Herran haltuun

Erkki Aho   18 03 2007, 11:59

image



Vaalityö on tehty.
Tänään on virallinen äänestyspäivä.





Oma vaalibudjettini oli varsin pieni. Kolmelta yksityiseltä henkilöltä sain yhteensä 900 euroa ja omia työttömyyskorvauksiani käytin vaali-ilmoitteluun noin 1100 euroa. Vaalibudjettini suuruus on noin 2000 euroa. Se on todella pieni summa siihen verrattuna mitä suurten puolueiden kansanedustajilla on käytettävissään vaalimarkkinointiin.

Perussuomalaisten vaalityön pohjana oli Timo Soinin erittäin onnistunut presidentin vaalikampanja, mikä toi Oulun vaalipiirissä noin 9500 ääntä. Nyt perussuomalaisilla ja itsenäisyyspuolueella on vaaliliitto ja tavoitteena on 1-2 kansanedustajan paikkaa. Yhteen paikkaan tarvitaan noin 12000 ääntä.

Kiitos kilpaileville ehdokkaille
Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia muita perussuomalaisia ja itsenäisyyspuolueen ehdokkaita hyvästä vaalityöstä. Vaalipiirin alueelle on jaettu Perussuomalainen-lehteä 39 000 kappaletta. Lisäksi on ollut piirin omaa mainontaa kiitettävällä tavalla. Jokainen on kantanut kortensa kekoon ja tehnyt vaalityötä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Vanhat konkarit Pentti Kettunen Kajaanista ja Aimo Remes Kärsämäeltä ovat tuoneet puoluetyöhön kokemusta ja näkemystä. Samaan vanhan linjan kaartiin lukisin myös merijärvisen Pentti Palosaaren, joka on tehnyt töitä yhdessä vaimonsa kanssa kiitettävällä tavalla puolueen hyväksi. Toisaalta nuoret ehdokkaat, paltamolaissyntyinen Veli-Pekka Kortelainen ja Oulussa asuva Ville Vähämäki, ovat saaneet nuoret innostumaan perussuomalaisesta puolueesta. Naisenergiaa puolueeseen ovat tuoneet sairaanhoitaja Pirkko Mattila Muhokselta, Jaana Sankilampi Kajaanista ja Vaili Kaarina Jämsä Oulusta. Naisehdokkaat ovat tehneet kunnioitettavan työpanoksen puolueen hyväksi. Ahti Moilanen Utajärveltä on puolueen toinen varapuheenjohtaja ja ansaitsee vilpittömät kiitokset uhrautumisestaan puoluetyöhön. Suomussalmella asuva Kauko-Pekka Moilanen, kajaanilainen Jarkko Räsänen ja oululainen Seppo Veikanmaa ovat tehneet oman osansa puolueen hyväksi. Sepolle onnittelut näin jälkikäteen 60-vuotispäivän johdosta.

Erityisen kiitosmaininnan ansaitsee Matti Puuronen, joka työpanos on ollut todella merkittävä samoin raahelaisen ehdokkaan Esko Sikkilän. Molempien työpanos painottuu kenttätyöhön. Kenttätyötä on näiden vaalien aikana tehty monikymmenkertainen määrä edellisiin vaaleihin. On täysin selvää, että se näkyy vaalituloksessa.

Vaaliliittokumppanille Itsenäisyyspuolueelle kiitos rehdistä ja hyvästä yhteistyötä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Vaali-ilmoittelusta
Viikonlopun Iltalehdessä on perussuomalaisten ehdokkaiden vaali-ilmoitus. Tavoitteena on tuoda esille piirin ykkösehdokkaita. Minä kieltäydyin tuosta ilmoituksesta. Katsoin, ettei ole oikein piirin
toisia ehdokkaita kohtaan, että minä suostun nimittämään itseni piirin ykkösehdokkaaksi. Siksi en osallistunut tuohon ilmoitukseen. Annan äänestäjien ratkaista kuka on piirin ykkösehdokas. Ehkä tämä menettely osoittaa omat periaatteeni puoluetyössä. Puolueen etu ajaa oman edun edelle.

Jännittävä ilta
Tänään menen taidenäyttelyn avajaisiin ja sen jälkeen lentopallo-otteluun. Illalla jännitän perheeni kanssa kotona vaalituloksia. Pakko on myöntää, että odotukset ovat korkealla. On saavutettava kaksi asiaa. Ensimmäisenä, että vaaliliiton tulee saada 12 000 ääntä ja toiseksi se, että minun on oltava ykkösenä äänimäärissä tuossa vaaliliitossa. Minusta olisi hienoa voida jatkaa kalajokisena kansanedustajana V.H. Kiviojan jälkeen. Siitä päätätte nyt te, hyvät äänestäjät. Tänään on vaalipäivä iltaan saakka.

Käykää äänestämässä!


Kuva
Copyright Erkki Aho


palautteet


http://b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407-t.huihg897.info <a href="http://b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407-h.huihg89 7.info">b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407</a> [url]http://b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407-b1.huihg897.inf o[/url] [url=http://b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407-b2.huihg897.inf o]b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407[/url] [u]http://b107991d07ea77ec04e7e79b1ebcc407-b3.huihg897.info[ /u] e03050ea2e02bd604983470c788d56c6

http://b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607-t.huihg897.info <a href="http://b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607-h.huihg89 7.info">b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607</a> [url]http://b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607-b1.huihg897.inf o[/url] [url=http://b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607-b2.huihg897.inf o]b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607[/url] [u]http://b3060508bb2da835e4c5fef9804cc607-b3.huihg897.info[ /u] e03050ea2e02bd604983470c788d56c6

http://812eb64ffc3433398fda08f1b7153717-t.k90u0h.info <a href="http://812eb64ffc3433398fda08f1b7153717-h.k90u0h. info">812eb64ffc3433398fda08f1b7153717</a> [url]http://812eb64ffc3433398fda08f1b7153717-b1.k90u0h.info[ /url] [url=http://812eb64ffc3433398fda08f1b7153717-b2.k90u0h.info] 812eb64ffc3433398fda08f1b7153717[/url] [u]http://812eb64ffc3433398fda08f1b7153717-b3.k90u0h.info[/u ] 86b4eaaaf8201e29470f084ce1d2d695

http://9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0-t.k90u0h.info <a href="http://9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0-h.k90u0h. info">9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0</a> [url]http://9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0-b1.k90u0h.info[ /url] [url=http://9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0-b2.k90u0h.info] 9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0[/url] [u]http://9cf084bce3f937ac00347b0ed22ae0e0-b3.k90u0h.info[/u ] 86b4eaaaf8201e29470f084ce1d2d695