Veijo Juolan akvarellinäyttely Tapion Tuvalla
Erkki Aho 09 01 2008, 9:09Tapion Tuvan tammikuun taitelijana on kalajokinen taitava akvarellisti Veijo Juola (s.1952). Näyttelyssä on mukana 36 taulua.
Kuin kaunis uni
Veijo Juola käyttää akvarellien teossa märkätekniikkaa. Kuvat ovat pehmeitä ja utuisia kuin kauniit unet. Akvarellit ovat pääosin luontokuvia. Niissä on kevään kepeyttä ja syksyn kuulautta. Värit ovat vaaleita osoittaen taiteilijan tunneperäistä näkemystä kuvattavasta aiheesta. Näyttely on mielestäni ehkäpä paras Veijon tähän astisista näyttelyistä.
Kalajokinen taiteilija
Veijo Juola aloitti taitelijauransa vuonna 1969 kansalaisopiston piiristä Kälviän kansanopistossa taitelija Tauno Timosaaren ohjauksessa. Vuonna 1983 hän osallistui Kalajoen kansalaisopiston taidepiiriin ja opiskeli öljyvärimaalausta Veijo jatkoi taideharrastustaan öljyvärimaalauksilla. Mainosalan kursseille osallistuessaan hän sai hyvää opetusta Tapani Kiipalta. Akvarellien teko alkoi voimallisemmin Heikki Ulvin johdolla. Veijon ensimmäinen taidenäyttely oli Kalajoen kirjastossa vuonna 1990. Muina opettajina hänellä ovat olleet kalajokiset taitelijat Eugen Forss, Vilho Niemi ja Raimo Ryynänen.
Veijo Juolan akvarelliteokset Tapion Tuvalla
1. Venla 700 euroa
2. Hurmio 500 euroa
3. Nellyn palmikko 300 euroa
4. Mexico 350 euroa
5. Satamassa 300 euroa
6. Siipojoelta 500 euroa
7. Äkäsjoen varrelta 1200 euroa
8. Koivut 150 euroa
9. Keskuskarista 450 euroa
10. Ilta tunturissa 300 euroa
11. Sofia 500 euroa
12. Meriaihe Pyhäjoelta 370 euroa
13. Meri 1500 euroa
14. Syksyn säveliä 1200 euroa
15. Talvinen joki 450 euroa
16. Talvipäivä 300 euroa
17. Talviaamu rannalla 200 euroa
18. Kuun valossa 150 euroa
19. Rantakoivut 250 euroa
20. Sininen hetki 200 euroa
21. Juhannusruusut 450 euroa
22. Se on teeri.. 700 euroa
23. Ensilumi 600 euroa
24. Maaliskuu 150 euroa
25. Sateenpitäjät 250 euroa
26. Syksy Pleunassa 450 euroa
27. Keltaiset kukat 300 euroa
28. Lukuhetki 250 euroa
29. Sylissä 300 euroa
30. Kotkan ruusu 450 euroa
31. Purjehtijat 450 euroa
32. Leipää ja sirkushuveja 350 euroa
33. Sininen huvimaja 350 euroa
34. Kesäilta 400 euroa
35. Tytöt Maakallassa 400 euroa
36. Sateen jälkeen 700 euroa
Yhteystiedot
Veijo Juola, puhelin 08 - 463 214, gsm 044 - 5252 593
Tapion Tupa, puhelin 08 - 466 622
http://www.tapiontupa.com/
Kuvat
- Taitelija Veijo Juola vuoden 1995 näyttelyssä
- Akvarelleja Tapion Tuvan näyttelystä



