Urho Kekkonen toimi teloitusryhmän päällikkönä

Erkki Aho   01 06 2007, 8:11

image


Urho Kekkonen herätti ja herättää yhä voimakkaita tunteita. Häntä joko ylistetään varauksetta tai painetaan alimpaan helvettiin. Tästä ristiriitaisesta suhtautumisesta huolimatta kukaan toinen suomalainen poliitikko ei ole saavuttanut sellaista kiistatonta valta-asemaa kuin Kekkonen. Hän kohosi myyttiseksi hahmoksi, joka Tamminiemen Olympokselta jakeli ohjeita päättäjille. Joskus 1960-luvun lopussa Urho Kekkonen muuttui ratkaisevasti. Hän lakkasi olemasta tavallinen ihminen. Kekkonen muuttui käsitteeksi. UKK ei ollut enää henkilö vaan instituutio.

Miten Kekkosesta tuli Kekkonen
Urho Kaleva Kekkonen syntyi Pielavedellä, Lepikon torpassa 3. syyskuuta 1900. Hänen vanhempansa olivat Juho ja Emilia (s.Pylvänäinen) Kekkonen. Isän puolelta suku oli kuuluisaa velhosukua. Suvun esi-isät osasivat tehdä monenlaisia taikakonsteja, parantaa sairaita, seisauttaa verta ja löytää varastettuja tavaroita. Monella heistä oli noidan eli myrrysmiehen maine. Juho oli ammatiltaan metsätyönjohtaja.

Perhe kasvoi. Urhon pikkusisko Siiri syntyi 1904 ja pikkuveli Jussi 1910. Pielavedeltä perhe siirtyi Kuopion, Lapinlahden ja Iisalmen kautta Kajaaniin. Kainuusta tulikin lopulta Kekkosen todellinen kotiseutu.

Oppikouluvuosinaan Urho oli hankala oppilas, joka ei sopeutunut kuriin. Ylioppilaskirjoituksissa Urho kirjoitti laudaturin suomesta, mutta ruotsi, saksa ja matematiikka olivat approbatureita. Venäjä ja latina eivät myöskään sujuneet. Syksyllä 1915 Urho yritti väärentää venäjän koetulostaan. Tästä rikkomuksesta yhdessä yleisen vallattomuuden kanssa hän sai kuusi tuntia karenssia. Urho rangaistiin kouluaikoina myös roskakoriin kuseksimisesta. Urheilu oli nuorelle Urholle rakas harrastus.

Vuonna 1917 Kekkosesta tuli kiivas itsenäisyystaistelija. Hän liittyi Kajaanin suojeluskuntaan ja yritti päästä jääkärikoulutukseen Saksaan. Tammikuussa 1918 Kekkonen liittyi Kajaanin Sissirykmenttiin taistellakseen sodassa, jota hän nimitti vapaussodaksi. Hän osallistui lukuisiin taisteluihin muun muassa Kuopiossa ja Varkaudessa. Kekkonen kunnostautui erityisesti Mouhun taistelussa. Urho Kekkonen pääsi osallistumaan yhtenä harvoista Kajaanin Sissirykmentin miehistä valkoisten voitonparaatiin 16. toukokuuta Helsingissä. Vuoden 1918 sodan jälkeen Kekkonen määrättiin komentamaan teloitusryhmää. Tehtävä jätti Kekkoseen elinikäiset henkiset arvet. Tällaisesta teosta nykyisin joutuisi varmasti Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Kekkonen oli hyvä kirjoittamaan
Kekkonen toimi 1918 myös rintamakirjeenvaihtajana. Kekkosen raportteja lukee paikoitellen kuin hyvää sotaromaania. Kekkosella oli jopa kaunokirjalliset lahjat. Kansalaissodan jälkeen Kekkonen jatkoi lehtimiehen uraansa. Hänen poliittiset mielipiteensä alkoivat saada huomiota ainakin paikallisesti. Kekkonen selvästi nautti saadessaan aikaan polemiikkia.

Lempeä
Ihastuttavan kaunis kesäkuinen sunnuntaiaamu valkenee Paltamon Mieslahdella, kun Laina Kemppainen herää hirveään meteliin. Laina on Pääkkölän talon luhdin yläkerrassa nukkumassa yhdessä serkkunsa Iida Kemppaisen, serkkunsa Huldan ja naapuritalon palvelijan kanssa. Laina avaa pienen oven ja kurkistaa ulos. Kaksi kylällä hyvin tunnettua tyttöä – joita ei suoraan sanoen pidetty pitäjän parhaimpina – juoksee minkä jaloistaan pääsee pitkin karjakujaa maantielle vaatteet kainalossa. Perässä viilettää Urho Kekkonen karvaiset kintut vilkkuen, vain valkoinen paita päällään. Kekkosta ajaa takaa Lainan äiti pystyaidasta ottamansa seiväs kädessään.

Kuulustelija Kekkonen
1920-luku oli Urho Kekkoselle tavattoman toimeliaisuuden aikaa muussakin mielessä. Hän kirjoitteli edelleen lehtiin, mutta hän aloitti myös lakitieteen opintonsa Helsingissä. Samoihin aikoihin hän otti uuden sivutyön, hän ryhtyi Etsivän Keskuspoliisin kuulustelijaksi. Kuulustelijana Kekkonen oli pirullisen ovela.

Etsivän keskuspoliisin tehtävissä Kekkonen kävi ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa vuonna 1927. Etsivän Keskuspoliisin kansliassa työskenteli tumma kaunis neito, Sylvi Salome Uino, johon urheilullinen Urho Kekkonen iski silmänsä. Tästä alkoi seurustelu mikä johti avioliittoon vuonna 1926. Vuonna 1928 syntyivät kaksospojat Matti Kaleva ja Taneli Kaleva.

1920-luvun lopulla Kekkonen riitautui Etsivän Keskuspoliisin johdon kanssa, erosi toimestaan ja siirtyi Ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Urho Kekkonen toimi myös Akateemisessa Karjala-seurassa. Suur-Suomi-haaveilijoiden mukaan hän ei kuitenkaan lähtenyt. Kekkonen joutui lopulta vastakkain AKS:n vallanneen fasistisen suuntauksen kanssa ja hän erosi seurasta 1930-luvun alussa.

Kekkonen Berliinissä
Helmikuussa 1932 Kekkonen oli valmistelemassa Saksan pääkaupungissa väitöskirjaansa. Kekkonen oli poikennut pieneen berliiniläiseen oluttupaan Der Heldiin. Saksan presidentin vaalit olivat lähestymässä ja lähes jokaisessa pöydässä näytti olevan käynnissä väittely Hindenburg vai Hitler. Niin Kekkosenkin pöydässä. Kekkonen siemaisee kuivaa valkoviiniä lasistaan ja sanoo: ”Natsit ja kommunistit saavat koko Saksan sekasorron valtaan. Kommunisteista se johtuu. Kun kommunistit ja juutalaiset on saatu raivattua pois, Saksa on yhtenäinen ja voimakas.”

Kekkosesta ministeri
Vuoden 1933 vaaleissa Kekkonen pääsi varakansanedustajaksi. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin kansanedustajaksi vaaliliittonsa suurimmalla äänimäärällä. Hänestä tuli myös Kyösti Kallion hallituksen oikeusministeri ja vuotta myöhemmin sisäministeri. A.K. Cajanderin hallituksen sisäministerinä hän otti silmätikukseen Isänmaallisen Kansanliikkeen. Viimeinen niitti oli IKL:n Kuopion työväenliikkeen pihalla räjäyttämä pommi. Marraskuussa 1938 Kekkonen ehdotti IKL:n lakkauttamista. Ehdotus meni läpi eduskunnassa. Päätös oli poliittisesti arka ja vaarallinen. Lakkautuspäätöstä seuranneena iltana poliisit saattoivat Kekkosen ja pääministeri Cajanderin eduskunnasta kotiovelle. Kekkonen sai Valpon päälliköltä pistoolin, jota hän kantoi jonkin aikaa mukanaan. IKL:N lakkautus ei kuitenkaan mennyt läpi oikeudessa. Tämä oli kova paikka Kekkoselle. IKL:n lakkautushanke päättyi lopulta talvisodan puhkeamiseen. Talvisodan puhjetessa Kekkonen syrjäytyi hallituksesta. Se oli Kekkoselle onnenpotku, sillä hän ei ryvettänyt nimeään sota-ajan hallituksissa. Talvisodan päättynyttä rauhaa Kekkonen ei hyväksynyt. Hän piti sitä häpeällisenä. Jatkosodan alkuvaiheissa Kekkonen toivoi Saksan voittoa.

Neuvostoliiton ystäväksi
Urho Kekkonen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä nimimerkillä Pekka Peitsi. Hänen linjakseen alkoi hahmottua se, että pienen kansan on pyrittävä elämään rauhallisissa ja luottamuksellisissa väleissä suuren naapurimaan kanssa. Kirjoitukset herättivät huomiota. Nimimerkki ei paljastunut, mutta ylhäältä tuli käsky lopettaa Pekka Peitsen juttujen julkaisu. Saksalaiset olivat näreissään Pekka Peitsen kirjoituksista. Neuvostoliittolaiset panivat merkille Pekka Peitsen ja todennäköisesti he olivat paremmin informoituja Pekka Peitsen henkilöllisyydestä kuin suomalaiset poliitikot. Vuoden 1944 aikana Kekkonen alkoi yhä julkisemmin puhua rauhan puolesta. Jatkosota päättyi syyskuussa 1944.

Kuva
Urho Kekkonen Kalajoella 16.6 1966 matkailuhotellin edustalla. Kuvassa myös Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin, Rautaruukin pääjohtaja Helge Haavisto ja ulkoministeri Ahti Karjalainen. Taustalla näkyy Hilman hotelli. Kuten valtiovierailujen yhteydessä Suomessa on tavallista, niin tälläkin kertaa korkea-arvoisia vieraita saunotettiin leirintäalueen rantasaunassa. Kansan suussa säilynyt perimätieto kertoo muun muassa miten saunaoluet nautittiin. Tuohon aikaan nimittäin alkoholin käytölle oli omat tiukat rajoituksensa. Vaan tämähän on aivan toinen tarina…….
Kuvan on ottanut Arvo Pahkala.

Lähdeaineisto
Kirja „Operaatio Kekkonen“, Vesa Sisättö, Anu Ala-Korpela, Mikko Metsämäki, sekä monta muuta Kekkosta käsittelevää kirjaa ja lehtiartikkelia on käytetty tämän koosteen laadinnassa.

palautteet


http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=& a=01068 Tässäpä Kekkosen varmasti paras puhe. Tuli oikein kyyneleet silmiin, kun meillä ollut näin rehellinen poliitikko. t. Ismo

Minulle U.K. Kekkonen on ja pysyy poliittisen opportunismin malliesimerkkinä. Lisäksi kiinnostavinta Kekkosessa on myös se miten tavattoman paljon hänen historiansa on täynnä poliittisia virhearvioita. Hän vastusti talvisodan rauhaa. Hän oli valmis kesällä 1944 suostumaan Stalinin rauhanehtoihin eli Suomen ehdottomaan antautumiseen. Hän olisi suostunut siihen, että puna-armeija olisi päästetty syvälle Pohjois-Suomeen. Edes Seitajärven karmeat tapahtumat eivät liikuttaneet Kekkosta millään tavalla. 1970-luvulla Kekkonen ei nähnyt mitään merkkejäkään NL:ssa selvästi näkyvistä rappion merkeistä. Loppuun saakka uskoi hän sensijaan Neuvostoliiton merkityksen ja painoarvon kasvuun. Voiko siis ihminen poliittisen uransa aikana olla enää enemmän väärässä?