Sotalapsia lähes 80 000 Suomessa (3.)

Erkki Aho   03 12 2007, 20:12

image

Suomesta siirrettiin 1-14-vuotiaita lapsia ilman vanhempiaan sotaa pakoon talvi- ja jatkosodan aikana 1939-1945 muihin Pohjoismaihin pääasiassa yksityisiin perheisiin. Heitä sanottiin sotalapsiksi. Heidät lähetettiin osoitelappu kaulassa kohti tuntematonta kohtaloa.

Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4200 ja Norjaan noin 100 lasta ja äitiä. Yksityisteitse matkan teki noin 15 000 lasta. Suurin osa Suomesta lähteneistä lapsista oli Helsingistä, Viipurista ja muista suurista kaupungeista. Aluksi kriteerit lasten lähettämiseen olivat tiukat (invalidien, kaatuneiden, jälleenrakennustöihin palanneiden, ansiotyössä olevien vanhempien lapset ym.). Sittemmin lähes kuka tahansa alle 13-vuotias saattoi päästä mukaan. Kaikkiaan viime sotien aikana 1939-45 Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Suhteessa väkilukuun se on lastensiirtojen maailmanennätys. Noin 15 500 jäi palaamatta Suomeen.

Kun talvisota syttyi marraskuun 30. päivänä 1939, Ruotsissa muodostui heti voimakas kansalaismielipide Suomen puolesta: Finlands sak är vår! Ruotsalaiset tarjoutuivat ottamaan suomalaislapsia korvauksetta hoitoonsa. Suomen hallitus olisi halunnut apua suoraan Suomeen. Kaksi suomalaisuusliikkeen vaikutusvaltaista ruotsalaisrouvaa eivät kuitenkaan tähän tyytyneet. He hankkiutuivat suoraan marsalkka C.G.E. Mannerheimin ja ministeri K.-A. Fagerholmin puheille, jotka suhtautuivat asiaan myönteisesti: lapset nähtiin Suomen ja Pohjoismaiden välisen yhteyden takaajina Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan 15. joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla. Valtaosa lapsista kuljetettiin rautateitse Tornion- Haaparannan raja-aseman kautta pimennetyin ikkunoin varustetuilla junilla. Ensisijaisesti mukaan otettiin kaupunkilaislapsia – kaupungit olivat yleensä suurimman pommiuhkan kohteina.

Sosiaaliministeriön julkaisussa vuodelta 1950 on tilastotietoja vuosien 1941-46 lasten kuljetuksista. Tiedot on kerätty yhteen sen jälkeen, kun ministeriön lastensuojelukomitea oli lopettanut työnsä vuonna 1946. Lapsia siirrettiin Ruotsiin eniten vuosien 1942 ja 1944 aikana, jolloin pommitukset olivat pahimmillaan. Melkein puolet lapsista oli kaupungeista ja kaupunkilapsista yli puolet oli Helsingistä.

Lääneittäin lapsijakautuma oli seuraava:

  • Uudenmaan lääni kaupungeista 10410 ja maalaiskunnista 3544
  • Turun ja Porin lääni 2 124 ja 1668
  • Ahvenanmaa 6 ja 9
  • Hämeen lääni 1581 ja 2357
  • Viipurin lääni 4005 ja 10202
  • Mikkelin lääni 319 ja 497
  • Kuopion lääni 543 ja 1573
  • Vaasan lääni 1326 ja 1359
  • Oulun lääni 2226 ja 2046
  • Lapin lääni 1295 ja 1338

Lapsia siirrettiin yhteensä 48 628 vuoteen 1946 mennessä. Lastenkuljetuskomitean julkaisema luku vuonna 1948 oli 55144. Se osoittaa, että lapsia lähetettiin Ruotsiin vielä sodan jälkeenkin.

Lasten ikäjakautuma oli seuraava:
  • alle 1 vuotta 78
  • 1-2 vuotta 3 458
  • 3-4 vuotta 9 451
  • 5-6 vuotta 10 989
  • 7-8 vuotta 10 486
  • 9-10 vuotta 8 144
  • 11-12 vuotta 4 204
  • 13-14 vuotta 1 435
  • 15 – vuotta 256
  • ikä tuntematon 127

Useimmat lapset olivat lähtöisin työväenluokan piiristä. Maatyöläiset pystyivät paremmin pitämään lapsensa kotona. Varakkaat perheet lähettivät usein lapsensa yksityisteitse ystävien ja sukulaisten luokse Ruotsiin. Isättömiä lapsista oli 15.3 % ja äidittömiä 3,1 %. Täysin orpoja oli vajaat 500 lasta. Avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia oli 1 184. Vajaa neljännes Ruotsiin lähetetyistä lapsista oli menettänyt kotinsa, kun Suomi joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle.

Lähtösyiksi vanhemmat olivat ilmoittaneet muun muassa seuraavia syitä: evakuointi, perheessä paljon lapsia, lapsi sairas, isä rintamalla, vaikeat kotiolot, isä sotainvalidi, isä kaatunut sodassa, isä rintamalla, äiti töissä, isä ja äiti kuolleet, pommitusvauriot.

Ruotsiin lähetetyistä lapsista 5 158 oli sairaita. Näistä 182 kuoli Ruotsissa. Lapsista luopuminen ei ollut helppo asia. Lasten kuljettajat kertovat sydäntä särkevistä kohtauksista keräilyasemilla. Itkevistä äideistä, jotka viimeiseen saakka puristivat lapsia syliinsä. Sotalasten nimiluettelot olivat pitkiä ja jokaisen nimen taakse kätkeytyi oma kohtalonsa.

Neuvostoliiton sortumisen jälkeen 1990-luvulla käynnistyi keskustelu sotalapsista. Sotalapset järjestäytyivät ja perustivat oman yhdistyksensä Suomeen 1991 ja Ruotsissa vuotta myöhemmin.

Sotalasten tilannetta ei ole kovin paljon tutkittu. Vuonna 1977 Annu Edvardsen kirjoitti kirjan Sotalapset (ISBN 951-20-1364-9).

On selvää, että sotalapset ovat kokeneet juurettomuutta, itsetunnon puutetta, kontaktivaikeuksia ja selittämätöntä sisäistä turvattomuutta. Heillä oli kielivaikeuksia. Oli lapsia, jotka takaisin Suomeen palattuaan puhuivat vain ruotsia. Heistä tuntui, että he eivät olleet toivottuja. Kaikki tämä järisytti lasten perusturvallisuutta. Se väistämättä aiheutti psyykkisiä häiriöitä. Tietynlainen rakkauden puute on jättänyt jälkensä sotalapsiin.

Sotalapsista saa tarkempaa tietoa nettiosoitteesta:
http://sotalapset.fi/

Myös sotalasten omia kertomuksia löytyy netistä seuraavista osoitteista:

Veli Hämäläinen
http://www.kolumbus.fi/veli.hamalainen/Sotalapsena.htm

Anna-Liisa Pentinmikko
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/lapset/sotalapseksi_tanskaan.htm

Leena
http://www.inkinen.info/lehdet/1995/kiss1995s05.html

Auvo Sarmanto
http://www.afexfinland.com/skonsberg.htm

Kuva
Kansikuva kirjasta Sotalapset


palautteet


ei palautteita