Kalajoen Helanderit – messinkivalun mestarit

Erkki Aho   05 07 2007, 20:58

Vahvat perinteet

Metallivalulla oli Kalajoella vahvat perinteet. Kalajokiset messinkivalutyöt, kynttiläkruunut ja – jalat olivat vuosisadan puolivälissä yli maan tunnettuja, tasoltaan hyviä ja huokeita. Tuotanto keskittyi messinkivaluun, minkä kehittäjäksi Kalajoella nousi monipuolinen yrittäjä ja kunnallis- ja valtiopäivämies Jaakko Merenoja (1825-1912). Hän valmisti kynttilänjalkoja, ja –kruunuja, huhmareita ja aisakelloja. Hän oli esimerkillinen maanviljelijä.. Hän avioitui ylivieskalaisen messinkivalurin Olli Helanderin tyttären kanssa. Helandereiden suvusta tuli varsinainen messinkivaluteollisuuden kehittäjä Kalajoella.

Helanderit

Heikki Helander poika Olli Heikki syntyi 21.4.1801 Ylivieskassa ja kuoli 17.5.1886 Kalajoella. Hän avioitui 6.5.1821 talontyttären Maria Vedenojan kanssa, joka oli kotoisin Kalajoen Käännänkylästä. Olli Helander muutti asumaan vaimonsa kotitaloon Aksilaan. Olli Heikki Helanderin sanotaan saavuttaneen tarmokkaan itseopiskelun avulla laajat tiedot. Hän oli paikkakuntansa parhaita maanviljelijöitä. Hänen talonsa Aksila oli aikanaan mallitilana ympäristölleen. Hän oli myös teollisuudenharjoittaja, messinkivaluri, hopea- ja kultaseppä. Palkatun työvoiman ja kahden vanhemman poikansa kanssa hän valmisti konepajassaan messinkiteoksia mm. hevosenvaljaita, kirkonkruunuja, kynttilänjalkoja sekä hopeatöitä, aisa- ja ruokakelloja. Heidän töitään ostettiin Helsinkiin keisarillisiin sekä kuvernöörin huoneisiin. Olli Helander valittiin Salon tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville.

Olli Heikki Helanderin ja Maria Vedenojan lapsia oli mm. Klaes Engelbert, syntynyt 1828 Kalajoella ja kuollut 1909 Oulussa. Joachim Leonard oli syntynyt 1831 Kalajoella ja kuollut 1887 Kalajoella. Josefiina Amaalia oli Antti Santaholman vaimo. Josefiina syntyi Kalajoella 25.9.1834 ja kuoli 16.5.1914 Kalajoella. Olli yritti ohjata poikia opintielle ja lähetti heidät Raaheen kouluun. Toinen heistä karkasi sieltä ja toinenkin kieltäytyi jatkamasta lukuja. Nyt pojat saivat täydellä todella ryhtyä mielipuuhaansa ”viilauksella leikittelemiseen”. Kun vuonna 1844 isä Olli lähti Helsinkiin kuukauden ajaksi myymään tuotteitaan niin pojat ostivat sillä aikaa kuparia, valoivat sen messingiksi ja edelleen kynttilänjaloksi. Tästä sai alkunsa heidän ennen pitkää huomattavaksi muodostunut teollisuudenharjoituksensa. Kun isä palasi matkaltaan ja näki valmiiksi tehtynä 30 paria kynttilänjalkoja ja vielä 30 ruplaa rahaakin, hän antoi valutyöt kokonaan poikien huoleksi. Ahkera työnteko alkoi. Valettiin, viilattiin ja sorvattiin kello viidestä aamulla kello yhdeksään illalla, niin ettei tahdottu syömään joutaa.

Suuria tilauksia

Pojat olivat niin innoissaan, että Klaes osti v. 1847 Kokkolasta viipurilaiselta kauppiaalta kaksi kuormaa kuparia, johon kaikki markkinarahat hupenivat isän suureksi harmiksi. Kupari oli kuitenkin tuiki tarpeellista, sillä jo samalla viikolla tuli Turusta kiireellinen 500 kynttilänjalkaparin tilaus. Valutöitä myytiin myös Helsinkiin ja Viipuriin saakka. Klaes valmisti myös metallitarpeet laivoihin.
Kauppaneuvos Malm Pietarsaaresta otti yhteyttä Helandereihin ja tilasi heiltä naulat rakenteilla olleeseen laivaansa. Se oli suuri tilaus, jonka täsmällisestä toimittamisesta saatiin erikoista kiitosta. Sitten tuli Kokkolasta kauppaneuvos Donnerilta kysely, josko Aksilassa uskallettaisiin ruveta valamaan hänen laivansa ruorisaranoita. Klaes vastasi epäröimättä suostuvansa jos saa aineet ja mallit. Ne tulivatkin, mutta Klaes huomasi heti, että raaka-aineet ovat huonoa aineista valaa. Hän päätti panna itseltään lisää. Isä-ukko oli huolissaan, mitä tästä tulisi, mutta Klaes muurasi pihalle valu-uunin. Muuraaminen kesti kaksi päivää.. Kolmantena päivänä syntyi jo pari saranaa. Vaikeuksia oli voitettavana ennekuin saranoihin saatiin reiät lopulta suuren tahkon avulla. Tehtiin vaativaa työtä sangen alkeellisin välinein – mutta uskallusta ja kekseliäisyyttä ei puuttunut.

Klaes muutti Ouluun ja hänen tehtaassaan oli enimmillään jopa kymmenen sorvia käynnissä. Kirkonkelloja valettiin yhteensä n. 30 kpl, ja paljon töitä antoivat valtion laivanrakennuksen tarpeisiin tehtävät työt. Klaes myi tehtaansa ja palasi Kalajoelle vuonna 1882 toimien loppuikänsä kauppiaana.

Olli Helander eli Veten-Ollin nimi sidottiin kansan suussa myös Kalajoen kirkonkelloihin, joita hän ei valanut. Kalajoen kirkonkellojen näet sanottiin moikkaavan: ”Pala laijasta, pala laijasta … minkä kokonen, minkä kokonen? – Veten-Ollin nokan kokonen”. Tämä V.H. Kiviojan muistiinmerkitsemä hokema liittynee Helandereiden ”visuuteen” säästäväisyyteen. Helanderilla sanottiin olleen tallissaan monta hevosta, mutta hän aina kulki 13 kilometrin kirkkomatkan jalkaisin. Veten-Ollin visuus johtui suurista takuuveloista, joita hän oli joutunut maksamaan silloista rahaa 18 000 ruplaa. Sillä työvauhdilla ei kestänyt kovinkaan kauan kun talon takuuvelat oli saatu maksettuiksi.

Helandereiden työtä metallialalla Kalajoella jatkui v. 1885 ”Veljekset Friis”. Sen perustajana olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Veljekset Friis muutti vuosisadan vaihteessa Kalajoelta Ykspihlajaan.

”Kalajoen valtavalurit”

Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Vanha Raahe näin: ”Mutta oikein metallitaituri, kuparin ja messingin muokkailija ja vaskenvalaja oli Efraim Tilvis, joka oli kotoisin Kalajoelta ja siellä oppinsakin saanut suuressa valuri- ja metallisepän liikkeessä. Kalajoki oli ennen sellainen paikka, jossa valmistettiin vaikka mitä. Siellä Meronjallakin valettiin kirkonkelloja sekä kynttiläkruunuja, samoin Vedenojalla ja sitten Friiseillä. Kalajoelle pohjustikin sitten koko Pohjois-Suomen messinki- ja valuteollisuus. Siellä Oulun entinen valtavaluri Klaes Helanderkin oli oppinsa saanut. Tilvis oli aikoinaan Raahen suurin metallimestari.”

Kalajoen puukot

Metallista valmistettiin Kalajoella 1800-luvun alkupuoliskolla monenmoisia tuotteita mm. aseita, pistooleja ja veitsiä. Puukkoja valmistettiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Kalajoki ja Kauhava olivat kuuluisimpia Pohjanmaan puukkoteollisuuden paikkoja. Venäjän keisari Alensanteri II:lle luovutettiin ns. keisarinpuukko. Tupen valmisti taitava haapavetinen mies. Tuohipään ja heloitukset, vyön ja sen koristeet heloineen sekä solituksen kultauksineen teki Olof Helander.

Helandereiden toiminnan huippukautena 1860- ja 1870-luvuilla puukkojen valmistus oli keskittynyt Kalajoella heille. Kalajoella puukon valmistusta jatkoi Ylikäännän kylässä Fredrik Haapasaari, joka oli ollut Helandereiden palveluksessa. Haapasaari opetti puukon valmistusta Friisien metallikoulussa 1890-luvun alussa. Puukoilla oli laajat markkinat aina Ruotsia myöten.

Alkuperäinen ja aito kalajokinen puukko on varustettu tuohipäällä, messinkisellä yläholkilla ja alahelalla, jotka on kaiverruksin koristeltu. Tuppi on suora, varustettu yläpäästä helalla ja sen suippoa pyöreähköä kärkeä ympäröi messinkilevystä taivutettu suojus.

____________________________________________________________
Hiekkasärkkien basaarialueella pidettiin viime viikonloppuna 30.6.-1.7.07 kansainvälinen puukkotapahtuma. Järjestäjänä toimi Suomen Puukkoseura. Näyttelyn puuhamies on Perämeren Puukkoklubin jäsen Esko Heikkinen.
____________________________________________________________

Messinkivalun mestarit

Leader-rahoituksella Kalajoen Artema on toteuttanut Kalajoen Helanderit - messinkivalun mestarit näyttelyn. Hankkeen toteutusaika on 19.4.2006- 28.2.2008. Hankkeen kustannusarvio on 51 750 euroa. Näyttely on vuonna 2007 esillä Kokkolassa K.H. Renlundin museossa, Pohjanmaan museossa Vaasassa, Heinolan kaupunginmuseossa, Suomen käsityömuseossa Jyväskylässä ja Akustiikkatalossa Ylivieskassa.

Helandereiden töitä on myös Presidentin linnassa. Neljä paria 9-haaraisia kynttelikköjä, joiden korkeus on 70 cm. Ne on ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentin linnassa on myös pöytäkello, mikä on kullattua pronssia. Se on Helandereiden valmistama ja ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentinlinnassa on kaikkiaan Helandereiden valmistamia pöytäkelloja neljä ja seinäkelloja kaksi.
Helandereiden töitä on myös Kalajoen kirkossa, jossa on alttarin 15-haarainen kynttelikkö, saarnatuolin reunalla olevat 5-haaraiset kyntteliköt, sivuseinien lampetit, urkujen luona olevat kruunut, sakastissa oleva kastemalja, ovien kahvat, salvat ja säpit sekä kirkkomaan porttien messinkipallot.


Lähdekirjallisuus

Matti Kyllönen: Kalajoen ja Raution historia
Sakari Vapaasalo: A.Santaholma Osakeyhtiö 1903-1952
Jaakko Tuulasvaara: Suur-Kalajoen historia II
Samuli Paulaharju: Vanha Raahe


palautteet


Hei Erkki! Löytyisikö tarinalle jatkoa esim. suku mielessä? Äitinihän on oms. Aksila ja vaari August Aksila