Antoiko Supo väärän lausuman Rusi-oikeudenkäynnissä?

Erkki Aho   18 09 2007, 13:33

image

Suojelupoliisi ilmoitti 20.8.2007 alkaneessa Rusi-oikeudenkäynnin käräjäoikeudenistunnossa, että sillä ei ole Gordievskyn listaa. Jos tieto pitää paikkansa, niin silloin on syytä epäillä, että Suojelupoliisi on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Oleg Gordievskyn mukaan Suomessa oli 376 Neuvostoliiton agenttia. Suojelupoliisin olisi ehdottomasti pitänyt hankkia tuo Gordievskyn lista jotta olisi voitu tarkistaa ketkä ovat ne 216 Suomen kansalaista, joista 91 oli varsinaisia agentteja, 50 oli luottamuksellisia kontakteja, jotka toimivat KGB:n poliittisen tiedustelun hyväksi, 60 harjoitti tieteellis-teknologista vakoilua ja 15 toimi avustajina.

Suojelupoliisilla on käytettävissään nyt kaksi huonoa vaihtoehtoa. Joko se tunnustaa antaneensa väärän lausuman käräjäoikeudessa tai tunnustaa laiminlyöneensä virkavelvollisuutensa. Tilanne on äärettömän kiusallinen myös Suomen poliisijohdolle, joka julkisti kesken Rusi-oikeudenkäynnin oman selvityksensä, jonka mukaan Supo on toiminut oikein. Selvitys ei siis pidä paikkaansa ja ihan ilmeisesti tällä väärällä selvityksellä yritettiin vaikuttaa oikeudenkäynnin lopputulokseen.

Eikö silloin kysymyksessä ole selkeä virka-aseman väärinkäyttö? Näyttää siltä, että poliisiylijohtaja Markku Salmisen asema käy tukalaksi tuon vääränsisältöisen ja tarkoitushakuisen selvityksen vuoksi. Kaiken lisäksi Salmisen johtama Sisäasiainministeriön poliisiosasto on jättänyt PR-talojen konkurssivyyhden kokonaan asiallisesti tutkimatta, vaikka tässä on rikoksia runsaasti. Yhä edelleen Ylivieskan johtava kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari ja APR Oy:n konkurssipesänhoitaja Antti Latola ovat vapaalla jalalla. Olen kirjelmöinyt asiasta Salmiselle saamatta minkäänlaista vastausta, vaikka laki jopa edellyttää viranomaiselta vastaamista.

Poliisiylijohtaja Markku Salminen on 13.5.1947 Toijalassa syntynyt oikeustieteen lisensiaatti, joka tuli poliisiylijohtajaksi Reijo Naulapään jälkeen. Sitä ennen hän toimi Rikosseuraamusviraston päällikkönä. Rikosseuraamusviraston alaisuudessa toimivat Vankeinhoitolaitos ja Kriminaalihuoltolaitos. Markku Salminen toimi aikaisemmin rikostutkijana ja tutki innokkaasti muun muassa presidentti Mauno Koiviston vävyn Jari Komulaisen epäiltyjä rikoksia.

Gordievskyn lista on Supolla

Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto ja Martti Valkonen ovat kirjoittaneet kirjan Salaisen poliisin valtakunta. Kirjan sivulla 227 on seuraava teksti:

”Suomi oli kauppojen osapuolena. Suuri osa Suomea ja suomalaisia poliitikkoja koskevia Gordievskyn kertomia salaisuuksia välitettiin tavalla tai toisella Suomeen Supolle tai muille piireille.”
Jos kirjan tieto pitää paikkansa niin silloin syytä epäillä, että Supo on antanut väärän lausuman käräjäoikeudessa. Asia ylittää tutkintakynnyksen. Tutkinnanjohto tulee lain mukaan nimetä valtakunnansyyttäjävirastosta. Mehän tiedämme, että laillisuusvalvonta on Suomessa täysi nolla. Tämän nollan käytännön jatke on valtakunnansyyttäjävirasto, joka on suojellut yli kaiken ymmärryksen Ylivieskan kihlakunnan johtavaa syyttäjää Sulo Heiskaria. Tämän ”luottolaitoksen” pitäisi nyt ottaa johdettavakseen asiassa rikostutkinnan johto. Myös poliisijohdon kesken Rusi-oikeudenkäynnin antama selvitys ylittää tutkintakynnyksen, koska on syytä epäillä ettei Supo ole toiminut oikein. Selvitys on kiistattomasti väärä.

Jos Supolla ei ole Gordievskyn listaa niin silloin sen on syytä epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuksien laiminlyöntiin. Onko väärällä selvityksellä ollut tarkoitus vaikuttaa oikeudenkäynnin lopputulokseen? Onko kysymyksessä virka-aseman väärinkäyttö? Jos asiassa käynnistetään rikostutkinta niin kuin oikeusvaltiossa kuuluu tehdä, niin tutkinnan kohteilla on aika heikot mahdollisuudet tulla nimitetyksi Supon päälliköksi. Asia on tutkittava.

Reino Paasilinna -etuoikeutettu opiskelija

Kirja kertoo nykyisestä europarlamentaarikosta ja entisestä Ylen toimittajasta Reino Paasilinnasta, joka saapui opiskelemaan 1970-luvun alkuvuosina venäjän kieltä Moskovan yliopistoon. Hän ei tyytynyt yliopiston asuntolan yhteismajoituksiin, vaan vaati isäntämaalta oman huoneiston kaupungilta ja sinne myös morsiamensa Anjan sulostuttamaan elämää. Reinon elämä sujui hyvin: huoneisto järjestettiin ja isännät siirsivät Anjan opiskeluoikeuden Leningradista Moskovaan. Sen jälkeen isäntämaa asensi huoneistoon Reinon vaatimuksesta puhelimen. Jääkaappikin ilmestyi keittiöön. Huoneistoon saatiin lisää huonekaluja. Televisio oli toimittajalle välttämätön ja se tuotiin taloon. Paasilinna esitteli asuntoaan ja tapahtumien kulkua iloisena ja samalla vaativaisena. Hän piti kaiken maallisen hyvän saamista ilmaiseksi selviönä, vaikka Moskovassa elettiinkin pulatalouden aikaa eikä tavallisilla opiskelijoilla ollut oikeutta omaan huoneistoon tai yleensä kaupunkilaisilla mahdollisuutta hankkia samankaltaista ylellisyyttä. Toimittaja Paasilinnan kehityskaarta opiskelijasta vauraaksi moskovalaiseksi katseltiin hämmästyneinä.

Martti Valkonen ottaa esimerkin kirjasta Sokea peili

Kirjassaan Sokea peili Gordievsky kertoo törmänneensä KGB:n ensimmäisen osaston, ulkomaan vakoilun, vuosiraportin 1980-81 Suomi sektion alaselonteossa lauseeseen:
”Olemme onnistuneet saamaan Suomen ulkoministeriön palveluksessa olevan agenttimme Suomen Washingtonin suurlähetystöön”.
Selonteossa ei kerrottu agentin nimeä eikä peitenimeä, mutta agenttia pidettiin täysin rekrytoituna, mikä tietenkin oli KGB:n omaa luokitusta, eikä välttämättä kerro koko totuutta. Suomessa tätä paljastusta ei tutkittu. Paasilinna oli tuolloin siirtynyt suoraan Moskovasta Washingtoniin.

Suomi harjoitti jatkuvaa yya-konsultointia

Esimerkkinä konsultoinneista syksyltä 1991 Gordievsky ja Rogachi kertovat kirjassaan Sokea Peili. Heidän mukaansa Tehtaankadun henkilöt kehuivat olleensa mukana kirjoittamassa Esko Ahon hallituksen talouspoliittista ohjelmaa. Tehtaankadulla oli Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä.

Neuvostoaikana suhteiden hoitamisessa näyttää olleen kyse jatkuvasta konsultoinnista. Tätä termiä käytti muuan Suomen ulkoministeriön korkea virkamies. Hänen mukaansa kaiken aikaa oltiin konsultaatiossa, mutta julkisesti siitä ei saanut puhua. Vihjauskin yya-konsultoinneista olisi aiheuttanut syvän ja pitkän paniikin Suomessa. Tuon toteamuksen valossa käykin presidentti Michail Gorbatshovin lausunto ymmärrettäväksi, kun hän kommentoi maansa ja puolueensa suhteita Suomeen: ”Suomen presidentin Mauno Koiviston kanssa olemme aina olleet samaa mieltä”. Lausuma kertoo selkeästi Koiviston käyttämän ”puoluelinjan” tiiviydestä Neuvostoliiton aikana. Neuvostoliitto käytti menetelmää ”Suomen henkiseksi sovjetisoimiseksi”. Ohjelma merkitsi Neuvostoliiton vahvaa aggressiota Suomea vastaan psykologisen taivuttelun, määräilyn, mielistelyn, urkinnan, vakoilun ja korruption sekä kehumisen ja leimaamisen keinoin.

KGB puuttui jatkuvasti Suomen sisäisiin asioihin ja kehitti siitä ainoalaatuisen poliittisen ohjailun taiteen. Sen edustajat pääsivät määräämään Suomen politiikasta, mikä merkitsi itsemääräämisoikeuden salaista menetystä. Suomessa poliitikot kertoivat suoraan KGB:n edustajille korkeimmalta tasolta alkaen kaikki ne asiat, jotka KGB hankki vaivalloisen ja vaarallisen vakoilun ja agenttijärjestelmän keinoin muissa läntisissä maissa.

Tapahtumien kulkuun itse näyttämöllä osallistunut Supon päällikkö Eero Kekomäki (1990-96) sanoi haastattelussa toukokuussa 2003, että yksi vuosikymmen lisää samaa KGB:n vaikuttamista Suomen poliitikkoihin ja päätöksentekijöihin olisi johtanut Suomen järjestelmän tuhoon.

Käytännössä arvio tarkoittanee, että Suomen poliittiset johtajat olivat päästäneet Neuvostoliiton maan rakenteisiin tavalla, joka vaikutti verettömältä valtaukselta. Suomen media oli jatkanut sellaisen informaation julkaisemista, jolla voitiin muokata mielialoja myönteiseksi Neuvostoliitolle ja sen järjestelmälle, KGB mukaan luettuna. Voidaan vetää se johtopäätös, että Suomea johtavat edelleen valtaosin KGB:n agenttien edessä nöyrtyneet poliitikot ja yleistä mielipidettä manipuloivat edelleenkin joiltakin osin stalinismiin höyrähtäneet toimittajat.

Suomen eduskunnassa, valtion virkakoneistossa, median piirissä ja liike-elämässä on edelleen vanhoja vakoilijoita, agentteja ja kontakteja – miten heitä halutaankin nimittää. On todennäköistä, että henkilöistä on olemassa vakoiluaineistoa, mikä tuskin riittäisi juridisesti tuomioistuimessa, mutta vanhentuneenakin aineiston julkistaminen olisi sosiaalisesti ja henkilökohtaisesti hämmentävää ja noloa. Kirja Salaisen poliisin valtakunta on julkaistu vuonna 2003.

Lähdeaineisto
Kuorsalo, Susiluoto, Valkonen: Salaisen poliisin valtakunta

Kuva
Kansikuva kirjasta Salaisen poliisin valtakunta


palautteet


Olet erinomaisen uuttera toimissasi. Löysin Lääkäriliiton suljetun tauluston kautta linkillä tänne ja aion käydä lukemassa aina aikavälein. Suosittelen myös muille. Erinomaista työtä. Voimia ja hyvää jatkoa. Koeta saada joku tekemään Gordievskyn -listan kieltämisestä tutkintapyyntö. Onko sitten Alpon heiniä, jos ei valtiolta korvauksia tule. (lue:solisalirattimafialta ) Kiitos hyvästä blogista!

Hienoa tekstiä kamalasta asiasta suomen kannalta. Totuuskomissio olisi jo vihdoin saatava karsimaan näitten poliitikkojen joukkoa..