Odotellessa

Erkki Aho   11 04 2007, 9:18

image

Uusintaotteita päiväkirjan kohdasta
"Välillä vaihtelua", 29.1.2007






Maailmassa on kaikkea. Hyvää ja pahaa. Nettipäiväkirjani ansiosta voin kertoa asioista avoimesti ja rehellisesti laajemmalle lukijakunnalle. Käsittelen laaja-alaisesti yhteiskunnallisia tapahtumia. Kirjoitan kaikki itse, jos muuten ei ole erikseen mainittu. Olen huomannut, että joillekin ihmisille tuotteliaisuuteni määrä on melkein uskomaton asia. Olen oppinut olemaan ahkera ja selvittämään asioita perinpohjaisesti.

Välillä muutakin
Pelkkien perustuslain pykälien ja "on aihetta olettaa"-ilmaisujen väliin lukijalle olisi tietenkin hauskempaa kertoa lintubongauksesta kuin paskaputkipolitiikasta Kalajokilaaksossa. Linnuista luonto huolehtii suurimmaksi osaksi itse, mutta ihmisten tekoihin voin ehkä vaikuttaa toiminnallani.

Internetistä löytyy totta ja tarua, joskus on vaikea tietää, puhutaanko silti jossain palturia. Kuvienkaan aitoudesta ei voi olla enää ihan varma. Saan kaikenlaisia tietoja ja herätteitä. Vaihteeksi voisin näyttää erään viestin eteenpäinkin. Joku on löytänyt jostakin tämän pienen kuvatarinan, tekijä on minulle tuntematon.

www.erkkiaho.com/norja.pps


Esi-isäni olivat pappeja
Nämä kuvat aiheuttavat myös syvällisempää mietintää. Jos olisin pappi tai kirkkoherra, kuten jotkut sukuni esi-isät olivat (katso kohtaa: Todellinen isänpäivä - isäni Martti, 12 11 2006,
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=20) ja tarvitsisin saarnaa varten raamatullisen vertauksen, niin tänä päivänä tuota internet-esitystä voisi verrata vaikka David ja Goliathiin.

Siis pieni jotakin, minkä vaikka jokin viranomaistaho on lain mukaan velvollinen hoitamaan, aiheuttaa sille ongelman. Ensimmäinen oikeusaste ei hoida asiaa tai ei osaa toimia oikein. Sitten aina vain suurempi ja korkeampi voima hukkuu samaan tehtävään. Ylivieskan käräjäoikeuden, Rovaniemen hovioikeuden, Korkeimman oikeuden ja Euroopan Ihmistuomioistuimen jälkeen pitää kutsua Jumala avuksi?

Lintukuvat
JoPe Kalajoki



palautteet


Hei! Tuli mieleeni sivujasi lukiessani että onko Sinulla lakimiehen opinnot suoritettuna vai onko tietoutesi peräisin ahkerasta itseopiskelusta? Sinulle sopisi kunnianimike Kalajokilaaksojen Don Quijote! Oikeassa olet tosi paljon, voimia taistoihin!

Hei vielä! Täytyy väitteissäsi olla vahvasti perääkin, sillä kerrot siksi paljon ns. isokenkäisistä että jos kertoisit puuta heinää niin tuskin noin vain vapaana kulkisit.Hei haloo, ihmiset! Lukekaa ja nähkää kuinka herrat menettelee tässäkin mallivaltiossa! Ei olla unessa!!!!