Kalajoen kirkkoherroista

Erkki Aho   06 04 2007, 17:06

Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää.

Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.

Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene olut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.

Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä sakkoa. On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.

Koira-Kreuksista kirkkoherra

Mikaelin surmaamisen jälkeen Kalajoelle ei ollut papiksi halukkaita. Väkivahva Turun koulun teini Gregorius Henrikinpoika suostui ottamaan tehtävän vastaan. Gregorius Keiraskius tunsi olonsa Kalajoella turvattomaksi. Hän piti aina pitäjällä liikkuessaan mukanaan neljää renkiä ja kolmea suurta, vihaista koiraa sekä käsirautoja. Jos hän huomasi jotakin epäilyttävää, niin hän usutti koirat seurakuntalaisten kimppuun. Kalajokiset rupesivatkin nimittämään pappiaan ”Koira-Kreukseksi”. Gregorius toimi samalla Kalajoen nimismiehenä. Gregorius tuomittiin vuoden 1568 käräjillä. Kirkkoherra oli tehnyt aviorikoksen Ursula nimisen piikansa kanssa, josta häntä uhkasi kuolemantuomio. Jostain syystä talonpojat ryhtyivät puolustamaan Gregoriusta käräjillä vedoten Gregoriuksen vaimon sairauteen ja siihen, ettei tämä pystynyt hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Näiden asianhaarojen vallitessa käräjäoikeus armahti kirkkoherran ja tuomitsi hänet vain 150 markan sakkoon, josta tämä maksoi 75 markkaa tuomarille. Herra Gregoriuksen pahin vihamies näyttää kuitenkin olleen Etelänkylän Saaren isäntä, seppä ja maakauppias Martti Ollinpoika Rautia. Vuoden 1572 käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan epäkristillisestä käyttäytymisestä kirkkoherraa kohtaan. Rautia kuitenkin armahdettiin ja tuomittiin vain 100 markan sakkoon. Vuoden 1573 käräjillä Rautia tuomittiin 3 markan sakkoon kirkkoherran niityn vahingoittamisesta. Kirkkoherran kosto oli paljon vaarallisempi. Vuoden 1574 talvikäräjillä hän syytti Martti Rautiaa siitä, että tämä oli noitavainoin nostanut karhun, joka oli tappanut kirkkoherran lehmiä ja hevosia.

Mielestäni tällä tarinalla on aika paljon yhtymäkohtia tämän päivän tilanteeseen. Kalajoen nimismiehillä on ollut värikkäitä esimerkkejä ja tavat ovat säilyneet läpi vuosisatojen.

Ljungo Tuomaanpoika

Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta Dionysius Henrikinpoika Tavastiuksesta ja Sigfried Balkista on vähän tietoja. Ljungo Tuomaanpoika toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1592-1610. Hän oli arvovaltainen, tunnettu mies sekä Pohjanmaan papiston että talonpoikien keskuudessa. Vuonna 1597 hän oli Pohjanmaan papiston edustajana Arbogan valtiopäivillä Ruotsissa. Ljungo Tuomaanpoika käänsi suomenkielelle Ruotsin maalain ja kaupunkilain.

Seuraava kirkkoherra oli Pietari Mikonpoika Arctophilacius 1610-47. Hän oli syntyisin Kalajoen naapuripitäjästä Lohtajalta. Hänen puolisonsa oli Magdaleena Östenintytär Sursill, jota kautta hän oli monen pohjalaisen papin sukulainen, koska useita Sursillin tyttäriä oli naitu Pohjanmaan pappiloihin. Papin tehtävien ohella hän hoiti laajaa ja menestyksellistä liiketoimintaa; osti ja myi sen ajan tavan mukaan ja sai tuosta liikanimen Terva-Pieti. Pietari Mikonpoika kuoli kesällä 1647 ja hänet haudattiin Kalajoen kirkon lattian alle. Hänestä polveutuvat tunnetut Calamnius ja Kalling-suvut.

Seuraava kirkkoherra oli Martti Mikonpoika Peitzius, mutta Turun tuomiokapituli muisti Peitziuksen vanhan rikkomuksen ja virkanimitys kumottiin. Peitzius oli maannut ennen sotaan lähtöään erän tytön ja saanut siitä sakon. Niinpä vuonna 1648 Kalajoen kirkkoherraksi nimitettiin Joosef Martinpoika Mathesius (1648-84). Hän oli lahjakas ja oppinut mies. Hänet valittiin vuonna 1655 valtiopäivämieheksi ja vuonna 1657 Torniossa pidetyillä maakuntapäivillä puhemieheksi. Hänen poikansa Joosef Joosefinpoika Mathesius oli seuraava Kalajoen pappi, mutta hän kuoli jo neljän vuoden kuluttua.

Pietari Gabrielinpoika Calamnius

Kaarle Kaarlenpoika Kalling oli Kalajoen kirkkoherrana 1689-97. Hänellä ei ollut sellaista arvovaltaa kuin monilla hänen edeltäjillään ja maaherra Grass moittikin Kallingia laiskuudesta ja seurakunnan valvonnan laiminlyönnistä. Kalling kuoli vuonna 1697 johonkin kerjäläisen levittämään kulkutautiin.

Kallingin seuraaja oli Aabraham Eerikinpoika Falander 1697-1709 ja häntä seurasi Falanderin Eerik Antinpoika Wallenius 1709-1715. Wallenius oli taitava ja oppinut mies.

Pietari Gabrielinpoika Calamnius 1716-1722 oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin ”koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös”. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.

Minun oma sukuni on isänpuolelta juuri tuota Sursillin sukua. Pietari Calamnius on minun sukuhaarani esi-isiä. Tunnen jonkinlaista yhteenkuuluvuutta Pietari Calamniukseen ja tämän toimintaan. Nämä ovat niitä selittämättömiä asioita, mutta niin se vain on, että tietyt asiat toistuvat sukujen historiassa.

Juhana Frosterus

Pietarin jälkeen Kalajoen kirkkoherraksi tuli Olavi Birgerinpoika Cygnell 1722-1730. Cygnell ei ollut erityisen hyvissä väleissä seurakuntalaisten kanssa. Erik Falander toimi seuraavana kirkkoherrana vuosina 1731-1739. Falander toimi uutterasti etenkin kansan lukutaidon kehittämiseksi.

Johannes Salmenius vanhempi toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1739-1778. Pikkuvihan aikana hän oli papiston edustajana venäläisten kutsumilla kuuluisilla Vaasan valtiopäivillä. Ansioittensa johdosta hänestä tehtiin lääninrovasti vuonna 1755. Johannes Salmenius nuorempi toimi Kalajoen kirkkoherrana 1780-1795. Häntä seurasi Jaakko Simelius 1798-1806. Simeliuksen puoliso oli rovasti Jaakko Chydeniuksen tytär Helena Chydenius.

Juhana Frosterus toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1809-1838. Frosterus oli oikea vanhanajan kirkkoruhtinas, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alle. Frosterus suhtautui vihamielisesti herätysliikkeisiin, jotka pyrkivät kaventamaan hänen valtaansa. Frosterus julkaisi runsaasti omaa kirjallisuutta. Lukuisten ansioittensa jälkeen hän sai rovastin arvon vuonna 1805. Juhana Fosterus oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta oli yhdeksän lasta ja toisesta kuusi.

Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta ei ole paljon tietoja, Aabraham Mikaelinpoika Montin 1839-1861 ja Herman Magnus Ingberg 1863-66. Nälkävuosien aikaan seurakunta joutui olemaan monta vuotta ilman kirkkoherraa.

Berndt Enoch Ingman toimi kirkkoherrana 1869-1879. Häntä seurasi Kaarlo Adam Ottelin vuoteen 1899 saakka. Tuohon aikaan juoppoutta ja siveellisyyttä tarkkailtiin tehokkaasti. Piispantarkastuksessa vuonna 1890 saatiin hyvillä mielin todeta kehityksen kulkeneen parempaan suuntaan. Vuoden 1895 piispantarkastuksessa piispa Johansson kiitteli seurakuntaa, kun se sakon uhalla oli kieltänyt yöjuoksun. Kalajoen kappalaisena toimi Jaakko Hemming vuodesta 1866 vuoteen 1896 saakka. Hemming oli herännäisyyden johtavia miehiä Kalajoella ja vastusti jyrkästi lestadiolaisuutta. Hänellä lienee ollut osuutensa kirjan ”Hihhulilaisuus oikeassa karvassa” syntyyn.

Jaakko Pohjonen toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1901-1919. Kalajoelta hän siirtyi Laihialle, jossa hän kuoli vuonna 1922. Oskari Torvela toimi kirkkoherrana vuosina 1919-1920. Sen jälkeen virkaan astui Juho Anton Heilala, joka toimi Kalajoen kirkkoherrana vuoteen 1927 saakka jolloin hän kuoli. Vuonna 1929 kirkkoherran virkaan tuli Juho Arvi Metsovaara. Hänen kautensa jatkui vuoteen 1940.

Kansanedustajanakin toiminut V.H. Kivioja jatkoi tätä kirkkoherrojen kaartia vuoteen 1968 asti. Sen jälkeen Juhani Kajava 1968-1992 ja nykyinen kirkkoherra Kalajoella on Rauli Junttila vuodesta 1992 lähtien.

_________________________________________________________

Kiitos Jaakko palautteesta ja tervetuloa Kalajoelle. Ota yhteyttä.

palautteet


Kiitos hienosta ja valaisevasta kirjoituksesta. Vaikka en ole Kalajoella koskaan käynyt, ehkä ensi kesänä se on ohjelmassa. Viime kesänä päästiin jo Ilmajoen musiikkijuhlille saakka ja tulevana kesänä olis tarkoitus katsoa Lakeuksien lukko uudelleen. Esitys kosketti ja jätti hienot muistot, myös iltakonsertti oopperalaulajien seurassa oli mieleenpainuva. Selkäpiitä karmaisee, kun oopperalaulajat ottvat iskelmän ikivihreät käsittelyyn.