Kymmenen käskyä – oikeellisuuden rajat

Erkki Aho   04 10 2007, 20:46

image

Internet eli netti on ihmeellinen maailma.
Kuvaputken kautta voi seikkailla maailmalla ja tavata virtuualisti rikkaita tai köyhiä, pääministereitä ja johtajia. Presidentti Tarja Halosenkin ihan nakupellenä.

Ihan kaikki esitetty ei ole kuitenkaan hyvien tapojen mukaista. Kukapa lienee hyväksikäyttänyt Tarja Halosen uskaliaisuutta? Tarvitseeko moista kuvaa uskoa todeksi? Näyttääkö kuva Tarjan *) vai Marjan?
Vaan mitä ovat hyvät tavat? Kysymysmerkistä tulee helposti § lakipykälän merkki.


Tarvitaanko muita lakipykäliä kuin raamatulliset kymmenen käskyä?

Kymmenen käskyä ovat juutalais-kristillisen tradition mukaan Jumalan Moosekselle antamat sanat. Kristinuskon eri suunnissa käytetään hiukan erilaisia numerointeja, tässä siten kuin ne esiintyvät evankelis-luterilaisen kirkon katekismuksessa:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

3. Pyhitä lepopäivä.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

5. Älä tapa.

6. Älä tee aviorikosta.

7. Älä varasta.

8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Nettiaikakauteen soveltuvaksi näitä sääntöjä täytyisi ehkä selittää.
Tarjan kuva kuuluu ilmeisesti kohtaan väärät todistukset.

Tee ja toimi oikein, rehellisesti ja vilpittömästi. Tätähän nämä käskyt tarkoittavat.

Kuva Poliisikin on löytänyt kuvan netistä osoitteesta:
http://tarjahalonen.blogspot.com/2005/11/tarja-halonen-tuulettelee-kuvitellun.html

PS.
*) uskotko kaikkea?
*) uskotko mitään?



palautteet


ei palautteita