärinpiippu vai äänestyslippu. Rentola kirjoittaa kirjassaan kuinka SKP jakoi rahoja puoluepiireille ja kertoi rahanpesun menetelmistä. Kyse oli suurista NKP:n kautta SKP:n käyttöön hämäräkeinoin tuloutetuista rahoista. Kekkonen tiesi asioista, mutta Pessiä ei voitu pidättää, koska korkea-arvoinen neuvostodiplomaatti oli tulossa tapaamaan Pessiä

Syyllistyivätkö Kekkonen ja Koivisto maanpetoksiin?

Koivisto oli syksyllä 1965 halunnut kaataa Virolaisen hallituksen ja saada uudet vaalit, joihin SDP menisi yhteistyössä SKDL:n kanssa. Koivisto oli kertonut Matti Kekkoselle keskustelleensa asiasta Neuvostoliiton lähetystön edustajan kanssa.

Kirjassaan Alpo Rusi kysyy, että syyllistyikö tasavallan presidentti Urho Kekkonen maanpetokseen, kun kansanrintamahallituksen muodostamisesta sovittiin neuvostojohdon kanssa. Rusin mielestä Mauno Koivisto taas ilmiantoi Kekkosen ja Suomen politiikan kertoessaan Ruotsin suurlähettiläälle suunnitteilla olleen Nordek-talousyhteisön kohtalosta. Hän hämmästelee kuinka Koivisto ilmoitti DDR:n edustajille, että sosiaalidemokraatit olisivat tunnustaneet DDR:n mutta Kekkonen vastusti. Jos hallituksessa Keskustapuolue ja eräät SDP:n ministerit olivat varauksellisia, niin kommunistit pelasivat hallituksen selän takana avoimesti hanketta vastaan.

Liikenneministeri Paavo Aitio valitti Ölznerille Kulosaaren saunassa 6.2.1969, että Nordekin taloudellisista hyödyistä ei ole varmuutta. Aitio katsoi, että se hankaloitti idänkauppaa. Aition esiintymisen tekee vakavaksi se, ettei Neuvostoliitto ollut ennen tammikuuta 1969 voimallisemmin arvostellut Nordekia. Joulukuussa 1969 Koivisto vastoin Kekkosen kantaa, ja häntä etukäteen informoimatta, peruutti Pohjoismaiden Nordek-pääministerikokouksen. Pääministeri Koivisto antoi Ruotsin suurlähettilään Hägglöffin lukea Karjalaisen erittäin salaisen muistion suurlähettiläs Kovalevin käynnistä. Ruotsin pääministeri Olof Palme selosti jo viikon kuluttua Ison-Britannian pääministeri Harold Wilsonille Koiviston kertomukset sellaisenaan. Ikävää tässä menettelyssä (erittäin salaisen muistion näyttäminen vieraan vallan edustajalle oikeudettomasti) oli myös se, että Koivisto antoi harhaanjohtavan kuvan Kekkosen poliittisesta tahdosta. Kekkonen oli todellisuudessa valmis allekirjoittamaan Nordek-sopimuksen, mutta pääministeri Koivisto torppasi hankkeen.

Presidentin pojat

Keskustan nimistä kirjassa mainitaan Jouko Loikkanen. Keskustapuolueen järjestöpäällikkö Jouko Loikkanen ja kansanedustaja Matti Kekkonen tekivät pitkän tutumismatkan DDR:ään 5.-14.5.1967. Loikkasen matkan maksoi Nuoren Keskustan Liitto. Matti Kekkosen matkan maksoi Saksan demokraattinen talonpoikaispuolue. DDR:n edustusto tiivisti muutoinkin yhteyksiä Keskustapuolueeseen keväällä 1967. Varapuheenjohtaja Toivo Räty oli aktiivinen kontakti Loikkasen, ministeri Sulo Suorttasen, Matti Kekkosen ja Taneli Kekkosen ohella.

DDR:n ulkoministeriön Stasi-koordinaattori tapasi helmikuun 12. päivänä 1971 Stasi-virkailijoiden (Lothar Hönig, Peter Grimm) kanssa toimistopäällikkö Matti Kekkonen ja neuvotteleva virkamies Taneli Kekkonen. Molemmat pojat olivat henkilöitä, joihin DDR (ja Stasi) oli panostanut jo vuosi, etenkin Matti Kekkoseen. Stasi saa Helsingistä 3.2.1971 rekisterin XV/15905/60.

Hallitustilanteesta DDR:n edustusto sai Keskustapuolueen sisäpiiritietoa varapuheenjohtaja Paavo Väyryseltä 12.1.1974. Sen lisäksi Väyrynen kertoi DDR:n edustajille edustavansa ”antimonopolistista, ei-kapitalistista aatesuuntaa, joka pyrkii uudenlaiseen yhteiskuntamalliin”, Väyrynen selostaa puolueensa sisäistä tilannetta.

Kommentti Rusin kirjaan

Kirja on äärimmäisen paljon yksityiskohtaista tietoa sisältävä teos. Teoksessa esitetään muun muassa nimet
Kalevi Sorsa,
Ulf Sundqvist,
Paavo Lipponen,
Erkki Liikanen,
Jaakko Kalela,
Lars Lindeman,
Matti Ahde,
Unto Niemi,
Erkki Raatikainen,
Mauno Koivisto,
Väinö Leskinen,
Pekka Kuusi,
Jaakko Blomberg,
Jaakko Laakso,
Ville Pessi,
Paavo Aitio,
Jouko Loikkanen,
Matti Kekkonen,
Taneli Kekkonen,
Paavo Väyrynen,
Sulo Suorttanen,
Cay Kankaanpää ja
Urho Kekkonen.

Miksi? Lue tarkemmin kirjasta Vasemmalta ohi.
Nyt on varsin helppo ymmärtää miksi Tiitisen listaa ei ole julkistettu.
Pelastiko Urho Kekkonen Jaakko Laakson? Se on todennäköistä, sillä samalla hän pelasti myös omat poikansa Matti ja Taneli Kekkosen.

Syyllistyivätkö Kekkonen ja Koivisto maanpetoksiin? Päättele itse.
Rikoslain 12 luvun 1 §:n mukaan Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan vallan sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai sen osa vieraan valtion alaiseksi
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Rikoslain 12 luvun 3 §:n mukaan Maanpetos.
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan
3) palvelee sellaisessa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea.

Nyt on oikea aika tutkia tarkemmin Suomen historian lähimenneisyyttä niin, että kansalaisten perusoikeuksista ja oikeusturvasta pidetään huolta.

Kuva
Kansikuva kirjasta "Vasemmalta ohi"



palautteet


Erinomaista tekstiä sekä Alpo Rusilta että Erkki Aholta. Varmasti monien lehtien journalistit käyvät aina aamulla ensiksi lukemassa, mitä Erkki Aholla on ollut sanottavaa! -Muuten Pressanlinnassa itsenäisyyspäivänä näkyi kyllä "sosialistisen apparatzian" oma poika Supo:n ex-johtaja Seppo Nevala, mutta jostain syystä totuuden puhujat eivät ole haluttua seuraa. -Käsittääkseni Alpo Rusikaan ei saanut kutsua, vaikka häneltä saamani YK.ssa painetun käyntikortin mukaisen aseman YK:n pääsihteerin neuvonantajana ja YK -suurlähettiläänä olisi varmaan ollut oikeutetumpi vieras kuin kymmenet paikallistason SAK -alaosastojen apulaispäälliköt!

Tuo esittämäsi RL 12/3§ Maanpetoksesta on mielenkiintoinen Mats Dumellin tapaukseen liittyen, sillä eihän Suomi ollut sotatilassa tai välittömässä uhassa, eikä meillä näinollen voinut olla vihollista. Koko Dumellin osuus ja tuomio on jäänyt hämäräksi. Kirjaakin on melko vaikea saada.

Suomen on tehtävä tiliä menneisyyden kanssa ja ehdottomasti nämä tunkiot on tongittava. Rohkeasti eteenpäin vaan ja tiedon lähteille, ja tiedot julki.

Lothar Hönig on paljastunut Stasin Helsingin aseman päälliköksi operaationimellä "Biene" rekisterissä XV/2659/60 ja hän palveli Helsingissä kahteen otteeseen 1961-63 ja 1966-1971. Vuosina 1966-71 hän oli kapteenin arvossa oleva erityiskomennuksella oleva upseeri(OibE). Hönig kohosi majuriksi 1973 ja everstiluutnantiksi 1984. Lipponen nimittää muistelmissaan Stasin edustajia "dödöiksi",mutta olisikohan tässä kyseessä jonkinlainen itsepuolustus?