Kalajokisia sisällissodassa

Erkki Aho   14 01 2008, 9:19

image

Kolmannessa osassa käsitellään Kalajokea ja kalajokisten asiaa sisällissodassa.

Toinen venäläinen sortokausi käynnistyi 1908 ja tähtäsi maamme autonomian tuhoamiseen. Suomen kansavaltainen yksikamarinen eduskunta hajotettiin toistuvasti ja muun muassa yhdistymisvapautta rajoitettiin tuntuvasti. Syyskesällä 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota keskeytti pahimmat sortotoimet, mutta toisaalta maassamme olleita venäläisiä sotavoimia lisättiin niin, että vuoteen 1917 mennessä niitä oli jo 100 000 miestä. Myös Kalajoella oli venäläistä sotaväkeä. Eräänä majoituspaikkana käytettiin Kalajoen työväenyhdistyksen taloa.

Tsaarin kukistuttua maaliskuun vallankumouksessa 1917 Venäjän levottomuudet levisivät kevään ja kesän kuluessa myös Suomeen. Sekä Kalajoella että Rautiossa ryhdyttiin toimiin järjestysvallan turvaamiseksi. Heinäkuussa 1917 muodostettiin Kalajoen puolustuskaarti. Se toimi VPK:n suojissa ja käytti aluksi nimeä ”palokunta”. Rautiossa suojelukunta muodostettiin parisen viikkoa myöhemmin.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama kiristynyt elintarviketilanne ja rahan arvon nopea huononeminen synnyttivät työläisissä entistä suuremman toiminnan tarpeen. Voi, maito, juusto, sokeri, liha jne joutuivat ensimmäisenä säännöstelyn kohteeksi.

Kalajoen yhteiskunnalliset olot vuosisadan vaihteessa

Kalajoella maanviljelyn osuus elinkeinoista oli 75,6 % ja Rautiossa 82,1 %. Teollisuuden osuus oli Kalajoella 6,4 % ja Rautiossa 5,2 %. Maanviljelys ja karjanhoito muodostivat pääelinkeinon. Itsenäisten maanviljelijöiden ohella oli epäitsenäisiä maanvuokraajia ja muuta maatalousväestöä. Ruokakunnista 46,4 % Rautiossa ja 41 % Kalajoella oli maataomistavia ruokakuntia. Kalajoella oli 339 itsenäistä maanviljelytilaa ja 43 torppaa vuonna 1895. Vuonna 1910 itsenäisiä tiloja oli 387 ja vuokraviljelmiä 93. Rautiossa oli 122 itsenäistä tilaa ja 21 vuokraviljelmää.

Kalajoella oli vuonna 1882 neljä sahaa ja Rautiossa yksi. A. Santaholma Oy:n Jokisuun sahalla työ oli lähes ympärivuotista keskeytyen yleensä vain kesän ajaksi. Santaholman työvoima asui pääasiassa Plassilla. Osa työväestöstä asui omissa asunnoissaan.

Alb. Wulff rakennutti Kalajoelle Holman höyrysahan aivan 1800-luvun lopulla. Vuosisadan vaihteessa saha siirtyi F. A. Juseliuksen omistukseen.

Messinkiteollisuuden maineikas kehittäjä Kalajoella oli Helanderien suku. Sen työtä jatkoi vuonna 1885 paikkakunnalle perutettu ”Veljekset Friis”. Friisien pajassa valmistettiin pääasiassa kultavalutöitä, kynttiläjalkoja, lukkoja, kahvoja, tiukuja, kulkusia, ajokalujen siloituksia ym. talous- ja rakennustarpeita, kirkonkelloja ja laivanvarustustarpeita. Vuonna 1893 työvoimaa oli jo 40 henkilöä.

Raution tehdaslaitokset olivat 1900-luvun alussa Peurakosken mylly, Perttulan mylly ja Niskakankaan mylly.

Kalajoen sataman toiminta siirtyi Rahjan Ryöppään lastauspaikan kehittämiseen. Ryöppäästä lastattiin Santaholman puutavaraa.

Kalajokisia sotatapahtumissa

Talven ja kevään 1918 kuluessa muutamat kalajokiset taistelivat Etelä-Suomen punaisilla rintamilla. Heistä Artturi Nieminen kaatui Karjalan Kannaksella Muolaalla 3.4.1918. Teodor Suonperä haavoittui Porin rintamalla ja kuoli sairaalassa. Iisak Levula tuotiin Kokkolan vankileirille, missä kuoli ”ajetukseen” – käytännössä ravinnon puutteeseen 31.5.1918. Heikki Fors julistettiin kuolleeksi 2.2.1923, jolloin kuolinpäiväksi määrättiin 1.1.1922. Forss teloitettiin vankileirillä.

Kalajoen suojeluskunnan esikunta lähetti yleensä kolmimiehisiä partioita vangitsemaan kutsunnoista kieltäytyneitä ja Kannuksen veturitallille lähetettäviä ”kapinallisia”. Yksi partioista komennettiin Holmanperälle. Partionjohtajana oli Jaakko Hukka apunaan maanviljelijä Juho Poukkula ja Hannes Karjaluoto. Partio löysi kutsuntaikäisen Onni Orasmaan Luoto-Friaan tuvalta. Käydyn keskustelun aikana Orasmaa, jolla oli paras pukunsa päällään, ilmoitti lähtevänsä kunhan polttaa tupakkansa loppuun ja käy vaihtamassa vaatteet kotonaan. Hukka ilmoitti tällöin, että ellei Orasmaa lähde välittömästi, hänet ammutaan. Jonkin ajan kuluttua Karjaluoto kysyi ”joko minä ammun” johon Hukka vastasi, että ”ammu”, mahdollisesti Orasmaan luullen tästä pelästyvän ja lähtevän heti partion mukaan. Hannes Karjaluoto, joka V. H. Kiviojan mukaan ”lie ollut vähän kouho ja hätäinen”, veti kuitenkin välittömästi liipaisemisesta ja Orasmaa kaatui kuolleena lattialle.

Yhteensä 12 kutsunnoista kieltäytynyttä lähetettiin Kannuksen vankileirille. He olivat Nestor Hakkarainen, Jaakko Seikkula, Niku Salmu, Frans Alfred Ventelä, Edvard Untinen, Heikki Luoto, Leonard Salo, Viktor Saarikko, Johan Viktor Saarikko, Oskar Gylden, Kalle Aronen ja Efraim Manninen.

Eemil Haanpää, Frans Haanpää ja Hugo Anttila piiloutuivat metsään Tohko-ojan seudulle ja he asuivat siellä maakuopassa siihen saakka kun tilanne rauhoittui.

Piiskausta ja epäluottamusta

Kansalaissota-ajan kuvaan Kalajoella kuuluivat yhden suojelukuntalaisen tekemän murhan ja useiden pidätysten ohella muutamat alaikäisten piiskaustapaukset. Venäläisten tulkkina toiminut 17-vuotias Hannes Östman piiskattiin ”veljeilystä ryssien kanssa”. Sulo Orasmaa koki saman kohtalon. Kolmas piiskattu oli Hannes Niskanen, mutta syytä piiskaamiselle ei ole löytynyt. Vuoden 1918 aikana vangituista mainittakoon Matti Väänänen ja Maija Järvin, jotka palasivat vankileiriltä ”laihoina kuin luuranko”. Oskari Jutila surmattiin raa´alla tavalla Raahessa. Väänänen lienee ollut kotoisin Helsingistä ja Jutila taas oli kirjoilla Merijärvellä. Frans Heininen taisteli punakaartien riveissä Nakkilassa, joutuen vangiksi Karkussa. Hän oli viisi kuukautta vankina Hämeenlinnassa.

Yhteenveto Kalajoen tilanteesta

Kalajoella kansalaissodan aika oli huomattavasti rauhallisempaa kuin keskimäärin muualla Suomessa. Luonnollisesti ylilyöntejä tapahtui kuten esim. Onni Orasmaan ampuminen. Kalajoella paikalliset asukkaat ovat aina olleet rauhallisia, oikeudenmukaisia, auttavaisia ja järkeviä toimissaan. Sekaan on kuitenkin mahtunut joitakin ”kouhoja” ja muualta tulleita virkaintoisia virkaelättejä. Näiden aikaansaannoksia myöhemmin ovat esimerkiksi Kalajoen kapina ja muut virkaintoisten poliisiviranomaisten aiheuttamat hankaluudet. Aina on ollut henkilöitä, joiden kohdalla virkamerkki tai –asema on korvannut ammattitaidon.

Kalajokisilla Rahjan veljeksillä, Einolla ja Jukalla, on ollut merkittävä rooli Lenin turvamiehinä ja kansalaissodan aseistajina Suomessa. Katso myös päiväkirjan juttua
Rahjan veljekset ja vallankumous (Erkki Aho 29.12.2006)
http://www.erkkiaho.com/blog/index.php?content=detail&id=69

Lähdeaineisto
Lauri Järvinen Kalajoen työväenliikkeen historia, ISBN 951-99799-7-2


palautteet


Huomasin mielenkiintoisen tiedon tuolta tekstin seasta. "Frans Heininen taisteli punakaartien riveissä Nakkilassa, joutuen vangiksi Karkussa. Hän oli viisi kuukautta vankina Hämeenlinnassa." Isoisäni Willehard Kaunisto oli myös Nakkilan punakaartissa ja hän kuoli Suomenlinnan vankileirillä 21.8.1918. Nakkilan puhakaartista on erittäin vähän tietoja oikestaan mistään saatavissa. Siksi ajattelin kysyä että onko teillä enemmän tietoa Nakkilan punakaartin vaiheista tai jotain vinkkejä mistä asiaa voisi vielä lisää selvittää. Laitan tähän yhden linkin niihin tietoihin/päätelmiin joita olen tähän mennessä isoisästäni kyennyt löytämään. http://webhotel.tut.fi/kaunisto/show/Willehard/Willehard.htm l Kummallista asiassa on että isoisän vankikortti on pois Kansallisarkiston korttilaatikosta eikä mitään syyttäjän papereita ole myöskään tähän mennessä löytynyt Olen kiitollinen pienistäkin tiedon murusista. Leo Kaunisto, gsm 040 538 6586, leo.kaunisto@selkonet.fi

Kolmas piiskattu oli Hannes Niskanen. löysin tämän kun etsin isänisääni joka on samanniminen.voisikohan olla kyse samasta henkilöstä.