Syyskuun alun uutiset Kalajoelta

Erkki Aho   03 09 2007, 13:37

Kalajoen lukio vietti 50-vuotisjuhlaansa lauantaina 1.9.2007. Juhlajumalanpalveluksessa Kalajoen kirkossa saarnasi lukion entinen oppilas, eläkkeellä oleva lääninrovasti Reijo Junttila. ja liturgina toimi hänen nuorempi veljensä myös lukion entinen oppilas, Kalajoen oma, erittäin pidetty rovasti Rauli Junttila.

Mainetta ulkomaita myöten saavuttanut Fermaattikuoro esiintyi Soile Aution johdolla. Juhlajumalanpalvelukseen osallistui pääasiassa lukion oppilaista koostuvan Fermaattikuoron lisäksi mielestäni erittäin vähän muita kuulijoita, havaintojeni mukaan vain 35-40 henkilöä.

Pääjuhlassa Kalajoen lukion salissa puhui opetusministeri Sari Sarkomaa. Hänen mukaansa koulujen perusopetukseen on tulossa räätälöityä lisärahaa 80 miljoonaa euroa tavallisten valtionosuuksien päälle. Raha suunnataan koulujen oppilaanohjaukseen ja erityisopetukseen. Opettajien työolosuhteita tullaan parantamaan samoin kuin opettajien täydennyskoulutusta. Opetusministeri toivoi koulujen lisäävän liikunnan määrää.

Kalajoen lukiossa on noin 250 oppilasta. Rehtori Riku Saksholm kertoi lukiossa aloitetun tänä syksynä kuvataidelinjan ja urheilulinjan. Kuvataidelinja nojaa kuvataiteen vahvaan asemaan Kalajoella. Lukion urheilulinja tarjoaa alkuvaiheessa jääkiekkoilijoille, hiihtäjille ja yleisurheilijoille mahdollisuuden yhdistää aktiivinen harjoittelu liikuntaopetukseen. Saksholm kertoi meriluontokeskuksen tarjoavan eväitä lukion kehittää luonnontieteiden opetusta ja osaamista.

Kalajoen lukio juhli kunniakasta 50-vuotista taivaltaan varsin vaatimattomasti ikään kuin perhepiirissä.

Venehalli harjaan Kalajoella

Kiinteistö Oy Kalajoen Marin Parkin tehdas on noussut harjakorkeuteen. Kalajoella Rahvon teollisuusalueella olevan kiinteistön omistavat Kalajoen kaupunki ja Oy Finn-Marin Ltd, josta tulee tilojen vuokralainen. Se valmistaa Kalajoella Grandezza -mallistoon kuuluvia veneitä. Yrityksen liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 23 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 160 henkeä.

Viennin osuus tuotannosta on noin 75 %. Yrityksen tavoitteena on työllistää muutaman vuoden kuluessa kuutisenkymmentä työntekijää Kalajoelle rakennettavassa tehtaassa.

Huoneistohotelli Sanifanin yhteyteen

YIT Rakennus Oy rakentaa korkeatasoisen huoneistohotellin kylpylä SaninFanin yhteyteen. Lämpimällä sisäyhteydellä kaupalliseen asuntokäyttöön tarkoitetun Kalajoki Chalets-hotellin ensimmäisen vaiheen rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi kesänä. Siihen tulee 30 huoneistoa. Hotelli tulee vuokratontille, jossa on rakennusoikeutta 3770 kerrosneliötä.

Lomahuoneistoja Merisärkän läheisyyteen

Samira Oy aloittaa Kiinteistö Oy SeaStariksi nimetyn rakennuskohteen rakentamisen Merisärkän luokse tien eteläpuolelle Hiekkasärkkien kauneimmalle paikalle. Rakennuskohde käsittää kaksi kaksikerroksista pienkerrostaloa, joissa on yhteensä 28 huoneistoa 42,5 m2-61,5 m2 parvekkeellisia lomahuoneistoja. 52,5-m2 huoneiston hinta on 160 125 euroa. Huoneisto käsittää tupakeittiön, kaksi makuuhuonetta ja saunaosaston. Vastaava 42,5 m2-huoneisto yhdellä makuuhuoneella maksaa 129 625 euroa. www.samira.fi

Tapion Tuvalle kaksi lomataloa

Tapion Tupa aloitti kahden lomatalon rakentamisen maauimalan välittömään läheisyyteen.

Santaholman alueesta uusi asuinalue

Santaholman entisestä saha-alueesta Plassilla ollaan suunnittelemassa uutta vetovoimaista asuinaluetta. Kaupungin vuosien 2007-2011 kaavoitusohjelmassa on nostettu yhdeksi tärkeimmistä kehittämiskohteista. On todennäköistä, että alueella voidaan kaavoittaa noin 60 tonttia. Sijainnilta alue on mitä parhain Kalajoen rannassa ja meren äärellä lähellä ydinkeskustaa.

Hiekkasärkillä on 620 loma-asuntotonttia, joista 70 rakentamattomia. Viitapakkojen ja Tahkolampien ympäristöön kaavoitetaan 90 uutta loma-asuntotonttia. Leton alueelle on saatu viemäröinti. Alueella on 350 tonttia, joista 250 on rakennettu.

Kalajoen valtuusto hyväksyi viime kokoukseen maakaupan, mikä mahdollistaa Plassille 7 omakotitalon ja 3 rivitalon tarjonnan. Kauppaan sisältyi myös historiallisesti arvokas Änkilän vanha päärakennus eli Haaralan talo. Katso Plassin rakennukset
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/384.htm
Kalajoen kaupunginvaltuusto osti myös maa-alueen, jossa on Visainen koivikko. Alueelle voidaan kaavoittaa 5-6 tonttia. Katso http://www.erkkiaho.com/blogarchive/318.htm
Kenkäkauppa Kalajoelle

Reisjärvinen Seija Kiljala ja sieviläinen Rita-Maria Kaskela avasivat kenkäkaupan Kalajoen keskustassa Koppelin talossa. Kenkien lisäksi liikkeen valikoimiin kuuluvat kosmetiikka, korut sekä laukut. Rita-Mari Koskelan koulutus sisältää myös kosmetologin koulutuksen kaupallisten koulutusten lisäksi. Seija Kiljala on myös suorittanut kaupallisen koulutuksen ja taustana on yrittäjäsuku. Saadun asiakaspalautteen perusteella kalajokiset ovat ottaneet liikkeen erittäin hyvin vastaan ja liikkeen asiakaspalvelu on erinomaista.

Junnikkalan Saha Oy modernisoi lajittelujärjestelmää

Jukkalan saha oy rakentaa tänä syksynä sahalle noin 400 neliön lisäsiiven. Lisätiloihin asennetaan koneet nykyistä kameralajittelua ja rimoitusta varten. Investoinnin arvo on noin viisi miljoonaa euroa. Uudistuksen jälkeen sahan tuotanto on mahdollista nostaa 190 000 kuutioon vuodessa. Tämä merkitsee noin 30 prosentin lisäystä nykyiseen.

Junnikkala Oy:n liikevaihto on 42 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskentelee tällä hetkellä 90 työntekijää. Sahan tuotanto on 130 000 kuutiota ja jatkojalostus yltää 80 000 kuutioon. Myynnistä puolet menee vientiin ja loput kotimaahan.

Viljan vastaanottokeskus Kalajoelle

Maatalouskesko Oy avaa Rahjan satamaan uuden viljan vastaanottokeskuksen vientiä ja kotimaan myyntiä varten. Ohran vastaanotto voidaan aloittaa välittömästi tuotantokauden alkaessa. Kauran vastaanottoa varten on rakenteilla uusi halli, mikä valmistuu lähiaikoina. Uuden vastaanottokeskuksen sijoittuminen Kalajoelle helpottaa Keski-Pohjanmaalta tulevan viljan vastaanottoa ja käsittelyä.

Kiinteistökeidas aloittaa toimintansa

Kalajoelle tulee uusi kiinteistövälitysyritys, kun Kiinteistökeidas avaa ovensa. Yritys kuuluu Pohjois-Suomen Lomaosakeyhtiöön, jonka kotipaikka on Oulaisissa. Kalajoen toimipisteessä toimistonhoitajana tulee työskentelemään Anu Prittinen. Toimitusjohtaja Riku Kimpimäki hoitaa samaan yritykseen kuuluvan Lomaosakekeitaan viikko-osakkeita Hiekkasärkillä. Lomaosake Oy:n hallituksen puheenjohtajana on Vesa Aitto-oja, joka on koulutukseltaan rakennusmestari. Hänellä on oma rakennusliike Aisa Rakennuttajat Oy, mikä rakentaa parhaillaan kahdeksan huoneiston lomakohdetta Hiekkasärkille.

Jussi Jokinen jatkaa Dallasissa

Monipuolinen hyökkääjä Jussi Jokinen ja Dallas Stars ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen jääkiekon NHL-liigassa. Sopimuksen arvo on noin 1,8 miljoonaa dollaria kaudessa. Vuosipalkka ensi kaudella on 1,3 miljoonaa euroa. Viime kaudella palkka oli 514 000 euroa. Sopimuksen teko kesti odotettua kauemmin. Aluksi Dallas tarjosi 605 000 dollaria. Jokinen agentteineen hylkäsi tarjouksen. Nyt molemmat osapuolet Dallas Dars ja Jussi Jokinen vakuuttivat tyytyväisyyttään. 24-vuotias Jussi Jokinen viime kaudella teki 14 maalia ja antoi 34 maalisyöttöä.

JHT:n edustusjoukkue koossa


Maalivahdit: Toni Prittinen, Mika Kokko, Jari Mäyrä
Puolustajat: Jarkko Laitala, Henri Kärjä, Kimmo Rönkkömäki, Perttu Niskakangas, Antti Tanhuala, Kimmo Harila, Jari Lehtomäki, Jani Rahkola, Markku Tiikkaja
Hyökkääjät: Mika Ritoniemi, Henri Mustonen, Kai Yli-Untinen, Olli Kuoppala, Joni Läspä, Tuomas Pirttijärvi, Eric Passi (Try out), Jarmo Malmi, Sami Markkanen, Tomi Gronoff, Ville Tirri, Markus Liias, Joni Sauvola, Antti Tikkanen, Aku Joki-Erkkilä

JHT B-juniorit pelasivat divarikarsintapelejä viikonlopun aikana. Perjantaina 31.8 kaatui Raahe-Kiekko 5-4 numeroin. Lauantaina 1.9. tuli takkiin Kajaanin Hokilta numeroin 4-8. B-pojat ovat siinä iässä, jossa tunne ja järki ovat eri tasoilla. Siksi jäähyaition ovet saranat eivät päässeet ruostumaan. B-poikien peli on todella kaukana jääkiekosta. Se on selkeää toisten vahingoittamisen yritystä ja kostamista. Valmentajilla ja myös kotiväellä on paljon töitä koiruuksien ja väkivaltaisuuksien kitkemisessä.

Menettikö K-Pallo nousumahdollisuudet?

Kalajoen K-Pallo hävisi perjantaina sarjajumbo Oululaisten Huimalle IV-divisioonan jalkapallo-ottelussa numeroin 4-0. Kalajokisten joukkueesta oli poissa aloituskokoonpanosta reilusti yli puolet. Osa oli sairaana ja osa pelikiellossa. Kalajoen Pallolla on vielä neljä ottelua sarjassa. 7.9. on vierasottelu TUS II vastaan. Kotona pelataan 14.9. LBK:ta, 17.9. LoVea ja 22.9. MunU:a vastaan. Kaikki jäljellä olevat ottelut on voitettava jotta säilyttää edes teoreettiset nousukarsintamahdollisuudet.

Menestystä yleisurheilun SM-kisoissa

Veteraanien SM-kisoissa Turussa 10-12.8.2007 kalajokisista Jukka Kauppila juoksi kolme kultaa M50 sarjassa: 5000 m 17.03,63, 1500 m 4.25,16 ja 10000 m 35.51,56. Arto Kokko puolestaan venyi pronssille M45 sarjassa moukarissa tuloksella 39,64 sekä painonheitossa tuloksella 11,07.
Katri Mustola voitti 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa Kauhavalla 15.8.2007 hopeaa 15-vuotiaiden 300 metrin juoksussa ajalla 41,07.

Painonnoston Oulun läänin mestaruuskilpailut Kalajoella 1.9.2007

Kalajokiset juhlivat Oulun läänin painonnoston mestaruuskilpailuissa viemällä lähes kaikki mestaruudet.

Tulokset:
Naiset:
Sarja 48kg
1. Hanna-Mari Sumell KJ 58(27 + 31)
2. Julia Vuorio RK 54(22+32)
Sarja 58kg
1. Maria Koivusipilä RK 107(47+60)
2. Johanna Kannus RK 84(37+47)
3. Rebekka Roukala RK 55(23+32) 
Sarja 69kg

1. Pirjo Palosaari RK 118(53+65)

Miehet:
Sarja 56kg
1.Jani Heikkinen KJ 110( 48+62)
2. Antti Romppainen Kaj Ku 93(40+53)
3.Tuomas Sumell KJ 75(35+40)
Sarja 62kg
1. Miika Tokola RK 150(65+85)
2. Olli Isokääntä KJ 104(47+57)
Sarja 69kg
1. Tuomas Hyry RK 167(67+100)
2. Jaakko Hihnala RK 166(73+93)
3. Heikki Niemi KJ 166(75+91)
4. Joni Ahola KJ 128(55+73)
Sarja 77kg
1. Miika Antti-Roiko KJ 272(118+154)
2. Juho Sorsa KajKu 162(70+92)
3.Pekka Torvi RK 146(71+75)
4. Niko Ahola KJ 130(60+70)
Sarja 85kg
ulkop. 1. Eduard Khanjyan RoRe 240(110+130)
Sarja 94kg
1. Mikko Siermala KJ 222(102+120)
2. Hannu Niemi KJ 181(85+96)
3. Matti Laitinen OP 170(70+100)
Sarja 105kg
ulkop. Martti Pesu OP - (- + 90)
Sarja +105kg
1.Taneli Tessler KuKi 268 SE 17v.(117 SE 17v. + 151 SE 17v.)

Joukkuekilpailu:
1. Raution Kisailijat 51p
2.Kalajoen Junkkarit 40p
3. Kajaanin Kuohu 10p
4.Kuhmon Kiva 7p
5. Oulun Pyrintö 4p
Ensi vuonna Kalajoen Junkkarit järjestää 20-23-vuotiaiden painonnoston SM-kisat.

Kalajoella ennätysmäärä ratsukoita

Rannikon Ratsastajat ry järjesti jo 11. kerran ”Hyppää venetsialaisiin” kansalliset esteratsastuskilpailut. Kalajoen kaikkien aikojen suurimpiin kisoihin ratsukoita ilmoittautui lähes 180. Ohjelmassa oli Suomen suurin ratsuhevosten kasvattajakilpailu, Ratsujalostusliiton Tapiola Breeders Prize, Racing Noviisisarjojen finaalit, suosittu RanRat Tonni eli tuhat euroa riihikuivaa rahaa sekä Särkkäin Chanpion titteli. Viime vuoden Suomen mestari Helsingin Ratsastajien Jenny Kainulainen oli pääroolissa näissä kisoissa.


palautteet


ei palautteita