Virkamerkki korvaa ammattitaidon – kylmä tasavalta

Erkki Aho   29 08 2007, 14:40

image

Suojelupoliisi tiesi jo vuonna 2003, ettei suurlähettiläs Alpo Rusi voinut olla Stasi-vakoilija, kertovat Turun Sanomat ja Keskisuomalainen. Saksan Stasi-arkiston päätutkija Helmut Müller-Enbergs teki lehtien mukaan tammikuussa 2003 asiantuntijaraportin Saksan rikospoliisille, joka kertoi raportista myös Supolle. Kun vakoilija peitenimeltään IM Pekka Stasi-paperien mukaan aloitti työnsä, Alpo Rusi oli vasta 16-vuotias. Sen ikäinen ei olisi kyennyt kirjoittamaan saksaksi IM Pekan silloin toimittamia monimutkaisia talousanalyyseja mm. Suomen ja pohjoismaiden taloussuhteista, Müller-Enbergs sanoo lehdissä. Müller-Enbergsin mukaan hän ei todistanut Rusi-oikeudenkäynnissä sen takia, että kutsu todistamaan tuli niin myöhään. Stasin papereita hallitsevan viraston juristit eivät ehtineet selvittää, voiko hän Saksan lain mukaan lähteä Suomeen todistajaksi.

"Suojelupoliisi on ennen muuta jättänyt keskeiset perusselvitykset tekemättä ja lähtenyt niin sanotusti soitellen sotaan, ja se ei ole lainkaan selvittänyt sitä, mitä DDR:n aikainen tiedusteluaineisto pitää sisällään ja mikä merkitys siellä olevilla korteilla on", varatuomari Olli Santanen sanoo. Santanen viittaa tällä paljon puhuttuun Rosenholz-aineistoon ja henkilökortteihin F16 ja F22 peitenimi Pekka sekä koodiin XV/11/69. Avustajajoukon mukaan Rusista oli laadittu henkilökortti Stasin arkistoon, mutta ei operaatiokorttia. Avustajakunnan väite kuuluu, että jos Rusi olisi ollut Stasin ulkomaanvakoilun HVA:n kontakti, hänelle olisi avattu oma operaatio ja rekisteri. Rusin mielestä suojelupoliisi aloitti vuonna 2002 perusteettoman esitutkinnan, jossa hänen epäiltiin vakoilleen entisen Itä-Saksan hyväksi. Lisäksi Rusi haluaa hyvitystä siitä, että epäily törkeästä vakoilusta vuoti julkisuuteen.

Alpo Rusi löysässä hirressä

Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski ilmoitti kesäkuun 11. päivä 2003, ettei nosta Alpo ja Jukka Rusia vastaan syytettä törkeästä vakoilusta. Keskeneräistä ja esitutkintavaiheessa ollutta asiaa olivat ennen valtionsyyttäjän päätöstä kommentoineet jo media, tasavallan poliittinen eliitti ja suojelupoliisi. Rusien tapauksessa oikeusvaltion periaate toimi nurinkurisesti: tuomio annettiin julkisuudessa ensin, vasta sitten tutkittiin. Rusien kohteluun oli monia syitä. Joillekin oli edullista saada huomio omista ongelmistaan muualle, toisille olisi sopinut se, että Alpo Rusi olisi antanut suomettumiselle kasvot.

Alpo Rusin tietokoneessa oli huhtikuun 19. päivä 2002 yhteydenottopyyntö Ylen toimittaja Olli Ainolalta. Viestissä luki: "Voitko ottaa yhteyttä. Vakava asia." Tuolloin Rusi sai ensimmäisen tiedon häneen kohdistuvasta vakoiluepäilystä. Myöhemmin hänelle selvisi, että osa maan poliittista eliittiä oli ollut asiasta tietoinen jo pitkään. Rusi otti Ainolaan yhteyden ja miehet tapasivat vielä samana päivänä Ylen edustalla, Rusin autossa. Siellä Ainola kertoi, että "sua epäillään vakoilusta". Rusi piti Ainolan väitettä uskomattomana ja tiedusteli, mihin ajanjaksoon tuo epäily ajoittuu. Silloin, kun sä olit Hampurissa, vastasi Ainola.

Alpo Rusi toimi varakonsulina Hampurissa vuosina 1975-1977 ja seuraavat kaksi vuotta hän oli lähetystösihteerinä Kööpenhaminassa. Hampurin vuosina Rusi käsitteli konsuliasioita. Sellaisen tiedon kanssa hän ei ollut tekemisissä, joka olisi voinut tiedusteluorganisaatiota kiinnostaa. Mutta henkilökohtaisen elämän kannalta Hampurin vuodet olivat tärkeitä. Aloitin silloin väitöskirjan tekemisen ja ensimmäisellä Suomen matkalla tapasin tulevan vaimoni, muistelee Rusi. Kun toimittaja Ainolan varoitus tulevasta tuli, pohti Rusi, voisiko asia jotenkin liittyä hänen veljeensä Jukkaan. Jukka Rusi toimi 1960-70 -lukujen taitteessa sekä valtioneuvoston tiedotussihteerinä että Metsäteollisuuden keskusliiton tiedottajana. Tiesin, että Jukalla oli yhteydenpitoa Venäjän, DDR:n ja joidenkin muidenkin lähetystöjen edustajiin. Mutta niin oli kaikilla muillakin, jotka tuolloin olivat vastaavissa tehtävissä, kertoo Alpo Rusi. Omaa kytköstään vakoiluun Alpo Rusi ei voinut käsittää. Sekaannus oli hänestä luonnollisin vastaus. DDR:n ihailija Rusi ei ollut. Siitä todisteena on laaja kirjeenvaihto, jota hän Hampurin aikana kävi niin kotiväkensä kuin opiskeluystävänsä Pekka Huhtaniemen kanssa. Huhtaniemi toimii nykyisin suurlähettiläänä Genevessä, Sveitsissä.

Äitienpäivänä kutsu supoon

Olli Ainolan yhteydenoton jälkeen oli hiljaista ja Rusi ajatteli, että asiaan oli tullut selvyys. Mutta kaikki oli vasta alussa. Äitienpäivän iltana 12.5.2002 kello 19.00 Rusin tyttären kännykkä soi. Soittaja kysyi Alpo Rusia. Ääni puhelimessa kertoi olevansa ylietsivä Hakala suojelupoliisista. Asianaan hän ilmoitti, että Rusia epäillään useiden maiden kanssa harjoittamasta tiedusteluyhteistyöstä vuosikausien ajalta. Kun Rusi kysyi, onko soittaja aidosti virkamies, joka soittelee ihmisille sunnuntai-iltana, oli vastaus tyly. Ylietsivä ilmoitti, että he soittavat milloin haluavat. Samalla hän käski Rusin seuraavaksi aamuksi Ratakadulle, jossa suojelupoliisin toimisto sijaitsee.

Toukokuun 13. päivä, kello 10 Rusi marssi Ratakadulle ilman asianajajaa. Sellaista hän ei uskonut tarvitsevansa. Minut vietiin Ratakadun perälle, jossa on sellit. Siellä pimeässä huoneessa oli kolme ihmistä ja he kertoivat, että tämä on esitutkintalain mukainen kuuleminen. Poliisit kysyivät, oliko Rusilla tekemistä Itä-Saksan kanssa. Vastasin, että onhan minulla. Olin muutaman päivän vuonna 1971 Itä-Saksassa stipendiaattina. Kävin katsomassa, kannattaako sinne mennä opiskelemaan, mutta tajusin, ettei stipendillä ollut tekemistä jatko-opintojen kannalta ja palasin takaisin.

Kun kuulemista oli jatkettu puoli tuntia tapahtui käänne. Kuuleminen pysäytettiin ja Rusille ilmoitettiin, että nyt käynnistetään esitutkintalain mukainen kuulustelu, joka videoidaan. Samalla Rusille ilmoitettiin oikeutensa. Sekin kerrottiin, että jos Rusi ei suostu tekemään yhteistyötä, voi häntä uhata elinkautinen vankeus. Ajattelin, onko hulluus iskenyt tähän tasavaltaan. Mietin, kenen juoni tämä on. Kuulustelijat väittivät Rusille, että hän olisi luovuttanut Itä-Saksan tiedusteluviranomaisille 88 asiakirjaa. Vastasin, etten ole eläessäni luovuttanut yhtä ainoata asiakirjaa. Kerran minulta on pyydetty ja sen diplomaatin poltin. Rusin toimiessa vuonna 1977 lähetystösihteerinä Kööpenhaminassa, hän oli tavannut neuvostodiplomaatin. Diplomaatti oli kysynyt Rusilta, voisiko tämä luovuttaa hänelle muistion, joka oli tehty presidentti Kekkosen muutama kuukausi aiemmin toteutuneesta Tanskan vierailusta. En ollut edes muistion jakelun piirissä. Lopetin tapaamiset heti ja raportoin tapahtuneesta esimiehelleni. Siitä jäi minulle ikuinen selkäydin reaktio. Tulin varovaiseksi neuvostodiplomaattien kanssa. Kun kuulustelu päättyi, joutui Rusi allekirjoittamaan kolmen viikon vaitiololupauksen.

Kolmen kuukauden puhekielto

Toukokuun 23. päivä Rusi kännykkä soi. Soittaja oli samainen ylietsivä Hakala. Rusi käskettiin uuteen kuulusteluun seuraavaksi aamuksi. Hetki oli Rusille yksi prosessin raskaimmista. Sanoin, ettehän te voi olla tosissanne. Eikö tämä jo minun osaltani riitä. Se oli yksi nollahetki. Rusi sanoo tunteneensa tuolloin, ettei hän taida enää jaksaa. Ajattelin, että kyseessä on joku täydellinen väärinkäsitys. Ja että tästä voi alkaa joku hirveä prosessi, joka voi olla ihan hallitsematon. Rusi tapasi vielä samana päivänä sielunpaimenensa, joka nosti miehen jaloille. Myös juristi löytyi samaisena päivänä. Seuraavan päivän kuulustelussa toistettiin vanhoja asioita. Lopuksi Rusille asetettiin kolmen kuukauden puhekielto. Rusin mukaan viranomaiset tulkitsivat puhekieltoa niin, ettei hän olisi saanut puhua asiasta edes vaimolleen. Eli jos puhun tästä ulkopuolisille lukuunottamatta juristiani, niin saan puolen vuoden vankeusrangaistuksen.

Aho otti yhteyttä

Kesäkuun 6. päivä keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho soitti Rusille. Aho sanoi Alpo Rusille, että varmaan tiedät, miksi sinulle soitan. Vastasin, etten tiedä. Aho sanoi soittonsa liittyvän näihin sinuun kohdistuviin epäilyihin. Sanoin, etten ymmärrä, mistä puhut. Minullahan oli puhekielto päällä. Puhelinkeskustelussa Aho kertoi, että oli saanut viranomaistaholta kehotuksen soittaa Rusille. Puhelun viesti oli ollut se, että Rusin pitäisi jättää politiikka. Rusi pohti tuolloin keskustan eduskuntavaaliehdokkuutta Uudenmaan vaalipiiristä. Supon asettama puhekielto päättyi elokuun 23. päivä. Kolme päivää myöhemmin 26.8. Rusi tapasi Olli Rehnin Helsingin yliopistolla ja kertoi "ettei tiedä minkä hulluuden kouruun on joutunut". Rehn ei ollut aluksi uskoa, mitä Rusi kertoi. Pohdin, voivatko nämä palaset osua kohdalleen ja päädyin, että Alpon elämänvaiheiden ja yhteiskunnallisen näkemyksen nojalla on likipitäen mahdotonta uskoa tätä todeksi. Pian varmistuin siitä, kun perehdyin asiaan seikkaperäisemmin ja tein kenttätutkimuksia. Rusi ja Rehn kävivät tapaamisen yhteydessä pitkän keskustelun ja pohtivat vaihtoehtoja, mistä tällainen sekaannus on voinut syntyä. Melko pian päällimmäiseksi vaihtoehdoksi nousi, olisiko Jukka Rusilla voinut olla tässä jotain osaa.

Yhteys Häkämieheen

Pari viikkoa myöhemmin Rehn otti yhteyttä sisäministeriön kansliapäällikkö Kari Häkämieheen ja tapasi tämän syyskuun 9. päivä. Menin ministeriöön ja sanoin Karille, että varmaan tiedät, miksi olen paikalla. Häkämies myönsi tietävänsä asian. Rehn sanoi, että Alpo Rusi ei voi palata ulkoministeriöön, koska hänellä ei pitkittyneen esitutkinnan takia ole puhtaita papereita. Pitkään jatkuva tutkinta haittasi sekä Rusin ammattia että eduskuntavaaliehdokkuutta. En mitenkään puuttunut tutkintaan, mutta ihmettelin, miten asia on voinut roikkunut jo neljä kuukautta eikä mitään ole tapahtunut. Kysyin, voisiko Häkämies jollakin tavalla edesauttaa esitutkinnan nopeuttamista. Toimin siis samalla tavalla kuin Tuomioja ja Rajamäki Irak-vuodon tutkinnassa, tosin huonommalla menestyksellä, Rehn hymähtää. Häkämies oli todennut Rehnille, että kaikkihan sitä silloin puuhastelivat. Ei se niin kummalista ollut. Totesin Karille, että saattaa olla, että monet puuhastelivat, mutta kun Alpolla ei ollut edes kotiryssää. Rusin esitutkinta vuosi julkisuuteen seuraavana päivänä.

Syyskuun 10. päivä Alpo Rusi soitti Rehnille ja kertoi, että Ylen tv-uutisten toimittaja Pekka Lehtinen oli ollut yhteydessä ja aikoo ajaa juttunsa Rusin vakoiluepäilystä tänään ulos. Supo tai joku muu taho yritti saada minua vahvistamaan oman esitutkintani, jota en missään tapauksessa tehnyt. Sanoi Lehtiselle, että näihin asioihin vastaa Supo. Enhän minä nyt omaa esitutkintaani vahvista. Vahvistuksen teki seuraavana päivänä sisäministeri Itälä, eikä pahoitellut vuotoa. Myös Rehn pitää silloisen sisäministeri Ville Itälän (kok) toimintaa uskomattomana. Supo ei vahvistanut esitutkintaa eli he toimivat siinä tilanteessa muodollisesti oikein. Sen sijaan sisäministeri Itälä vahvisti vuodon. Kysyn kyllä Itälältä, voiko hän juristina vielä katsoa itseään peiliin ja sanoa, että toimi siinä tilanteessa oikein. Rehnin mukaan moni politiikassa toimiva on todennut, että tietyissä piireissä haluttiin huomio pois Sonera-keskustelusta. Siihen vakoiluepäily sopi mainiosti.

Halonenkin kommentoi

Rusiin kohdistunut vakoiluepäily sai ensimmäisten viikkojen aikana massiiviset mittasuhteet. Kollektiivinen julkinen syyllisyys 70-luvun toimista laitettiin yhden uhrilampaan päälle, tulkitsee Rehn. Muutamissa tiedotusvälineissä tapausta käsiteltiin erityisen aktiivisesti. Yksi tällainen oli Helsingin Sanomat. Siinä jopa todettiin, että Rusi ihaili DDR:n järjestelmää. Toimittajien tulkinta perustui Rusin "Mariankadun puolelta" - kirjasta poimittuun lainaukseen. Kirjassa on ironinen heitto, jossa totesin, että menin katsomaan nuorena mallivaltio DDR:ää ja tulin sieltä välittömästi pois. Kun lukee kokonaisuuden, ymmärtää ironian. Helsingin Sanomista Rusi sai myös seurata oman esitutkintansa etenemistä. 13.9. Helsingin Sanomat kertoi, että Rusia epäillään koodista XV/11/69. Esitutkintalain mukaan minun pitäisi tietää, mistä minua epäillään. Supo nähtävästi katsoi, että on parempi kertoa minulle HS:n kautta. Vieläkö sisäministeri Kari Rajamäki antaa tästäkin Supolle puhtaat paperit, kysyy Rusi. Myös tasavallan korkein johto osallistui asian kommentointiin.

Syyskuun 14. päivä Lauantaiseura-ohjelmassa oli vieraana tasavallan presidentti Tarja Halonen. Rehn sanoo panneensa Halosen haastattelussa merkille kaksi tärkeää seikkaa. Ensinnä hän kertoi, että häntä oli informoitu pitkin tutkinnan etenemistä. Supo siis haki Haloselta hyväksynnän esitutkinnan käynnistämiselle ja jatkamiselle. Toiseksi Halonen ei pahoitellut vuotoa, vaan piti hyvänä, että näitä asioita käsitellään avoimesti. Ihmisoikeustaistelijana joskus tunnetun Halosen olisi suonut edes vuotoa pahoittelevan, koska se polki Alpo Rusin ihmisoikeuksia.

Myöskään Erkki Tuomioja ei pahoitellut vuotoa, mutta se on sikäli ymmärrettävää, että hän on itse entisenä Zavidovo-vuotajana lasikaapissa, Rehn puntaroi. Samana viikonloppuna, kun Halonen esiintyi Lauantaiseura-ohjelmassa, olivat Rusi ja Rehn viettämässä viikonloppua Mikkelissä. Rehn mietti samalla omaa kansanedustajaehdokkuuttaan. Kesän mittaan Rehn oli alkanut kallistua ehdokkuuden kannalle. Viikonloppuna hän kuitenkin joutui pohtimaan asian uudelleen. Vielä loppuviikolla Rehn oli sillä kannalla, että lähtisi ehdolle. Maanantaina hän kuitenkin soitti Suomenmaan toimittajalle Timo Laaniselle ja kertoi, että ryhtyy Rusin avustajaksi, jotta voisi luoda edellytyksiä Rusin oikeudenmukaiselle puolustamiselle. Tilanteessa, jossa näköpiirissä oli salainen oikeudenkäynti ja käynnissä oli julkinen kenttäoikeus, niin en voinut asettua kansanedustajaehdokkaaksi. Se olisi ollut keskustan kannalta liian suuri riski, koska supon Alpo Rusin päälle langettama epäilyn varjo olisi kauttani tullut myös keskustan päälle. Toisaalta esitutkinta oli tammikuussa siinä vaiheessa, että Alpo Rusi olisi pitänyt todeta syyttömäksi ja näin hän olisi voinut asettua ehdolle eduskuntaan. Sama koskee tältä osin tietysti minuakin. Näin valtiollinen poliisi puuttui poliittiseen, kansanvaltaiseen prosessiin.

Rehnin muistio vuotaa

Koko vakoilutapauksen avaamisen kannalta ratkaiseva askel oli, kun Jukka Rusi viestitti, että haluaisi tavata veljensä Alpon. Lähdimme Ollin kanssa tapaamiseen Jyväskylään. Jukka halusi kertoa, että hän on tunnustanut kaiken eikä käsitä, miksi ne ovat minun kimpussani. Tapahtumat käytiin järjestelmällisesti läpi ja Rehn teki tapaamisesta muistion. Sen Rehn toimitti pienelle joukolle päättäjiä. Laitoimme muistion laajemmalle jakelulle kuin vain supolle, koska katsoimme, ettemme voi luottaa supon vilpittömään haluun selvittää tätä asiaa.

Muistio lähetettiin myös supon päällikölle Seppo Nevalalle sähköpostilla. Tarkka lähetysajankohta oli 30.9. kello 11.43. Pari tuntia myöhemmin supo otti yhteyttä Jukka Rusiin ja määräsi hänet kuulusteluihin seuraavaksi päiväksi. Rehnin kirjoittama ja pienelle päättäjien joukolle lähettämä luottamuksellinen muistio levisi pian julkisuuteen. Ilta-Sanomat esitteli sen jo 3.10. Rehnillä ja Rusilla on oma epäilyksensä, kuka muistion vuoti. Luotettuna pidetty lähde on kertonut, että supo on tietoinen vuodon lähteestä, mutta ei ole itse suoraan vuodon lähde. Tämä viittaisi sisäministeriön suuntaan. Mutta tästä ei ole varmuutta. Supo oli kuulustellut Jukka Rusia ensimmäisen kerran jo toukokuun 21. päivä. Tässä kuulustelussa Jukka Rusi oli jo tunnustanut luovuttaneensa asiakirjoja.

Jukka Rusin kuulustelupöytäkirjassa lokakuun 1. päivä on kohta, jossa hän valittaa, että ensimmäinen kuulustelu, toukokuussa oli ollut ylimalkainen ja löysä, eikä siinä käyty asioita yksityiskohtaisesti läpi.

Vääriä tietoja henkilökortissa

Olli Rehn tulkitsee, että supo yritti viedä Rusin tapauksen salaisena oikeudenkäyntinä eteenpäin ja suorittaa samalla julkinen häpäisy. Tällä olisi samalla osoitettu, että supo olisi suorittanut perusteellisen Stasi-tutkinnan. Tulosvastuullisuus tuli USA:n hallituksen ja CIA:n suunnalta. Samalla kun Suomi otti vastaan Rosenholz-aineiston, niin siihen liittyi oletus, että suomalaiset hoitavat homman, sanoo Rehn. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan ensimmäisiä virkatöitä oli vastaanottaa huhtikuussa 2000 niin sanottu Rosenholz-aineisto. Se avasi Stasin ulkomaantiedustelun henkilökortiston. Aineiston vastaanottamiseen sanotaan liittyvän ehtolauseke, jonka mukaan niiden, joiden nimi aineistossa mainitaan saavat aineistoon myös tutustua. Tästä aineistosta löytyi myös Alpo Rusin tiedot.

Pitkän talven keskellä, helmikuun 6 päivä, Rusi kutsuttiin jälleen kuulusteluihin. Luulin, että nyt tämä hoidetaan asiallisesti. Kuulustelussa minua syytettiin vasemmistolaisuudesta ja esitettiin tietoja, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kuulustelu oli niin raskas, että lääkäri määräsi Rusin lepoon. Rusin kuulustelut jatkuivat maaliskuun 17., 19, ja 20. päivä. Viimeisessä kuulustelussa Rusille vihdoin tuotiin epäillyt esiin konkreettisesti. Samalla Rusille näytettiin Rosenholz-aineistosta häntä koskeva henkilökortti. 10 minuuttia ennen viimeistä kuulustelua minulle näytettiin tätä korttia. Totesin siihen, että siinä syntymäaikakin on väärin. Myöhemmin Rusi sai koko esitutkinta-aineiston käsiinsä. Samalla hän havaitsi, ettei hänen henkilökorttiaan ole koskaan päivitetty. Olin siis vain "mahdollinen tulevaisuuden tietolähde", kuten esitutkinta-aineistossa todetaan. Tämän pohjalla tämä näytelmä oli pantu pystyyn. Nyt paljastui, että Stasi oli tehnyt rikoksen minua vastaan, jota supo yritti tehdä rikokseksi minulle. Rusin mukaan kymmenillä ulkoasiainhallinnon virkamiehillä olisi ollut mahdollisuus saada nämä samat asiakirjat haltuunsa. Minun kohdallani sattui olemaan niin, että sijoituspaikkani ja asiakirjojen jakelureitti eivät kohtaa.

Isänmaallisen paperit

Kesäkuun 11. päivä 2003 valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski julkisti päätöksen syyttämättä jättämisestä. En voi sanoa muuta kuin, että minulla on nyt 500 sivua todistusaineistoa, että minulla on isänmaalliset paperit. Toivon, etten ylpisty tästä, enkä ala kyselle muiden isänmaallisuuden perään, sanoo Rusi.

Vakoiluepäilystapaukseen liittyi paljon kiihkoa. Rehn tulkitsee tapahtunutta, niin että nykyisellä vallassa olevalla sukupolvella on kollektiivinen huono omatunto 70-luvun suomettumiskaudesta. Rusin tekeminen syylliseksi olisi tarjonnut helpon tavan puhdistaa omaatuntoa. Yhden syntisen löytäminen olisi puhdistanut muut menneisyyden pahasta, analysoi Rehn. Tapauksen kommentointi oli Rusin ja Rehnin mukaan erityisen kiihkeätä vasemmiston ja äärivasemmiston piirissä. Tällä olisi saatu kevyet mullat DDR:n tunnustuskomitean ja vasemmiston "demokraattisen sosialismin" kaipuun päälle, joita muistellaan häveten 70-lukulaisen derkkusukupolven piirissä, sanoo Rehn. Kun olen lukenut kansalaissodan kuvauksia, joissa on ollut tarve teloittaa ennen kuin on tuomittu, niin se on käynyt mielessä, sanoo Rusi. Onko kysymys ammattitaidottomuudesta, johon tutkimuksessa on paljon viitteitä. Vai onko kyse poliittisesta tarkoitushakuisuudesta. Jos kyse ei ole ammattitaidottomuudesta, niin silloin on väkisin mukana poliittista tarkoitushakuisuutta. Vaikuttaa siltä, että kyse on molemmista ja silloin pitää kysyä, millaisia johtopäätöksiä nyt pitää tehdä. Ei tällaista saa tapahtua enää kenellekään oikeusvaltiossa, sanoo Rehn.

Väkisin väännetty

Alpo Rusia ihmetyttää terveen talonpoikaisjärjen puute. Jokaisen olisi pitänyt ymmärtää, että kun kaveri tulee vuonna 1969 yliopistoon ja alkaa opiskella, valmistuu nopeasti ja menee työelämään, niin ei hänellä ole mahdollisuutta saada sellaisia asiakirjoja, jotka voisivat kytkeytyä sellaiseen rikokseen kuin törkeä vakoilu. Kyllä sellainen mielikuva väkisin syntyy, että kyseessä oli väkisin väännetty ajojahti.

Lähdeaineisto
Alpo Rusin kirjat ja kirjoitukset
Lehtitiedot Rusin oikeudenkäynnistä

Kuva
Kansikuva Alpo Rusin kirjasta Mariankadun puolelta


palautteet


Alpo sotkettiin hänen veljeensä. Itse tapasin Alpon Helsingissä 1960-luvun lopussa. Kuvauksen perusteella IM Pekka joutui oikeuden eteen jo 1980-luvun alussa, joten juttu on jo käsitelty ja tuomio kärsitty. Syy, miksi on näin johtuu siitä, että alkuperäinen Tiitisen lista tuli jo 1980-luvun alussa Suomeen Supon käyttöön. Tätä ei haluta kertoa. Lista tuli Ranskasta Aldar Paasosen toimittamana. Juttu elää edelleen, koska "Tiitisen listasta" on luotu peitetarina, josta ei enää voida luopua. Koska luin listan tuoreeltaan läpi, en yhtään ihmettele poliitikkojen, lähinnä demareiden, tarvetta pitää kiinni peitetarinasta. Juttua voidaan kyllä kaivella edelleen, mutta mitään uutta sieltä tuskin löytyy.