Puolustukseni Raahen käräjäoikeudessa 2.9.2008

Erkki Aho   11 09 2008, 22:15

Oman oikeusturvani kannalta katson viisaimmaksi julkistaa Raahen käräjäoikeudenistunnossa käyttämäni oman puolustukseni ja todistusaineistoni.

Minulta estettiin hankkimani oikeusavustajan käyttö rikosasiassa. Siksi toimin oikeudessa ilman oikeusavustajaa. Myös Raahen oikeusaputoimisto teki kielteisen päätöksen oikeusapuhakemukseeni minun oikeustajuni mukaan vastoin lakia.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asian käsittely käräjäoikeudessa oli syyttäjä Esa Mustosen taholta Ahojahtia. Minulle jäi sellainen kuva, että syyttäjän tavoitteena oli keinolla millä hyvänsä saada aikaan oikeuden väärä päätös. Minun mielestäni syyttäjä Mustosen motiivina oli syyttäjäkollega Sulo Heiskarin ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan tekojen peittely. Sitä mielestäni osoittaa muun muassa se, että syyttäjä Mustonen jätti syyteharkintamateriaalista molemmat loppulausuntoni toimittamatta Raahen käräjäoikeuteen asian käsittelyaineistoksi. Oliko kysymyksessä rikosten peittely ja epäiltyjen suojelu? Tutkinnanjohtajana asioissa on ollut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila kuten kaikissa muissakin minua ja yritystoimintaani koskeneissa aikaisemmissa rikostutkinnoissa. Valmisteluistunnossa syyttäjä Esa Mustonen katsoi kaikki silloin esittämäni aineistot riidattomiksi. Syytteille ei siis ollut mitään pohjaa. Siksi hieman ihmettelin, miksi syyttäjä ei vetänyt syytettä pois, koska asiat olivat riidattomia. Pääkäsittelyssä kaikki valmisteluistunnon riidattomat asiat muuttuivat takaisin törkeän kunnianloukkauksen syytteiksi. Katson kuten syyttäjä Marianna Semi, että julkisuus on paras oikeusturvani.

Näin puolustauduin:

Asia: Vastaaja Erkki Ahon vastaus kanteeseen

Vaatimukset: Syyte on hylättävä perusteettomana ja kantajan vaatimukset oikeudenkäyntikuluista ja henkisistä kärsimyksistä on hylättävä aiheettomina. Edelleen vaadin Suomen valtiota korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

Perusteet: Vastaaja kiistää syytteen perusteettomana ja toteennäyttämättömänä. Myönnän käsitelleeni Kovalaisen toimintaan liittyviä asioita, mutta kiistän sen, että teko täyttäisi rikoslain 24 luvun 10 §:n tunnusmerkistön.

Syytteen teonkuvauksen mukaan vastaaja on syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen nettipäiväkirjassaan kolmessa eri virkkeessä, jotka syyttäjä on maininnut syytteessään.

•  Ensimmäisen kohdan mukaan Aho olisi todennut, että Kovalainen on väärentänyt avoimia valtakirjoja.
• •  Toisessa kohdassa Aho olisi todennut, että on syytä epäillä Kovalaisen käyttäneen luottamusmiesasemaansa väärin.
• • •  Kolmannessa kohdassa Aho väittää Kovalaisen lainanneen rahaa päämieheltään ja jättäneen ne maksamatta.
Syyttäjä katsoo kaikkien näiden toteamusten täyttävän törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Syytteen sanamuodonperusteella on ymmärrettävissä, että syyttäjä on katsonut kunnianloukkauksen tapahtuneen nimenomaan lain 24 luvun 9 §:n 1 kohdan tarkoittamalla tavalla, mutta törkeäksi teon tekee se, että se on ollut joukkotiedotusvälineen kautta lukuisten ihmisten saatavilla.

Vastaaja myöntää sen, että se on ollut lukuisten ihmisten saatavilla, mutta kiistää sen, että teko millään tavoin kokonaisuutena tarkastellen olisi törkeä, koska kaikki väittämät ovat totta. Julkisen tiedotusvälineen käyttö yksinään ilman kokonaisuuteen arvostellen törkeää tekomuotoa ei täytä 10 §:n mukaista tunnusmerkistöä. Korkein oikeus on ottanut selvän ja yksiselitteisen kannan vastaavaan asiaan ennakkopäätöksessään KKO:2006:62, jossa Iltalehden 11.11.2000 julkaisema kirjoitus loukkaavine ja valheellisine tietoineenkaan ei ylittänyt törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä, vaikka sen levikki on ollut monikymmenkertainen vastaajan nettipäiväkirjaan verrattuna. Vastaaja on yksityishenkilö, eikä vastaajalle voida mitenkään asettaa matalampaa tuomitsemiskynnystä kuin maan johtaviin tiedostusvälineisiin kuuluvan lehden toimitukselle. Siten ainoaksi mahdolliseksi tekomuodoksi voikin jäädä vain 9 §:n 1 kohdan mukainen teonkuvaus.

Jotta rikoksen tunnusmerkistö toteutuisi, niin vastaajan toiminnan tulisi olla täysin tahallista siten, että hän tietää esittämänsä tiedon valheelliseksi tai pitää sitä ainakin todennäköisenä. Tällaisen mahdollisen väitteen vastaaja on esittänyt vain kahdessa eri kohdassa eli syyttäjän mainitsemista kohdista vain ensimmäisessä ja kolmannessa. Syytteen mukaan vastaaja on toisessa kohdassa todennut sanatarkasti, että on syytä epäillä, että Kovalainen on käyttänyt luottamusmiesasemaansa monella tavoin väärin. Edellä esitetyssä ei esitetä mitään ehdotonta väitettä tapahtuneesta vaan pelkkä epäily. Vaikka virkkeen ensimmäinen lause onkin passiivimuodossa, niin se tarkoittaa ensisijaisesti vastaajan omaa ja myös muiden asioihin liittyvien asianosaishenkilöiden käsitystä asiasta. Heillä on ollut tähän epäilyyn aiempien tapahtumien perusteella erittäin vahva peruste. Tähän epäilyyn heillä täytyy olla myös oikeus. Pelkkä perusteltu epäilys riittää kumoamaan rikoksen tunnusmerkistön.

Ensimmäisessä ja kolmannessa kohdassa on esitetty kaksi väitettä, jotka sinänsä ovat ehdottomia. Nykyisen lainsäädännön mukaan ratkaisevaa tunnusmerkistön kannalta onkin se, ovatko vastaajan esittämät väitteet tosia vai ei. Vastaajalla on erittäin painavaa aineistoa ja todistajia käytettävissään sen seikan osoittamiseksi, että hänen esittämilleen väitteille on olemassa perusteita. Laki ei nykyisellään ehdottomasti edellytä sitä, että että vastaajan tulisi oikeudessa kyetä esittämään täydellistä näyttöä väitteensä tueksi. Tähän seikkaan lainsäätäjä on erityisesti kiinnittänyt huomiota lain esitöissä, jossa todetaan sanatarkasti, että kunnianloukkaus olisi vain tahallisena rangaistava. Teko ei ainakaan silloin ole 1 kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut (HE 184/1999 s.34). Rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen kulminoituu siis viime kädessä siitä, että Kovalainen on on väärentänyt avoimia asianajovaltakirjoja tai lainannut rahaa päämiehiltään maksamatta niitä takaisin.

Lisäksi asian arvioinnissa on otettava huomioon, että vastaaja ei ole koskaan edes tavannut Kovalaista eikä ole ollut hänen kanssaan missään henkilökohtaisissa tekemisissä ennen väitetyn rikoksen ajankohtaa. Mitään henkilökohtaisia vaikuttimia ei ole voinut olla. Vastaajan ainut motiivi on ollut totuuden selvittäminen asiassa, jossa Paavo ja Seppo Heikkinen ovat kääntyneet vastaajan puoleen kokemansa epäoikeuden selvittämiseksi. Aholla on ollut vahva epäilys erittäin vakavasta yhteiskunnallisesta epäkohdasta, jossa hänen avustamansa henkilöt eivät ole onnistuneet saamaan lainsuojaa lain tarkoitamalla tavalla ja he ovat menettäneet tämän vuoksi lähes kaiken omaisuutensa. Vastaajan kritiikki ei millään tavoin kohdistu Kovalaisen henkilöön, vaan Kovalaisen toimintaan kouluttamattomien ja kokemattomien henkilöiden avustajana, missä tehtävässä Kovalainen ei ole noudattanut hyvää asianajotapaa. Koska Kovalainen ei ole ollut asianajajaliiton jäsen, niin hän ei luonnollisestikaan ole ollut liiton valvonnan piirissä. Kuitenkin niin moitittava teko kuin päämiehen varojen lainaaminen - vaikka se ei sinänsä olisikaan rikollista - antaa hyvin vahvan perusteen epäillä hänen toimintansa motiiveja.

Keskeinen vastaajan syyllisyyden kannalta on se, onko hänellä ollut perusteltu syy epäillä Kovalaisen väärentäneen avoimia asianajovaltakirjoja tai lainanneen rahaa päämiehiltään maksamatta niitä takaisin. Koska kysymys on näiden osalta kahdesta hyvin erilaisesta asiasta, niin ne on syytä käsitellä varsin yksityiskohtaisesti.

Vastaajalla on ollut perusteltu syy epäillä avoimia asianajovaltakirjoja Kovalaisen väärentämiksi,
koska Kovalainen itse on Joensuun kaupunginviskaalin päätöksen 14/96 diaarinumero 96/283 päivämäärä 26.2.1996 tunnustanut väärentäneensä valtakirjat ja lainanneensa Paavo Heikkiseltä rahaa 11 000 markkaa. Päätöksen mukaan Kovalainen ei ole maksanut saamaansa 11 000 markkaa takaisin. Todisteena rahanlainauksesta on muun muassa pankkikuitti, jonka mukaan Paavo Heikkinen on maksanut Mikko Kovalaiselle 12.5.1993 10 000 markkaa. Kuittiin on merkitty lainan eräpäiväksi 15.6.1993. Kovalainen ei ole maksanut eräpäivään mennessä lainaa takaisin.

Joensuun käräjäoikeuden päätöksen 14.3.1997 Diaaarinumero R96/233 mukaan Mikko Kovalainen velvoitettiin palauttamaan Vuokko Marketta Kinnuselle lainaamansa rahamäärä 9 600 markkaa 16 % korkoineen 1.2.1994 lukien.

palautteet


Miten tyhjä kenttä pelkällä linkittömällä otsakkeella tukee tätä: "Päiväkirjamerkintäni ovat tavallista pitempiä, normaalia perusteellisempia, ne ovat jopa tietolähteitä."

Kyllä vaan Erkin sivustot ovat olleet erinomaisia tietolähteitä esim. Suomen talousrikoksista ja kuinka esim. virkamiehet ovat syyllistyneet rötöstelyyn. Uskon ,että jatkoa seuraa. Normaalit tiedotusvälineet eivät uskalla esitellä Erkin esiin nostamia asioita lainkaan.

Aho on jo aikaisemmin ilmoittanut tällä sivustolla, ettei hän kommentoi käräjäoikeuden käsittelyä ennekuin oikeus on antanut ratkaisunsa. Hän ei siis pyri "vaikuttamaan" oikeussalin ulkopuolella, mutta oikeuden ratkaisun jälkeen kaikki todisteet ovat kiinnostavia, etenkin peilattuna ko. oikeuden ratkaisuun. Pahimmassa tapauksessa se paljastaa taas kerran Ahoon kohdistuvan ajojahdin "kunniattomin kunnianloukkausverukein". Kyllä on Suomen "oikeusvaltio" vajonnut oikeushallinnollisiin pohjamutiin.